Miten elää ilman rahaa- kirja-arvostelu

Bongasin jossain facebook-keskustelussa tämän kirjan ja kiinnostuin siitä, koska olin juuri silloin lukemassa Mark Boylen kirjaa The moneyless man. Boylen kirja kertoo myös rahatta elämisestä. Boyle eleli ilmaiseksi saamassaan asuntovaunussa erään maatilan mailla tekemällä töitä vuokransa vastineeksi, mutta Tomi Astikainen vietti rahatonta elämää matkustelevana kiertolaisena. Boyle kieltäytyi rahan käytön lisäksi myös pääsääntöisesti käyttämästä ilmaisia autokyytejä. Astikainen sen sijaan matkusti jopa lentokoneella Etelä-Amerikkaan. Joissain kohti (esim. juuri lentomatkustus) minua häiritsi se, että elämä ilman rahaa tuntuu ajoittain pummilla elämiseltä negatiivisessa mielessä. Netistä olin lukenut juuri tähän asiaan kriittisesti tarttuneita kirjan lukijoita. Tai liekkö lukeneet vain hesarin jutun kirjasta ja kirjailijasta. Olin tämän takia hiukan negatiivisella ennakkoasenteella lukemassa kirjaa. Kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys. Se on selkeästi jaoteltu lukuihin, joissa keskitytään aina yhteen elämän osa-alueeseen ja joka luku on jaoteltu kolmeen eritasoiseen "vinkkiin" kuinka rahatonta elämää voi toteuttaa. Ensimmäinen on ikään kuin neuvo aloittelijalle, kolmas asiaan täydellisest vihkiytyneelle ja toinen siltä väliltä. Osa vinkeistä oli aika tuttuja, mutta osa antoi aivan uusia näkökulmia rahaan ja kuluttamiseen. 

Kirja herätti ajatuksia. Huomasin esimerkiksi itse suhtautuvani omistamiseen melko voimakkain tuntein. Kuten myös avunpyytämiseen. Minua on suunnattomasti häirinnyt se, että olemme tontin pienuuden vuoksi joutuneet lainaamaan, vuokraamaan ja muuten levittäytymään naapurin puolelle. Koen sen häpeällisenä. Myös avun ja tavaroiden pyytäminen tuntuu tosi kiusalliselta. Toisaalta lainaan ja annan mielelläni apua ja tavaraa naapureille ja ystäville, mutten osaa ajatella, että muut auttaisivat mielellään minua. Olen juurtunut ajatukseen, että pitää pärjätä yksin ja omillaan. Nämä asiat näin uudessa valossa. Kirjassa pohditaan myös työn ja rahan suhdetta. Itse olen ajatellut aiemmin jo, että aikani ei ole rahaa. En esimerkiksi laske, minkä hintaisia vaikkapa itse kasvatetut vihannekset ovat. Paljon kuulee sitä, että kaupasta saa halvemmalla kuin, jos kasvattaa itse ja käyttää kalliin aikansa siihen. Astikainen teki rahattomien vuosiensa aikana myös työtä, mutta ilman rahallista korvausta. Itse suhtaudun vapaaehtoistyöhön suurella rakkaudella. Teen sitä itse ja palkkatyössäni olen myös paljon tekemisissä vapaaehtoistyön kanssa. Jos aika ei ole rahaa, ei työkään ole välttämättä rahaa. Tuotteenkaan ei tarvitse olla rahaa. Myös vaihtotalous on kiinnostava asia. Ja hyvän kiertäminen. Kun teen jotain hyvää muille, se palaa lopulta minulle itselleni tavalla tai toiselle. Olen tämän huomannut omassakin elämässä monen monta kertaa. 

Yksi erityisen häiritsevä kohta kirjassa oli. Sisäinen kukkahattutätini ei pitänyt eräästä sienijutusta. Minusta se oli kirjassa ihan tarpeeton ja jäi asiasta irralliseksi. Se on luvussa, jossa käsitellään ihmissuhteita ja rakkautta. En ihan ymmärtänyt, että haluaako kirjoittaja sanoa, että huumaavan sienen avulla voi kokea täydellistä rakkautta ystävien kanssa vai mitä. En ehkä haluakaan kohdata täydellistä rakkauden tunnetta, jos se on niissä sienissä. Ja olen aika varma, ettei se niissä ole vaan ihan jossain muualla. No se siitä. Se oli kirjan omituisin juttu minusta. Tarpeeton. 

Kirjassa parasta oli ehkäpä kirjoittajan luja usko ihmisen hyvyyteen ja luottamus siihen, että elämä ja universumi kannattaa.  Ilman rahaa voi elää, mutta ilman muita ihmisiä ei. Tarvitsemme toisiamme. 

Ehkä jotain muitakin ajatuksia lukiessa tuli, mutta kun tämä kirjoittaminen jää aina yöhön niin ei nyt ajatus luista enempää.

Tietysti hankin tämän kirjan rahatta arvostelukappaleena :) En aio alkaa rahattomaan elämään. Mutta melko pienillä tuloilla kuitenkin pitää yrittää sitkutella ja monia nuukailu ja rahan käytön välttämiskeinoja on kyllä käytössä. Se on pitkälti ihan tietoinen valinta. 

Tällaiset täydellisen erilailla elävät tyypit on kiinnostavia ja tällaiset kirjat antavat perspektiiviä katsoa asioita eri kantilta, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Tuli jotenkin mieleen, että näitä on kai aina ollut. Ihmisiä, jotka haluavat tehdä täysin toisin kuin muut. Lainasin pääsiäisen aikaan Frasiscus Assisilaisesta kertovan kirjan ja hän jo 1200-luvulla tunsi samanlaista tarvetta elää ihan ilman varallisuutta, omaisuutta ja rahaa ja auttaen muita. Luonto ja eläimet olivat hänelle tärkeitä myös. Ehkä tällainen kieltäytyminen ja asketismi on myös jokin ihmisen ikiaikainen tarve, joka joillakin yksilöillä on erityisen voimakas. Sellaisen ominaisuuden soisi olevan yleisempi nykyaikana kaiken tämän hulvattoman yltäkylläisyyden keskellä. Riittäisikö hyvää useammalle siten?