Ihan pikaisesti vaan kerron teille nyt sen, että nyt minulla on yksi mehiläispesä :) Tai sellaisen alku tai miten sen nyt sanoisi. Siis jaokkeen ostin ja olen kyllä ihan kuutamolla sen kanssa :D
Keväällä selvitin ensin voisinko saada mehiläisiä 4H-yhdistyksen kautta, mutta se homma oli lopahtanut jo kaiketi vuosia sitten. Sitten soitin yhdelle miehelle, mutta sen puhelun jälkeen en tiennyt sovimmmeko mitään tai emme. Tai palaammeko vielä asiaan tai ei. Minulle käy usein näin, etten ymmärrä. Tarvitsen selkeän kyllän tai ein. Olen yksinkertainen savolainen, joka ei tajua, jos vastuu jää kuulijalle eli minulle. Itse melko varmasti annan savolaisia vastauksia, mutta jos toinen tekee niin, olen ihan ulalla :D
Myöhemmin keväällä huomasin, että lasten hoitopaikan naapurissa joku setä puuhailee joka päivä pihalla mehiläistarvikkeiden kanssa. Kerran sitten lapsia hakiessa rohkaisin mieleni ja kysyin voisinko ostaa jaokkeen ja kerroin olleeni lyhyellä mehiläiskurssilla. Pelkäsin, että naapurin mies vähättelisi tai tytöttelisi tai jotain muuta ikävää, mutta ei. Suhtautui hyvin kaikin puolin. Kertoi, että myy vain terveitä pesiä ja täytyy ensin odotella Eviran vastaukset, että pesät on varmasti terveitä. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja jäin odottelemaan kesäkuun puoliväliä, milloin Eviran pitäsi antaa tulokset.
Yhtenä päivänä tässä mietin, että onpa hyvä, ettei se mies ole soittanut, koska olen jotenkin tosi väsynyt ja puhditon. Pääsenpä helpommalla, ettei tule lisähommaa enää mehiläisistä. No eilen se mies sitten soitti, että nyt olisi mehiläisiä, tule hakemaan 9:n jälkeen illalla. Silloin mehiläiset ovat takaisin pesässä. Mitäpä siinä, kävin mehiläiset. Näin oli varmasti tarkoitettu käyvän :) Alan vähän varomaan, mitä elämältä toivoa, koska toiveilla on ollut taipumus toteutua viime aikoina :) Siitä onnellisena ja kiitollisena!
(Mutta rehellisesti sanoen. Elämästäni on kadonnut ilo. Kaikki on tosi hyvin. Hyviä asioita tapahtuu. Olemme pääsääntöisesti onnellisia. Ei mitään kriisejä tai isoja ongelmia millään elämän alueella. En ole suunnattoman väsynyt, vaikka puuhaa onkin. Tämä on mun päässä. Ja minä tunnistan tämän. Tämä on ollut ennenkin. Silloin kun pojat oli pieniä, mutta silloin oli muitakin murheita, joten ne meni niiden piikkiin ja pahensivat vielä kaikkea. Epäilen, että tämä liittyy siihen, että imetän pitkään. Voiko joku hormoonijuttu vaikuttaa. Tietääkö joku? Menisin lääkäriin, mutta ne kuitenkin pistää vaan puhumaan jollekin. Mutta kun ei tämä puhumalla lähde, ei minulla ole mitään puhumista. Ei mitään anlysoitavaa. Ei kaivelemista. Ehä ne voisivat ottaa verikokeen ja todeta, että: "Kyllä vain tätä ainetta-X on elimistössäsi liian vähän/liikaa. Otapa tästä lääkettä kyllä se siitä." Voisiko se olla näin yksinkertaista? Vai pitäisikö vain lopettaa se imettäminen. Mutta kun Sipuli on "vasta" 1v4kk. Mammukan vauva <3)
Onnea mehiläisistä!
VastaaPoistaItse tunnet itsesi parhaiten ja jos luulet että tuo ilottomuus johtuu imettämisestä, niin kyllähän se voi ihan hyvin siitä johtua. Ettei voisi olla jotain tyyliin, synnytyksen jälkeinen masennus, vai mikä se on. Vaikka siitä jo vähän aikaa onkin ;) Mutta jos imetys ei enää ole teille ihan hirveän tärkeää, niin eihän se enää haittaa tuossa iässä luopua. Tai jos kokeilisit vähentää. Itse lopetin esikoisen imetyksen hänen ollessa reilu vuotias, kun aloin odottaa kakkosta. Esikoinen kun tykkäsi rinnalla olla vielä tosi paljon öisin, ei tämä mamma enää sitä jaksanut ja kun yöimetys lakkasi, jäi melko pian pois myös ne pari kertaa päivällä, nukuttaa kyllä syliin esikoista sai tosi pitkään, että sitä läheisyyttä oli oltava kuitenkin. Ei tästä sepustuksesta nyt varmaan hirveästi apua ollut, mutta kovasti jaksamista sinne kuitenkin!
Jotain sellaista synnytyksen jälkeistä masennusta tää kai on... Luulin, että mä pärjään paremmin tällä kertaa, mutta ehkä kaikkeen ei pelkkä tahdon voima ja järkeily riitä. Kiitos onnitteluista ja vastauksesta muutenkin :)
Poistaoi miten kiva että teilläkin on jo mehiläiset :) mie voin sit ainakin yrittää auttaa jos niitten kanssa tulee jotain ihmeellistä.
VastaaPoistavoimia ja jaksamista! <3
Kiitos :) Kyllä mä aika varmasti luulen tarvitsevani vielä sun apua näissä mehiläisjutuissa! Kiitos, jos olet käytettävissä :) Millos tuutte käymään?
Poistaoon käytettävissä! kiva jos voin jotenkin auttaa! :)
Poistakatsottiin bussiaikatauluja ja todettiin että sinne (eikä takaisin) ei mee yhtään ainoaa vuoroa koko kesänä... :[ elokuun puolivälistä alkaen menee taas yksi sinne aamulla ja toinen takas iltapäivällä. joten ehkä sit silloin? :D tosin se on kyllä aika pitkä aika, en tiiä kestättekö meitä niin pitkään vai miten kannattais tehä :D
Mun viidestä lapsesta yksi söi rintaa just siihen 1v 4kk asti, eli pisimpään. Ja ehkä vähän liian pitkään, sillä oli kaikkein vaikein vierottaa. Piti laittaa sinappia tai etikkaa rinnan päähän, poika haisteli ensin, ei ottanut jos oli etikan tms haju, jos en ollut muistanut laittaa niin salaman nopeasti nappasi tissin suuhunsa :D
VastaaPoistaMä olin vuosia masentunut myöhemmin, siis just silleen, et elämässä ei tuntunut olevan mitään iloa...en ymmärtänyt hakea apua. Onneksi myöhemmin eräs pomoni sai mut menemään lääkäriin, ja pääsin keskusteluterapiaan ja sain myös myöhemmin lääkkeen...
Voimia ja sitä iloa sinulle toivon!
Ehkä nyt olisin hankala aika lopetta tissittely... Pojat ovat olleet n 2-vuotiaita ja he ovat ymmärtäneet puhetta, joten sikäli on ollut lopettaminen helpompaa. Mutta minulta on kyllä jotenkin mennyt voimat tosi vähiin. Mutta olen halunnut uskoa, että lapset saavat läheisyyttä ja pysyvät terveinä.
PoistaKiitos viestistäsi :) taidan käväistä siellä lääkärissä.
Heippa Mammukka!
VastaaPoistaMinä aina niin odotan postauksiasi, vaikka en aktiivinen kommentoija olekaan :).
Itselläni on ollut tosi rankkoja aikoja, niin raskaana ollessani kuin ennen sitäkin. Ennen raskauksia oli kuitenkin ne vaikeimmat ajat. Koin myös, että ei nämä puhumalla miksikään muutu. Olin jauhanut asioita paljon niin omassa päässä kuin muillekin ja olin melko varma, että pahat olot ja ahdistus (se oli minulle se pahin) ei terapiassa lähde.
Oli kuitenkin nöyrryttävä itsensä edessä. Nieltävä ylpeys ja ojentaa käsi kohti auttavaa kättä. Myönnettävä, että nyt ei vain omat voimat ja keinot enää riitä. Läheiset kärsivät minun "ilottomuudestani". Ulkopuolisen ammattilaisen näkökanta selvensi omia tuntemuksia uskomattoman paljon. On myös tosi tärkeää, että kemiat terapeutin kanssa natsaa, muuten siitä ei ole hyötyä.
Ei terapia auvoisaksi tee, eikä kukaan ole alati onnellinen, niin kuin hyvin tiedät, mutta osaan jo hyvin tunnistaa tulevia alavireitäni ja ennaltaehkäistä niitä. Sain työkaluja, joilla itse tein korjaustyötä.
Hiljaa hyvää tulee. Selviydyt varmasti :)!
Kiitos viestistäsi :) kyllä tästä selvitään. Mulla on ehkä vähän huonoja kokemuksia niistä "jutteluterapioista". Kävin joskus tosi hyvällä tyypillä, mutta lopetti vastaanoton. Seuraavasta en kokenut saavani mitään erityistä hyötyä. Muutamia vuosia sitten ihan paras auttaja oli oma neuvolan täti, joka tuki ihan vain olemalla aidosti läsnä ja toki hänen rautainen ammatitaitonsa auttoi myös. Kyllä varmasti saisin apua itselleni, jos vain saisin aikaiseksi lähteä...
PoistaHei. Kannattaahan sun käydä lääkärillä jos tuntuu että elämä muuttuu vaan ilottomaksi ja tummemmaksi. Joillakin naisilla kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa mielialan laskuasynnytyksen jälkeen/imetysaikana. Sinäkin olet imettänyt hienosti noin pitkää. Fiksu lääkäri määrää sinut kyllä ensin labrakokeihin ja sitten vasta miettii auttaisiko joku terapia/keskustelu/lääkitys. Tiedät kai että raskaus ja imetys tyhjentää omega-3 varastot ja sekin saattaa aiheuttaa sen että mieli on maassa. Voithan kokeilla ottaa rypsiöljyä/omegakapseleita jos se vaikka sillä vähän lieventyisi.
VastaaPoistaMinä ainakin odotan innolla sun ihania postauksia. Tsemppiä!
Hitsin vitsi, mä mitään tiennyt mistään omega-3:sta! Kiitos! Mulla on siis ihan perustiedot kai hukassa... Sitä siis ostamaan, jos se vaikka olisi näin pienestä kiinni. Mutta taidan myös silti soittaa lääkäriaikaa. Meillä on oikeasti hyvä terveyskeskus täällä, joten taidan nyt arkailla tämän asian kanssa ihan turhaan. Kiitos viestistäsi :)
VastaaPoistaKiitos tosi paljon viesteistänne te kaikki ihanat ihmiset. Vähän eilen taas mietin kirjoittamisen jälkeen, että tulikohan nyt kerrottua liikaa omista yksityisasioista. Mutta kun elämä on tällaista välillä. Olen jotenkin tosi iloinen siitä, että te melkein tuntemattomat kanssa bloggaajat jaksatte tsempata ja valaa toivoa arkeeni. Ihania olette :) Kiitos! Kaikkea hyvää elämäänne!
VastaaPoistaMinäkin vielä kirjoitan vähän kun on taas niin tuttu aihe... Ensinnäkin on minusta tosi hyvä että näistä asioista puhutaan, kiitos että otit aiheen esille! Kun esikoinen oli vauva niin minulla oli tosi usein tosi ahdistava olo, mieleen tuli vain kaikkia ihan hirveitä asioita ja luulin jo että sekoan täysin. En sitten kehdannut kumminkaan mennä mihinkään asiasta puhumaan kun luulin että minua pidettäisiin ihan hulluna... Vasta jälkeenpäin olen lukenut ja kuullut että ahdistuneisuus ja oudot ajatukset on ihan ns. normaaleja synnytyksen jälkeen ja että siihen olisi kyllä saanut apua. No, esikoisen jälkeen olo normalisoitui kumminkin itsestään. Nyt kun tämä neljäs syntyi niin välillä alkoi taas ahdistamaan ja suutuin tosi helposti kaikille ja juuri tuo ilottomuus tuli taas. En nytkään mennyt lääkäriin ennenkuin minulle tuli niin paha unettomuus etten saanut koko yönä unta. Lääkäri määräsi kilpirauhaskokeeseen ja minulla todettiinkin kilpirauhasen vajaatoimintaa mihin sain lääkkeet. Samoin sain mielialalääkkeitä nukahtamiseen, elimistö kävi jotenkin niin ylikierroksilla etten pystynyt rauhoittumaan edes yöllä. Tästä on nyt puoli vuotta ja edelleen syön mielialalääkkeitä. Olo on kyllä tasoittunut, en enää suutu niin helposti mutta tuntuu että ne lääkkeet tasoittavat oloa ehkä liikaakin, välillä tuntuu että mikään ei oikein tunnu miltään. Haluaisin lopettaa lääkkeen syömisen mutta pelkään että sitten tulee taas uniongelmia... Imetän myös edelleen nyt vuoden ikäistä kuopusta enkä haluaisi vielä lopettaa vaikka minäkin olen miettinyt että jotkut hormonitkin tätä oloa entisestään sekoittaa =)
VastaaPoistaParempaan päin kuitenkin ollaan menossa. Sinunkin kannattaa varmaan käydä lääkärissä, osaavat ainakin neuvoa eteenpäin! Kovasti voimia sinulle, myös minä odotan aina kirjoituksiasi vaikken yleensä muista mitään kommentoidakaan. Hienoa muuten nuo mehiläiset! Minä en ehkä uskaltaisi ottaa niitä kun pelkäisin että ne pistää, mutta muuten olisi kyllä hienoa saada omaa hunajaa!
Maa-artisokat ovat muuten lähteneet hienosti kasvamaan, kiitos vielä niistä! On pitänyt jo kauan kirjoittaa mutten ole muistanut! Aurinkoista kesää koko teidän perheelle!
Minäkään en puhunut kenellekään esikoisen syntymän jälkeen. En ymmärtänyt, enkä uskaltanut. Eikä kukaan osannut kysyä tarpeeksi suoraan ja oikeilla sanoilla, olenko kunnossa. Tai joku yritti, mutta sinnikkäästi vastasin, että kaikki on hyvin... Toisen lapsen vauva-aika oli ihan mustaa. Oli paljon muitakin huolia. Tai en ole varma mikä johtui mistäkin. Mikä oli syytä ja mikä seurausta. Olen kiitollinen, että selvisin hengissä. Läheisetkään ei ehkä tajunneet, kuinka syvällä kävin. Säikähdin itsekin vasta jälkeenpäin tilani synkkyyttä. Nyt on onneksi vähän lievempää ja osaan ajatella, että kaikki ei ole oikeasti niin huonosti kuin oma pää yrittää joskus sanoa. Mutta huomenna menen kuitenkin lääkäriin. Uskalsin soittaa. Sain aikaiseksi.
PoistaOlen ihan samaa mieltä, että näistä pitää puhua! Siksi puhun. En suostu pelkäämään mitään leimautumista, enkä suostu häpeämään. Tänään juuri puhuin työkaverin kanssa, että sanoisinhan senkin ääneen, että minulla on nyt flunssa tai että minulta katkesi käsi. Totta kai saan sanoa myös, että minua ahdistaa, minua masentaa, en jaksa ajatella selkeästi.
Hyvä, että maa-artisokat lähtivät kasvamaan. Vähän jännitin kuika käy :) Hyvää kesää sinullekin ja perheellesi :)
Hyvä että sait lääkäriajan! Minua ainakin vähän helpotti jo se kun lähdin apua hakemaan ja myönsin että tarvitsen sitä...
Poista