Vihasta

Kun olin lapsi ja nuori, äitini ei antanut sanoa: "Minä vihaan sinua." tai "Minä vihaan sitä henkilöä." Minusta se oli jotenkin pikkumaista, että piti tarttua toisen sanomisiin. Mitäpä tuosta, yksi lause. Onko se nyt niin vakavaa? Nyt ymmärrän, että äitini on hyvin viisas ihminen. Hän ei myöskään suvainnut pilkkaamista, ivaamista tai kiusaamista. Hän edelleen sanoa napauttaa vakiolauseensa ihmisille, jotka pilkkaavat jotakin henkilöä rotunsa, vammansa tai minkä tahansa ominaisuutensa perusteella. Hänen kommenttinsa sellaiseen on aina sama: "Ihmisiä ne on nekkii." tai "Ihminen se on sekkii." Tuon tokaisun lisäksi hänen ei yleensä tarvitse sanoa mitään selittelyjä tai perusteluja. Se riittää. Ihmisyys. Ihminen on arvokas siksi, että on ihminen. Pulinat pois. Kukaan ei ole toista ylempi, eikä alempi. Asia on hänelle iskostettu selkäytimeen omassa lapsuudenkodissaan. Ymmärtääkseni heillä oli aina ovet auki sukulaisille, naapureille ja satunnaisille kulkijoille. Heillä oli myös tuttu romaniperhe, joka siihen aikaan vielä eli liikkuvaa elämää. Perhe tuli aina tietyin väliajoin yöpymään ja luultavasti saivat jotain matkaevästäkin mukaansa ja hevoselle heiniä. Kaikki talot eivät liikkuvia romaneja hyväksyneet. Myös minun kotini oli avoinna erilaisille ihmisille. Meillä kävi tosi paljon vieraita ja kodissamme asui erilaisia pätkiä myös muita kuin ydinperheemme jäseniä. Kukaan ei päässyt ilman kahvia tai ruokaa pois, jos sattui taloon tulemaan. Muistan, että vanhempani tutustuivat esimerkiksi yhteen vanhaan jehovantodistaja mieheen, jolle aina keitettiin kahvit ja rupateltiin niitä näitä, vaikka kotini oli tunnustava luterilainen koti.

Olen ollut kovin surullinen huomatessani, että rakkaassa kotimaassani on niin kovin paljon vihaa. Surullinen siitä, että kaikki ihmiset eivät halua pitää kaikkia ihmisiä vertaisinaan ihmisinä. Enkä ole ainoastaan surullinen. Ehkä jopa pelkään.

Jostain syystä teininä luin kaikki mahdolliset kirjastomme juutalaisvainoja käsittelevät omaelämänkerrat. Se alkoi kaiketi Anne Frankin päiväkirjasta. Erityisesti minua puhutteli ne ihmiset, jotka piilottivat juutalaisia, vaikka tiesivät olevansa myös itse vaarassa toimintansa takia. Päätin silloin, että minä olisin sellainen ihminen. Pahaa pitää vastustaa ja täytyy olla ihmisyyden puolella. Siksi kirjoitan tätä. Siksi olen valinnut sen uran minkä olen valinnut. Siksi teen vapaaehtoistyötä. Pitää olla ihmisen puolella. Lähimmäisen. Ihminen on lähimmäiseni.

Olen saanut mahdollisuuden käydä useassa museossa Johannesburgissa ja Kapkaupungissa, joissa on käsitelty apartheidin aikaa. En voinut käsittää, miten sellainen on voinut olla mahdollista. Miten minun elinaikanani maailmassa on ollut sellaista. En ollut erityisen ylpeä valkoisuudestani. Myös Jerusalemin Yad Vashem on todella pysäyttävä paikka. Sieltä ei voi selviytyä itkemättä pois. Eikä voi käsittää, miten ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle mitään sellaista. Mutta niin kauan kuin ihminen vihaa toista ihmistä, niin kauan kuin ihminen kuvittelee olevansa toista perempi, sellainen voi olla mahdollista. Ei anneta vihalle mahdollisutta, eihän?