sunnuntai 9. elokuuta 2015

Testailtu Compeed- rakkolaastaria


Minähän olen ammatiltani sihteeri, mutten suinkaan tuollainen korkkarityyppi kuten nuo kuvan tätykät. Minulla ei toimistolla kengät hierrä, koska työkavereiden sekä "asiakkaiden" ihastukseksi ja vihastukseksi käytän siellä ruskeita Reinoja. 

Minulla on myös toinen työpaikka ja siellä teen sellaista turvakumisaapashommaa, jossa kengät melko usein hiostaa ja hiertää. Siellä oli oivallista kokeilla näitä Compeedin rakkolaastareita, jotka sain Buzzadorin kautta kokeiltavaksi. Kyllä ne vaan hyvin toimivat. Ei tullut pottuvarpaan kylkeen vesikelloa. 

Olen jo joskus aiemmin käyttänyt näitä laastareita joidenkin uusien kenkien kanssa ja aiempi kokemus oli muuten hyvä, mutta niistä laastareista irtosi silloin sellaista tahmaavaa liimaa, joka sai sukat liimautumaan laastarin avulla kenkään. Nyt en kyseistä ominaisuutta huomannut. Liekö tuotteelle tehty tuotekehittelyä siltä osin. Liima oli edelleen hyvin pysyvää, sillä laastari oli paikoillaan pari päivää irtoamatta. Sitten otin sen pois, kun ei ollut tarvetta turvakenkien käytölle. 

Kyseisestä tuotemerkistä on kokemusta myös huuliherpeslaastareista. Ne toimii hyvin kun vaan ehtii laittaa ajoissa ennen rakkulavaiheen alkua. Ja se on siistimpi ja huomaamattomampi hoito kuin ne voiteet. 

Yksi asia minua kuitenkin suuresti häiritsee näissä Compeed-laastareissa. Eikö niitä voisi pakata jotenkin muuten kuin sellaiseen kovaan muovirasiaa. Pahvinen välttäisi minusta ihan hyvin. Tai ehkä tarkoituksena on, että rasian pitää kestää käsilaukun pohjalla pyöriminen. No, mutta silti ehdottaisin lämpimästi pahvipakkaukseen vaihtamista. Enkä tietenkään vähiten siksi, että metsäteollisuus on perhettämme ruokkiva käsi :D No vitsi vitsi... Ylenpalttinen pakkausmuovin määrä on ahdistavaa. Ja täällä maalla sille ei ole mitään keräilyäkään. Jonkun tällaisen rasian olen säästänyt ja säilytän niissä jotain askartelunippeleitä, mutta ei ihminen tarvitse loputtomasti nippelirasioitakaan. 

2 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt noita jo 20 vuotta kairassa ja kiitellyt muovia ympärillä. Mikään ei paikkaa kantapäätä niin nopeesti kuin compeed ja tämä on ihan ilmainen mielipiteeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin varmasti ihan totta. Ei ole tullut kairassa paljon käytyä, mutta sen verran olen ymmärtänyt, että varusteet on syytä pitää mahdollisimman kuivina ja hyvin pakattuina :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...