perjantai 19. lokakuuta 2012

Kaurajuuri

Nämä muutamat kaurajuuret olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, että pääsin maistelemaan uutta herkkua. En tiedä mistä moinen nimi tulee. Ei maistu kauralle, eikä tee mitään tähkää. Ehkä nuo lehdet saattavat jonkun mielstä muistuttaa alkukesän nuorta kauraa. En oikeasti tiedä. Kukka olisi sellainen sininen, jos  nämä olisivat sattuneet kukkimaan. Tilasin siemenet Exotic Gardenista ja siellä näköjään sanotaan, että kasvi on yksivuotinen. Jotenkin kummallisesti minulla on muistikuva, että olisi kaksivuotinen ja kukkisi ensi kesänä. En tiedä sitäkään. Katsotaan kasvavatko maahan jääneet pienet yksilöt keväällä vai eivät. Ja maku... luin, että maistuu osterilta. Enpä pysty tuohon paljon sanomaan, kun en ole eläissäni edes nähnyt osteria. Siis jos tv:ssä näkemistä ei lasketa. Ja vaikka tulisi tilaisuus maistaa, noh, taidan olla niin ennakkoluuloinen juntti, että en uskaltaisi maistaa. Paitsi, jos se kerran maistuu kaurajuurelle, niin ihan hyväähän se olisi sitten! Joku vertasi kaurajuuren makua tankoparsaan. Ehkäpä joo. Minusta tuoksu oli imelän makea, samoin maku aluksi. Tuli ihan ensin mieleen kesän ensimmäiset pienet porkkanat, mutta kuitenkin maku oli omanlaisensa. Ihan hyvä juures. Keitin kuorineen, kun luin, että sotkee, tahmaa ja tummuu. Kuorin vasta kypsänä ja säilyivät kauniin vaaleina. Voi olla, että tein väärin. Mene ja tiedä nyt näistä sitten.

Blue congo- muussia, lihapullia ja kaurajuurta.
Tällainen juntin tee-se-itse-gurmee-annos :) Eikä siinä paljon salaatti koreile!

Huomasin muuten, että tosi moni on tullut blogiini googlaamalla neuleohjeita. Hassua. En pidä itseäni kummoisenakaan neulojana ja varmaankin blogiin tulijat kokevat tulevansa huijatuiksi kun eihän tämä ole mikään neuleblogi. Pelkkää sillisalaatti-sekamelskaa-mitä-mieleen-juolahtaa-blogi vain :D
Mutta neulojille tiedoksi. Neulonta-addiktio on herännyt taas (ja tuhonnut niskani ja yöuneni sitä myöten) ja niinpä seuraava postaus (mahdollisesti huomenna) on varmasti neuleaiheinen... Sitä uotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...