Jostain syystä mua on viime aikoina väsyttänyt ihan hirveästi. Mieluiten vaan ehkä ottaisin nokkaunia sohvalla. Mietin jo, että pitäisikö tilata aika verikokeeseen. Tai ehkä tauti on vanhalta nimeltään ihan vaan laiskuus. Mene ja tiedä. Koska olin viime vuoden poissa töistä, ei minulle valitettavasti kertynyt oikein kesälomaakaan, joten ei voi torkkua ihan niin paljon kuin haluaisi.
Facebookin paikallinen kirppis-ryhmä on hiukan kohtalokas. Pari viikkoa sitten sen kautta meille muutti kaksi gerbiiliä. Ihan niinkuin meillä ei olisi noita eläjiä jo ihan tarpeeksi :D Mutta toisaalta ne ovat esikoisen omat lemmikit ja hän on tosi hyvin ottanut vastuuta niistä. Hän on hiukan haluton harrastamaan mitään niin harrastakoon nyt sitten gerbiilien hoitoa. Hän on pari vuotta toivonut itselleen hamsteria, mutta olen vakuuttunut, että nämä ovat helpompia hoitaa. Gerbiileissä minua hämmästyttää niiden kyky silputa ohutta pahvia mm. vessapaperirullia ja sellaista. Ne on kuin koneita siinä! Aavikkoeläiminä gerbiilit eivät paljon juo, eivätkä tietysti sitten paljon pissaakaan. Siksi ne on aikalailla hajuttomia.
Kissan pennut sen sijaan eivät ole kovin hajuttomia. Ne on nyt parin kuun ikäisiä ja asuvat sisätiloissa. Niillä on kaksi hiekkalaatikkoa, joita siivotaan päivittäin, mutta silti tuntuu, että aina haisee kissanpa*ka. Muuten ovat kyllä tosi vekkuleita otuksia. Miehellä meni kyllä hermot kun ne kipuaa joka paikkaa. Hän rakensi yhteen oveen mahtavan salpasysteemin, joten pennuilla on käytössään talossa vain yksi huone. Mutta valitettavasti nyt kulku on estynyt keskimmäisen huoneeseen ja keskimmäinen joutuu asumaan veljen huoneessa. Hirveät järjestelyt yksien kissojen takia. Nyt kyllä leikkautamme emon. Emme ehkä tarvitse kissanpentuja ihan lähivuosina, vaikka miten söpöjä ja mukavia ovatkin.
Muu eläinväki elelee aikalailla ilman sen kummempia kuulumisia.
Ihmisväki on tehnyt pieniä retkiä Lintsille, sirkukseen ja lähialueen kesätapahtumiin. Mustikassakin ollaan käyty. Isäntä eniten. On melkein joka päivä töiden jälkeen käynyt keräämässä pienen sankollisen ja niitä taitaa olla nyt parikymmentä litraa kerättynä. Kantarelleja on löytynyt syötäväksi. Ei olla säillötty niitä ainakaan vielä. Metsämansikoita ollaan pihalta syöty ja vähän pakastettukin. Isoja mansikoita ostin kylältä. Osan pakastin ja osasta tein hilloa mustikoiden kanssa. Olemme kovia syömään hilloa. Ei ehkä maailman terveellisintä, mutta hyvää.
Pinaatti-, yrtti- ja maustekasveja on olen vähän säilönyt. Ja olen myös kerännyt siemeniä hyvänheikinsavikasta ja kaurajuuresta. Jos on tarvetta sellaisille niin minulta saisi.
Tällä viikolla olemme syöneet ensimmäisiä omia perunoita. Peruna on kasvattanut massiiviset varret ja ne kukkivat, mutta mukulat on tosi pieniä vielä. Kesäkurpitsoita näyttää olevan tulossa, eikä mene edes kovin kauaa kun saadaan jo syödä. Samoin herneissä näkyy olevan palkoja. Kaikki on ihan hirveän myöhässä tänä kesänä. Onneksi ei olla oman maan varassa. Kyllä olisi nälkä tullut jo monta kertaa.
Nyt pitää mennä nukkumaan kun huomenna on työpäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti