Romahdus

Tiedät varmaan sen tunteen kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.

Niin no, pitkästä aikaa minusta ei tunnu siltä.

Ainakaan koko aikaa.

Musta möntti rintalastan alta on sulanut pois.

En tiedä onko lääkitys kohdillaan, mutta ainakin se on tuonut jonkinlaista helpotusta.

Aurinko pilkahtelee risukasassa.

Ja armo vilahtelee lattian raoissa.

Ainakin omaan itseen kohdistuva armottomuus on lievempää.

Oon mä ihan hyvä. Riittävän.

Onneksi tämä romahdus, joka tuli, oli ihan konkreettinen. Ei henkinen.

Meinasin saada sydänhalvauksen toissa yönä, kun tuntui, että maa järisee ja kaikki kaatuu.

Kaikki ei kaatunut. Mutta untakaan se ei ollut.

Vaatekaapin sisältö vyöryi keskelle makuuhuonetta.

Liikaa ryysyjä ja liian huonot hyllyn kannakkeet.

Tiedättekö niissä amerikkalaisissa hamstraajaohjelmissa, kun kerrotaan lemmikeistä (ja jopa ihmisistä), jotka kuolevat kaatuvien tavaravuorien alle. Tuli vaan mieleen tästä, että meikäläinen taitaa olla matkalla sinne.

Pitkä matka vielä, mutta nyt on korkea aika heivata kamaa ulos.

Aloitin tästä sotkusta. pakkohan se oli siivota. Ja melkein puoleen väheni hyllyjeni sisältö.

Mikä ihme siinä on, että pitää säilöä jotain vuoden 1997 samettihametta, vaan koska se on ostettu jostain muistoja mieleen tuovalta reissulta?

No siis oikeasti. Olisi minulla ollut eilen muutakin tekemistä kuin siivota noita rättejä...

Kasvimaalla olisi ihan hirveesti rikkaruohoja. Marjoja pitäisi kerätä. Ja pakko on tehdä näitä jokapäiväisiä arkijuttuja. Mutta mähän oon lomalla. Onhan mulla nyt aikaa :) Mulla on 7 päivää kesälomaa tänä vuonna.

Tänään keräsin vattuja ja keitin muutaman litran punaviinimarjamehua.

Söimme omia pottuja, porkkanoita ja kantarelleja. Tomaatit kypsyy. Elämme hienoa aikaa :)

Vähän nyt menee ajatusten virtana tämä kirjoitus tällä kertaa... Ajatuksetkin alkoivat vaan vyörymään :D