lauantai 25. huhtikuuta 2015

Vuohenputkipiiras


Tein iltapalaksi vuohenputkipiirakan. Alkuperäinen ohje Kivimetsien Hulluna hortaan-kirjasta. En useinkaan tee ruokia ihan prikulleen ohjeen mukaan, koska useinkaan kaapeistani ei löydy ihan prikulleen samoja aineita. Mielestäni hiutaleet ja jauhot voi helposti vaihtaa toisiksi, samoin on rasvan kanssa ja maidon voi laittaa minkä "kevyisenä" vaan tai vaikka kermana. Juustoksikin käy aika moni eri laatu. Alkuperäinen ohje on gluteeniton, minun versioni ei ole.Tästä piirakasta tuli kuitenkin ihan äärettömän hyvää. Ainakin omasta mielestäni. 

Pohja:

2 dl neljän viljan hiutaleita
1 dl spelttijauhoja
1 dl maitoa (punaista UHT-maitoa, koska siinä oli päiväys menossa.)
1 dl voita
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Taputtele taikina vuokaan ja paista n. 10 min 170 asteessa. Tee täyte sillä aikaa.

2 dl maitoa
1 oman kanan muna
3 dl oltermannia raastettuna (jämä)
4 dl vähän hienonnettua vuohenputkea
basilikaa (pakkasesta viime kesäistä)
pippuria ja suolaa

Kaada täytteet pohjan päälle ja paista noin 20-25 minuuttia, kunnes täyte hyytyy ja hiukan ruskettuu.





keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kirja: Villi keittiö, ruokaa luonnosta vuoden ympäri


Toissa viikolla mies ihmetteli, miksi minulle tuli paksu kirje metsäkustannukselta. Yleensä kaikki posti, missä lukee "metsä" on hänen postiaan. Kuoressa oli kirja: Villi keittiö, ruokaa luonnosta vuoden ympäri, josta olin pyytänyt arvostelukappaleen. Kirja on ruotsalaisten Rune Kalf-Hansenin, Lisen Sundgrenin ja Charlotte Gawellin tekemä. Ruotsissa ja Suomessa on aikalailla samoja luonnonkasveja, joten kirjan ulkomaalaisuus ei sikäli haittaa. Ja suomennokseen on lisätty mm. suomalaisia nettilinkkivinkkejä. Kirja on jaoteltu vuodenaikojen mukaan ja jokaisen luvun alussa on vuoden ajalle tärkeimmät villivihannekset, jotka on mielestäni esitelty kivasti. Kirjan kuvat on myös ihania. Ruokaohjeita on paljon, mutta en ole vielä ehtinyt niitä kovin testailemaan. Ohjeet antavat uusia ideoita ja vinkkejä, mutta osassa ohjeita on käytetty sellaisia vähän fiininpiä ruoka-aineita, jotka eivät meidän keittiöömme kuulu. Meillä syödään sellaista perinteistä suomalaista maalaisruokaa, joten minusta osa ohjeista tuntui oudon hienostelevilta. Mutta kenties innostun kokeilemaan gourmee-juttujakin. Tosi innoissani olin siitä, että kirjassa oli minulle aivan uusia villiraaka-aineita, kuten syreenin kukkia, joita en ollut osannut edes ajatella syötäviksi. Kirjassa on myös mustaseljaohjeita. Mustaseljapensasta olen haaveillut jo monta vuotta, mutten ole saanut aikaiseksi hankkia. Rakkolevä oli minulle ihan uutta myös, mutta käytännössä taitaa jäädä levät poimimatta, sen verran monta sataa kilometriä on meiltä meren äärelle. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kyseiseen teokseen, jos villiruoka kiinnostaa. 

p.s. kirja kiinnostaa minua myös siksi, että olen pitämässä tämän kevään aikana paikallisessa opistossa oman villivihanneskurssin. Vähän jännittää...

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kevätsatoa




Tein eilen retken takapihan kasvimaalle. Olin syksyllä jättänyt rivin porkkanaa nostamatta, koska ne olivat tosi pieniä. Ne olivat ilmeisesti kasvaneet vielä kasvimaan nostn jälkeen ja talvehtineet hyvin. Ihan olivat kovia ja rapeita. Muutama pehmennyt ja jokunen mätäkin oli toki joukossa. Oikeastaan nämä olivat siemen penkistä itsestään kylväytyneitä, joita viime kesänä sitten siirtelin toiseen paikkaan, mutta taimet eivät oikein tykänneet siitä ja olivat kitukasvuisia. Mutta eivätpä kuitenkaan menneet hukkaan. Muut juurekset ämpärissä ovat pari pientä palsternakkaa ja kaurajuurta. Palsternakat ja kaurajuuret säilyvät tosi hyvin talven yli maassa. Porkkana oli minulle vähän yllätys. Kaurajuuren lehdetkin voisi syödä salaattina. Porkkana ja palsternakka taas oikeastaan menevät jo pilalle siinä vaiheessa kun lehdet alkavat kasvaa.


Vuohenputkea.


Kaurajuuria jäi vielä maahan odottamaan.


Salaattia, vuohenputkea ja pistaasipähkinäitä. Nam. Muutaman pikkiriikkisen siankärsämön ja voikukan lehdenkin löysin sekaan. Ja poimulehdet olivat jo hiukan isompia.


Tänään töissä eväänä. Palsternakkaa ja kaurajuurta keitin hiukan. Kaurajuuri muuten kannattaa kuoria veden alla tai se mustuu heti pinnasta aivan kuten mustajuurikin. 


Keräsin eilen myös vuorenkilven vanhoja lehtiä. Niistä kuulemma voi keittää piristävää teetä. Tässä ja tässä lisää tietoa aiheesta. Joitakin tämä tee kuulemma huimaa tai teettää jotain muita outoja tuntemuksia. Kannattaa ehkä kokeilla varoen. Olen pessyt ja kuivannut lehdet, mutten vielä käyttänyt. Tuossa jälkimmäisessä linkissä mainitaan, että vuorenkilven lehdet sisältävät arbutiinia. Nuo tummat vähemmän kuin tuoreet. Tiedän, että arbutiini jatkuvasti käytettynä aiheuttaa myrkytyksen. Siksi esim. mustikan lehtiteetä ei voi käyttää jatkuvasti tai siksi sianpuolukan lehtien käytön kanssa pitää olla varovainen vaikka se onkin lääkinnällinen kasvi. Yleisesti luonnonyrtteihin kannattaa suhtautua niin, että ei käytä jatkuvasti samaa, vaan vaihtelee niitä. Monet nimittäin sisältävät lääkinnällisiä aineita. 

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vielä rahattomuudesta - Heidemarie Schwermer

Edellisen postaukseni kommenteissa Rakkautta ja maan antimia blogin Marketta vinkkasi, että telkkarista tulee ohjelma naisesta, joka elää rahatonta elämää. Dokumentti Heidemarie Schwermerista on katsottavissa vielä 28 päivää.

Minulle tuli jotenkin kumma olo tuosta ohjelmasta. Toisaalta ihailtavaa, että hän puhuu vaatimattoman elämän puolesta ja aivan toisenlaisista arvoista kuin mitkä nykyään on pinnalla. Mutta silti minulle tuli vähän sellainen olo, että hän elää muiden siivellä, pummilla. Voi olla, että olen vaan niin luutunut normi elämään, että ajattelen näin. Itse en voisi olla aina pyytämässä ihmisiltä yöpaikkaa ja ruokaa. Kaikki eivät voisi ikinä elää näin. Toisaalta tietysti aina tarvitaan ihmisiä, jotka kyseenalaistavat asioita.

Vähän tuli sääli parissa kohtaa ohjelmaa katsessa kun tv-toimittajat tuntuivat vähän pitävän pilkkanaan Heidemarieta. Mutta se tuntui jopa vähän pöyristyttävältä, että hän ystävineen menee kylpylään pyytämään ilmaista sisäänpääsyä tai, että hän lenteli ja autoili pitkin poikin Eurooppaa. Eihän se tavallaan ole rahatonta elämää noin. Jokuhan sen joka tapauksessa maksaa. There is no such thing as a free lunch. Joku maksaa aina.

Jotenkin en tykännyt ohjelmasta. En osaa ihan selittää. Joku siinä tökkäsi. En tiedä johtuuko se siitä, miten ohjelma oli tehty vai johtuiko se päähenkilöstä. Mutta kyllä se ajatuksia herätti.

Pikaisella googlettamisella luulen, että omituinen tunne johtui siitä, miten ohjelma on tehty eikä välttämättä siitä, että päähenkilö olisi jotenkn vastenmielinen.


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Miten elää ilman rahaa- kirja-arvostelu


Bongasin jossain facebook-keskustelussa tämän kirjan ja kiinnostuin siitä, koska olin juuri silloin lukemassa Mark Boylen kirjaa The moneyless man. Boylen kirja kertoo myös rahatta elämisestä. Boyle eleli ilmaiseksi saamassaan asuntovaunussa erään maatilan mailla tekemällä töitä vuokransa vastineeksi, mutta Tomi Astikainen vietti rahatonta elämää matkustelevana kiertolaisena. Boyle kieltäytyi rahan käytön lisäksi myös pääsääntöisesti käyttämästä ilmaisia autokyytejä. Astikainen sen sijaan matkusti jopa lentokoneella Etelä-Amerikkaan. Joissain kohti (esim. juuri lentomatkustus) minua häiritsi se, että elämä ilman rahaa tuntuu ajoittain pummilla elämiseltä negatiivisessa mielessä. Netistä olin lukenut juuri tähän asiaan kriittisesti tarttuneita kirjan lukijoita. Tai liekkö lukeneet vain hesarin jutun kirjasta ja kirjailijasta. Olin tämän takia hiukan negatiivisella ennakkoasenteella lukemassa kirjaa. Kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys. Se on selkeästi jaoteltu lukuihin, joissa keskitytään aina yhteen elämän osa-alueeseen ja joka luku on jaoteltu kolmeen eritasoiseen "vinkkiin" kuinka rahatonta elämää voi toteuttaa. Ensimmäinen on ikään kuin neuvo aloittelijalle, kolmas asiaan täydellisest vihkiytyneelle ja toinen siltä väliltä. Osa vinkeistä oli aika tuttuja, mutta osa antoi aivan uusia näkökulmia rahaan ja kuluttamiseen. 

Kirja herätti ajatuksia. Huomasin esimerkiksi itse suhtautuvani omistamiseen melko voimakkain tuntein. Kuten myös avunpyytämiseen. Minua on suunnattomasti häirinnyt se, että olemme tontin pienuuden vuoksi joutuneet lainaamaan, vuokraamaan ja muuten levittäytymään naapurin puolelle. Koen sen häpeällisenä. Myös avun ja tavaroiden pyytäminen tuntuu tosi kiusalliselta. Toisaalta lainaan ja annan mielelläni apua ja tavaraa naapureille ja ystäville, mutten osaa ajatella, että muut auttaisivat mielellään minua. Olen juurtunut ajatukseen, että pitää pärjätä yksin ja omillaan. Nämä asiat näin uudessa valossa. Kirjassa pohditaan myös työn ja rahan suhdetta. Itse olen ajatellut aiemmin jo, että aikani ei ole rahaa. En esimerkiksi laske, minkä hintaisia vaikkapa itse kasvatetut vihannekset ovat. Paljon kuulee sitä, että kaupasta saa halvemmalla kuin, jos kasvattaa itse ja käyttää kalliin aikansa siihen. Astikainen teki rahattomien vuosiensa aikana myös työtä, mutta ilman rahallista korvausta. Itse suhtaudun vapaaehtoistyöhön suurella rakkaudella. Teen sitä itse ja palkkatyössäni olen myös paljon tekemisissä vapaaehtoistyön kanssa. Jos aika ei ole rahaa, ei työkään ole välttämättä rahaa. Tuotteenkaan ei tarvitse olla rahaa. Myös vaihtotalous on kiinnostava asia. Ja hyvän kiertäminen. Kun teen jotain hyvää muille, se palaa lopulta minulle itselleni tavalla tai toiselle. Olen tämän huomannut omassakin elämässä monen monta kertaa. 

Yksi erityisen häiritsevä kohta kirjassa oli. Sisäinen kukkahattutätini ei pitänyt eräästä sienijutusta. Minusta se oli kirjassa ihan tarpeeton ja jäi asiasta irralliseksi. Se on luvussa, jossa käsitellään ihmissuhteita ja rakkautta. En ihan ymmärtänyt, että haluaako kirjoittaja sanoa, että huumaavan sienen avulla voi kokea täydellistä rakkautta ystävien kanssa vai mitä. En ehkä haluakaan kohdata täydellistä rakkauden tunnetta, jos se on niissä sienissä. Ja olen aika varma, ettei se niissä ole vaan ihan jossain muualla. No se siitä. Se oli kirjan omituisin juttu minusta. Tarpeeton. 

Kirjassa parasta oli ehkäpä kirjoittajan luja usko ihmisen hyvyyteen ja luottamus siihen, että elämä ja universumi kannattaa.  Ilman rahaa voi elää, mutta ilman muita ihmisiä ei. Tarvitsemme toisiamme. 

Ehkä jotain muitakin ajatuksia lukiessa tuli, mutta kun tämä kirjoittaminen jää aina yöhön niin ei nyt ajatus luista enempää.

Tietysti hankin tämän kirjan rahatta arvostelukappaleena :) En aio alkaa rahattomaan elämään. Mutta melko pienillä tuloilla kuitenkin pitää yrittää sitkutella ja monia nuukailu ja rahan käytön välttämiskeinoja on kyllä käytössä. Se on pitkälti ihan tietoinen valinta. 

Tällaiset täydellisen erilailla elävät tyypit on kiinnostavia ja tällaiset kirjat antavat perspektiiviä katsoa asioita eri kantilta, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Tuli jotenkin mieleen, että näitä on kai aina ollut. Ihmisiä, jotka haluavat tehdä täysin toisin kuin muut. Lainasin pääsiäisen aikaan Frasiscus Assisilaisesta kertovan kirjan ja hän jo 1200-luvulla tunsi samanlaista tarvetta elää ihan ilman varallisuutta, omaisuutta ja rahaa ja auttaen muita. Luonto ja eläimet olivat hänelle tärkeitä myös. Ehkä tällainen kieltäytyminen ja asketismi on myös jokin ihmisen ikiaikainen tarve, joka joillakin yksilöillä on erityisen voimakas. Sellaisen ominaisuuden soisi olevan yleisempi nykyaikana kaiken tämän hulvattoman yltäkylläisyyden keskellä. Riittäisikö hyvää useammalle siten?




tiistai 14. huhtikuuta 2015

Keväinen kuvapläjäys


"Määki haluun kuvaan!"


"Mitä siinä tongitte?"


Taimitarha makkarin nurkassa. Ne ei oikeesti oo ihan noin surkeita kuin kuvassa näyttää. 


"Tänä keväänä minä en sitten haudo." Kuinkas sitten kävikään... 
Lapsen askartelussa yläpuolella lukee "Pyhä Henki Puolustajamme". Kyllä tuollaset orvot munaparat puolustusta tarvitsevatkin. Ja hätäpuhelin on ihan vieressä :D


Tällanen käytetty koppero ostettiin kaniperheelle. Viime kesänä jossain kuvastossa näin samanlaisen. Onneks en tilannut. Melkonen rimpula. Muuten malli on kiva. Pienehkö. En suosittele kanoille.


Lahossa pihapökkelössä on pohjantikka. Kovasti toivomme, että jää pesimään. On ihan keskeisillä paikoilla seurata tilannetta. On se nätti!

Että sellasta tiivistettynä tämä elo tällähetkellä.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kevätkuulumisia

Ihan vaan aattelin kirjoittaa pitkästä aikaa, vaikkei mulla sen kummepaa asiaa olekaan.
Viime viikko meni melko kiireisissä merkeissä. Olin yhden päivän mun varsinaisissa töissä ja neljäpäivää mun uudessa osa-aika työssä. Pääsiäisen pyhäpäivät meni tässä kotona haahuillessa. Tomaatteja koulin muutaman ja siirsin viiriäiset pannuhuoneesta kanikonttoriin. Siellä on jo tarpeeksi lämmintä niille. Pitäisikin laittaa tomaateista kuva, nyt en ole jaksanut kuvailla paljon mitään. Paprikoita ja chilejä, sekä basilikaa on myös ihan hyvin taimella.

Yhtenä päivänä harrastin sellaista kokeellista savustusta. Haaveilin löytäväni edullisen sähkösavustimen tai sitten sellaisen lainaksi joltakin, mutten sitten saanut kumpaakaan. Ostin kuitenkin pussin savustuspuruja kaupasta. Voisi niitä kai itsekin tehdä, mutta siihen en jaksanut perehtyä. Savustusinto liittyi siihen, että meillä oli vielä yksi possun lapa suolavedessä. Olen kauan sitten postannut lihan suolauksesta ja se on kaikkein luetuin juttuni. Viime kesänä meillä oli kesäpossuja. Ne teurastettiin muistaakseni marraskuussa ja silloin tuoreeltaan laitoimme 10 prosenttiseen suolaveteen kinkut ja etujalat (Onko ne lapoja?). Ensimmäinen kinkku tietysti syötiin jouluna ja se oli ihan sopivasti suolainen, vaikka kyllä sitäkin liotin viikon verran puhtaassa vedessä ennen paistoa. Tosin se taisi jäätyä, eikä niinkään liota :D Mutta hyvä siitä sulettuaan tuli. Sitten paistoimme etujalan. Ja joku aika sitten toisen kinkun. Tätä viimeistäkin lapaa liotin ihan jonkun aikaa. Tiesin sen kyllä olevan aika tönkkösuolainen ja halusin siihen savunmakua. Kun sitä savustin en saanut hommattua tai ehtinyt perehtyä sellaisen rakentamiseen päätin vain "marinoida" palasen savulla. Meillä on pihassa sellainen teuvakeitin, jolla keitin kesällä possuille pottuja. Virittelin possun etujalan rautalangalla roikkumaan tyhjään vesisäiliöön. Sen alla roikkui sellainen teräslautanen, joka on tarkoitettu kiukaan yläpuolelle roikkumaan makkaranpaistoa varten. Lihasta tippuva neste ja rasva tippuivat lautaselle eikä savustuspuruihin. Lihan ja lautasen alla vesisäiliön pohjalla oli metallinen vanha kakkuvuoka, johon laitoin savustuspurut ja katajan oksia. Oli hirveän vaikea säätää kantta siten, että purut kytivät, mutta savua pysyi riittävästi sisällä makua antamassa. Jonkun pari tuntia kai "marinoin" ja sitten siirsin lihan uuniin kypsymään ja paistoin normaalisti loppuun. Kuulostaa ehkä omituiselta. Liha kuitenkin maistuu todella herkulliselta, mikä oli tarkoituskin. Suolalihasaavi oli koko talven ulkosaunan pukuhuoneessa. Lihojen päällä oli paino, että ne olivat koko ajan peittyneinä suolaliemeen ja saavin päällä puinen levy kantena. Nyt oli ihan viimeiset hetket ottaa lihat pois suolasta, etteivät pilaantuneet. Jos suolaa lihaa, sitä lientä pitää käydä välillä tarkkailemassa, ettei se ala haista ja pilaantua pinnasta. Tarvittaessa vanhan veden voi kaataa pois ja laittaa uuden raikkaan suolaliemen tilalle. Jos muuten joku osaa neuvoa, mitä tehdä sille käytetylle suolaliuokselle, niin hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Tuntuu aika rajulta tavaralta kaataa suoraan maahan. Jäätähän sillä voisi sulattaa, mutta jäätä ei enää meillä ole. Äidin lapsuudessa ja nuoruudessa lihojen suolavedet annettiin lehmille ja lampaille. Kuulostaa hurjalta, mutta silloin ei kai kaupasta suolakiviä oikein osteltu ja näin saatiin kaikki kierrätettyä. En tiedä keittivätkö liemen ensin. Minä tekisin ehkä niin. Ennen vanhaan keväällä eläimet muutenkin olivat vitamiinien ja hivenaineiden tarpeessa, pitkän talven jäljiltä. Niille valutettiin myös mahlaa ja annettiin kevään ensi nokkosia. Mietin, että suolaveden voisi ehkä keittää niin, että vesi haihtuisi ja pelkkä suola jäisi. Sen voisi käyttää vaikka nahkojen suolaamiseen tai jäätikön sulatukseen. En vain halua ruostuttaa sitä isoa pataani, eikä meillä  ole mitään muutakaan tarpeeksi isoa kattilaa. Ja aika tovin saisi keitellä, että saisi useamman kymmenen litraa vettä haitumaan. Pitää miettiä.

Maanantaina käytiin taas koko perheenä metsässä paistamassa makkaraa. Keräsin samalla reissulla kuusen kuorta parista tuulenkaadosta sillä ajatuksella, että tekisin jotain parkituskokeiluja niillä. Mutta luulen, että se jää taas haaveeksi. On niin paljon, mitä voisi tehdä, mutta oikeasti nämä arjen realiteetit ei ihan aina anna periksi toteuttaa kaikkea. Tosin tiedostan myös sen, että ehtisin enemmän, jos en istuisi niin usein tässä koneella. Tai, jos en lukisi niin paljon.

Messuilta ostetuista siemenistä lupasin kirjoitella, mutta sekään lupaus ei nyt juuri toteudu. Anteeksi vaan. Ja kirjapostauksen voisin myös tehdä taas, sillä messuilta tarttui myös kirjoja mukaan ja yhden arvostelukirjankin olen saanut tänään. Siemenistä puheen ollen... huomasin äsken, että Hyvinvoinnin tavaratalossa on aika iso valikoima luomu siemeniä. Kukkia, yrttejä ja vihanneksia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...