lauantai 27. heinäkuuta 2013

Yksi kesäinen lauantai

 Ukot kävi tänään kaupungissa. Isännällä oli sinne asiaa. Mehän ei kaupungilla humputella ilman asiaa. Paitsi, että huomenna olen menossa ystävän kanssa.
Ilman lapsia lähden, joten olkoon se virallinen kesälomaretkenii sitten :)
Asioiden lisäksi ukot kävivät yhdessä halpa-rompetavara-kaupassa, jonka lehtimainoksessa olin aiemmin kesällä nähnyt hedelmäpuristimen. Tällä saa siis omenoista puristettua itse mehua. Käskin isännän käydä katsomassa vieläkö näitä on. Ja olihan niitä. Toivottavasti saamme omenoita niin, että pääsemme testailemaan. Tässä vaiheessa omenapuissa näyttää hyvältä. Puristinkin näyttää hyvältä ja laadukkaalta, vaikka onkin ostettu "romukaupasta". Myönnän, tykkään ihan hirmuisesti omistaa tälläisiä tee-se-itse-kojeita :D Minä, joka en pidä itseäni materialistina, taidan olla juuri sellainen. Pahemman kerran...

Sillä aikaa kun ukot hummailivat kaupungissa, minä hengailin tytön kanssa pihalla. Sitten söimme eilistä makkarakastiketta ja uusia pottuja. Tytön käydessä päiväunille, minä kävin keräämässä sangollisen viinimarjoja. Keitin ne illemmalla mehuksi. Tämä talvivaraston kartuttaminen on aina niin palkitsevaa, vaikka usein se uuvuttaakin. Ja vähän harmittaa kun tulee sotkua ja monta muuta asiaa jää rästiin. Mutta siivota voi vaikka sitten talvella, kun ei tarvitse enää kitkeä, kastella, säilöä ja purkittaa.

Tomaatit kypsyvät. Epätieteellinen, kokemukseen perustuva tutkimukseni on osoittanut, että Tigerella ja Red pear tomaatit kypsyvät aina ensimmäisinä.
Tigerellojen kaverina tässä ensimmäiset kypsyneet mansikkakoisot (vai onko nää nyt ananaskirsokoita, pelkään sekoittaneeni taimet...?). Ihan älyttömän hyvän makuisia! Mies ei tykännyt ja lapset eivät suostuneet maistamaan. Kypsiä ovat sitten kun tuo päällinen on muuttunut vihreästä kuivakan vaaleaksi ja marja irtoaa lähes itsestään tai suorastaan tipahtaa varresta.



5 kommenttia:

  1. Voi minäkin haluaisin tuollaisen omenamehupuristin hässäkän. Tänään piti meilläkin tyhjentää marjapensaita, mutta vihaiset mehiläiset vähän estivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pesä keskellä pihaa, nyt alkoi hirvittää, jos ne mehiläiset tulevatkin vihaisiksi... toinen mitä vähän niiden kanssa pelkään, että menevät naapurin piippuun...

      Poista
  2. Näin eilen ihan samanäköisen hässäkän alsacelaisen viinikylän kadulla, vähän antiikkisempi versio, näytti olleen kovassa käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tällekin tulisi paljon käyttöä vielä :) Luin ohjekirjaa vähän ajatuksella ja huomasin, että ehkä tämä on ihan kelpo kapine myös sikäli, että teettäjältä, joltain tanskalaisfirmalta(kuitenkin siis made in china), voi tarvittaessa tilata myös varaosia. Korjausmahdollisuus kuulostaa aina hyvältä.

      Poista
  3. Voi hitsi, tuota puristinta minäkin olen katsellut, mutta en taida vielä raaskia ostaa, kun on mennyt tuohon mehiläiskalustoon niin paljon rahaa. Paljon mielenkiintoista asiaa täällä, jään seurailemaan ja tervetuloa kurkkaamaan myös Vihervaaraan :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...