sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Omavaraisuus- ja varautumistaitojen opettaminen tuleville sukupolville

Huhtikuun #suuntanaomavaraisuus- yhteispostauksen aiheena on omavaraisuuden siirtäminen uusille ihmisille ja keskinäinen varautuminen.

Koen, että olen päässyt kannustamaan ihmisiä omavaraisuuteen ja varautumiseen useammassa eri yhteydessä. Tietenkin omat lapset ovat enemmän tai vähemmän oppineet erilaisia taitoja ja kasvaneet tähän elämäntapaan. Tietenkin jossain iässä on luonnollista kapinoida omien vanhempien arvoja ja juttuja vastaan, mutta vielä ei ole isommin ollut sellaista ilmassa. Hyvin maanläheistä jälkikasvu on. Kaikki ovat esimerkiksi hakeutuneet ensimmäisiin tet-harjoittelu ja kesätyöpaikkoihin maatiloille, mistä olen tosi ylpeä.

Olen saanut vähän myös opettaa muidenkin lapsia, pidin esimerkiksi useamman kesän 4H-kasvimaakerhoa. Se valitettavasti jäi kun alkoi tulla erilaisia luottamustoimia eikä aika riitä ihan kaikkeen. Puolisoni on muutaman kerran pitänyt kalastusaiheista kerhoa ja käynyt mm. kyläkoululla vetämässä pilkkiretken. Hän on myös innostanut lähipiirin lapsia kalastuksen pariin. Nämä ovat meille itselle sellaisia taitoja, joita olemme oppineet jo lapsena. Minulla on ollut kasvimaa varmaan siitä lähtien kun olen oppinut kävelemään ja puolisolla sama juttu kalastuksen kanssa. Ne ovat enemmän kuin harrastus; elämäntapa ja erityinen mielenkiinnon kohde. Näistä aiheista meiltä myös kysytään melko usein ja on mukavaa, jos voi antaa neuvoja ja auttaa.

Ainakin kerran olen päässyt myös luottamustoimen puitteissa hyödyntämään omavaraistietotaitoa. Laitan tähän linkin "Maallemuuttajan Opas Oravanpyörästä omavaraisuuteen"- oppaaseen, jonka on kirjoittanut Kirsi Salo ja joka löytyy Juvan kunnan sivuilta. Olin mukana kunnan työryhmässä jonkinlaisena asiantuntijana.

Tuntuu, että enää vähemmän herättää ihmetystä halu elää omavaraisemmin kuin ennen. Enää ei ole niin outoa haluta kasvattaa itse ruokaa tai miettiä vaihtoehtoisia energiaratkaisuja. Maailman meno on muuttunut niin arvaamattomaksi ja hinnat nousseet, että yhä useampi miettii tällaisia asioita. Myöskään varautuminen ei tunnu enää ihmisistä niin oudolle. Se on jo aika arkipäiväinen aihe.

Itse olen kiinnostunut varautumisesta jo kauan ennen näitä viime vuosien kriisejä. Minulla on ollut joku sisäinen pakko elää omavaraisemmin, päästä kaikesta velasta eroon ja jostain eniten turvallisuuden tunnetta itselle ovat tuoneet ruokavarastot. Ja kyllä mulle on naureskeltu paljon lähipiirissä. Silloin kun koronasulut iskivät, useampi läheinen soitti ja sanoi, että: "Olit muuten koko ajan oikeassa. Kotona pitäisi olla jonkinlainen varasto." Meidän elämä on muuttunut naurettavasta järkeväksi.

Luulen, että ruokavarastojen tuoma turvallisuuden tunne johtuu siitä, että muutaman kerran elämässä minulla ei ole ollut käytännössä yhtään rahaa mihinkään ja kaikki on pitänyt laskea sentilleen. Kaikkein ahdistavinta se oli jäädessä yksin kolmen lapsen kanssa. Joskus jaoin ruuan lapsille lautaselle valmiiksi, että kaikille riitti. Enkä laittanut itselle sitä ruokaa vaan jotain, mitä sattui löytymään. Minusta tuntuu, että yhden kevään elin lähinnä paistetuilla ahvenilla, joita sain katiskasta, että lapsille riitti muuta ruokaa. Näistä kokemuksista on jäänyt sellainen tunne, että ei enää koskaan, jos se vaan minusta on kiinni.

Minusta on mukavaa säilöä ruokaa. Se ei tunnu vaivalloiselta, koska se on myös mukava harrastus. Joskus joku aina sanoo, että "Sitten kun jotain sattuu, tulen teille syömään." On hyvin hämmästyneitä ilmeitä kun vastaan, ettei se ihan niin mene. Säilökää ja hankkikaa omat kotivaranne, en minä ota ketään meille syömään. Voin opettaa, mutta en tee toisten puolesta. Käytännössä, jos joku tarvitsee apua niin tietenkin autan, muta minusta ihmisiä pitää vähän patistella itse ottamaan vastuu tästä asiasta.

Lähimmäisistä tietenkin pitää huolehtia. Jos tulee joku poikkeustilanne ja tiedän, jonkun yksin asuvan naapurin tai sukulaisen, niin tietenkin on hyvä käydä kysymässä tarvitseeko apua jossain asiassa. Etenkin iäkkäämmistä lähimmäisistä on hyvä huolehtia. Aina ei kannata jäädä odottamaan avunpyyntöä, vaan tarjota apua jo ennen sitä.

Erilaisiin elämäntilanteisiin kannattaa varautua myös säästämällä käteistä ihan rahana, mutta myös erilaisiin pankin tarjoamiin talletusmuotoihin. Käteistä siltä varalta, että ei voi maksaa kortilla tai muilla sähköisillä tavoilla. Moni ei näinä aikoina pysty säästämään yhtään, mutta jos pystyy, niin kannattaa. jotain kallista voi mennä rikki, voi sairastua tai jäädä työttömäksi. Silloin auttaa, jos on edes vähän puskuria olemassa.

Yllättäviin elämäntilanteisiin olen varautunut myös puutarhassa keräämällä erilaisia syötäviä perennoja. Jos jonakin vuonna esikasvatus tai jopa kylvöt jäävät tekemättä, pihalta löytyy edes jotakin syötävää. Omenapuut ja marjapensaat ovat tietenkin ilmeisiä. Mukuloita ja juuria tuottavia kasveja ovat esimerkiksi maa-artisokka, mukulapähkämö ja vuohenkello. Kevät vihanneksia parsa ja raparperi. Monivuotisia yrttejä minttu, lipstikka ja ruohosipuli. Nämä tässä muutamia mainitakseni. Ja sitten ovat pihan villit kasvajat, joita ei tarvitse erikseen kasvattaa; vuohenputki, voikukka ja nokkonen esimerkiksi.

Varautumista on myös se, että koittaa elää mahdollisimman terveesti. Aina sairastumiselle tai loukkaantumiselle ei voi mitään, niitä voi tulla kenen kohdalle tahansa, mutta omilla elämäntapavalinnoilla voi ehkäistä joidenkin sairauksien puhkeamista tai huonot valinnat voivat aiheuttaa terveysongelmia. Tietenkään asiat eivät ole ihan näin yksioikoisia, meillä jokaisella on omat heikkoutemme. Tässäkin yhteisöllisyys ja vertaistuki voi auttaa. Voimme kannustaa toinen toisiamme, eikä ainakaan syyllistää.

Varautumisessa on hyvä ottaa huomioon myös lemmikit ja kotieläimet. Miten ne hoidetaan, jos ei ole sähköä tai vettä tai jos hoitaja sairastuu. Maatiloilla nämä asiat ovat ihan omaa luokkaansa, mutta lemmikkienkin kanssa näitä on hyvä pohtia.

Mitä aiomme itse seuraavaksi tehdä?

Pitkään katselin taloja, joissa olisi jotain piharakennuksia ja vähän maata. Olen siitä haaveesta luopunut jo aikaa sitten. Sellaista, mitä haaveilin, ei vaan sopivalla sijainnilla ole löytynyt. Viimeisimmäksi se, että minulla eikä meillä ole senttiäkään velkaa on niin iso asia, etten halua ottaa uutta lainaa. Olisin todennäköisesti lähellä eläkeikää kun se olisi maksettu ja tuntuu, ettei maksa vaivaa. Tässä on nyt hyvä.

Lainan maksun jälkeen minulla on ollut ihan selkeä tavoite; säästää 10 000 euroa. Siitä puuttuu pari-kolme tonnia. Tämä tavoite johtui siitä, että oli selkeä tarve ostaa puolisolle auto ja korjata talon ulkoseinää. Auto asia on ratkennut toisella tavalla, mutta ulkoseinän kanssa pitää tehdä jotain ensi kesänä. Puoliso varmasti pystyy sen tekemään itse, mutta pitää ostaa tarvikkeita.

Pienemmät suunnitelmat liittyvät ensi kesän kasvimaahan ja puutarhaan. Tomaatin ja paprikan taimet sekä muutamia muita on jo kasvamassa.

Ja kaipa sekin on suunnitelma, että nyt pitäisi syödä ainakin yksi pakkanen ihan tyhjäksi ennen kesää. Talvellakin tulee säilöttyä pakastimeen, kun sinne tulee kalaa.

Oman terveyden suhteen voisi kyllä varautua paremmin ja harrastaa enemmän tavoitteellista liikuntaa ja jättää herkkuja vähemmälle.

Ja ehkä voisi ottaa tavoitteeksi järjestää villiyrtti ja -vihannesillan keväämmällä tässä kotona. Pidin sellaisia useampana keväänä. Jostain syystä sekin jäi. En tiedä rohkenenko, en ole pitkiin aikoihin kutsunut ketään vieraita ihmisiä kotiini.

#Suuntanaomavaraisuus lisätietoja sarjasta löytyy https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-sarja/

Sarja julkaistaan joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 9.00.

Kirjoituksissa kerrotaan miten bloggaajien suunnitelmat etenevät ja /tai kuukauden aiheista.

Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi

Linkit muiden kirjoituksiin:

Kasvuvyöhyke 2.

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/…/nain-varaudut-kesan…

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/…/suuntana…

Kasvuvyöhyke 3.

https://www.villavarmo.com/…/perint%C3%B6ni-omavaraisen-el…

https://tsajut.fi/https-tsajut-fi-suuntanaomavaraisuus2025-osa-4/

Kasvuvyöhyke 7.

https://korpitalo.wordpress.com/…/huhti-25-yhteinen…/

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Luonnon kiertokulku ja sen vaikutus omaan tekemiseen

Vuoden kierto

Se, että tietyt asiat tapahtuvat joka vuosi aina samaan aikaan ja samoin, tuo rutiinia ja turvallisuutta. On oppinut, mitä milloinkin kannattaa tehdä. Toki vuodet voivat olla säiden osalta hyvinkin erilaisia, joten ihan tarkkaan päivämääräperusteisesti asioita ei kannata tehdä vaan tarkaten myös keliä, säätä ja lämpötiloja.

Itse pidän oikeastaan kaikista vuoden ajoista paitsi syksyn ja talven vahteesta; loka-, marras-, joulukuusta. Pimeys varsinkin niinä vuosina kun lumi tulee myöhään, ovat henkisesti tosi vaikeita. Kun enää ulkona ei kasva mitään ja on vaan pimeää. Silloin on vaikea nauttia mistään. Usein tuo vaihe on palkkatyössä kaikkein kiireisintä ja tapahtuman täyteisintä aikaa ja vapaa-ajalla jaksaa lähinnä vaan olla möllöttää. Silloin toivon aina, että voisin vaan vetäytyä talviunille. Tammikuu helpottaa aina. Siitä vähän ja voi alkaa katsella siemenvarastoja ja suunnitella kylvöjä.

Talvella jatkuu kuitenkin tietyt jokapäiväiset työt, kuten lämmittäminen ja kanojen hoito. Talvella perheemme viettää aikaa jäällä kalastuksen merkeissä ja etenkin puolisolle se on tärkeää. Hän myös muutenkin tietää, mitä mihinkin aikaan vuodesta kannattaa pyytää ja millä menetelmillä. Ilman talven ulkopuuhia itsellä ainakin tulisi liikuttua paljon vähemmän. Ilman mielekästä tekemistä, en varmaan paljon näyttäisi nokkaani ulkona talvella.

Talvi on aikaa, kun ei niinkään säilötä, vaan käytetään varastoja. Hyllyt hupenevat ja pakastimet tyhjenevät. Usein tammi- helmikuussa myös iskee rahansäästö into, joka liittyy juuri omien varastojen käyttämiseen. Siihen, että säästää johonkin, mitä tarvitsee myöhemmin ja että tulee käytettyä se, mitä on varastoinut, eikä menisi hukkaan. Tällä hetkellä olen säästänyt siihen, että yksi ulkoseinä pitäisi remontoida ensi kesänä.

Nyt ollaan jo hyvän matkaa kevään puolella. Tomaatit, munakoiso ja paprikat on kylvetty. Joitain muitakin suunnittelin, mutta en ole jaksanut ja saanut aikaiseksi, kun on ollut kaikkea pientä flunssaa ja muuta harmia. Olen laittanut myös krassia, herneenversoja ja ituja tulemaan, koska tähän aikaan alkaa kaivata jo vihreää. Muutakin kuin vesiviljeltyä kaupan salaattia.

Keväällä ikkunalaudat täyttyvät kasvipurkeista ja taimista ja ilmojen lämmetessä niitä voi siirtää lasieteisiin ja kasvihuoneeseen.

Voi, miten odotan sitä, että pääsisi ulkona tekemään kasvimaita ja kohopenkkejä!

Toinen, mitä odotan on ensimmäiset villivihannekset. Vuohenputki ja peltokanankaali ovat omia lemppareitani. Peltokanankaali on ihan kuin villiä parsakaalia. Villivihannekset ovat niin ravintotiheitä verrattuna kaupallisiin salaatteihin, ettei niitä tarvitse tai usein edes pysty syömään niin paljon kuin kaupan kasviksia.

Yksi kevään lemppari on vähän tuntemattomampi kevät sieni punamaljakas. Niitä odotan myös jo vesikielellä.

Alkukesä ja sato- ja säilöntäkausi on kiireisiä, mutta siinä välissä on yleensä ihan levollista kesää, kun voi vain tehdä kasvien perushoitoa; kastelua ja joskus vähän kitkemistä. Olen aika laiska puutarhan hoitaja enkä mielestäni esim. kitke kovin paljon, mutta osa työstä tapahtuu vähän siinä sivussa vähän kerrallaan joka päivä pihalla haahuillessa. Kaikkeen ei ehkä niin tarkasti tarvitse keskittyä vaan moni asian tapahtuu vanhalla rutiinilla.

Pitkin kesää tulee kerättyä satoa ja käsiteltyä sitä kuivaamalla, pakastamalla ja purkittamalla. Esimerkiksi yrttejä kuivaan vähän kerrallaan. Yhdellä kertaa ei tarvitse kerätä käsiteltäväksi jotain älyttömän suurta määrää vaan saatan viedä vaikka yhdellä uunipellillä jotain kuivumaan vesivaraajan päälle saunaan ja parin päivän päästä purkitan ne ja vien jotain muuta tilalle. Mummon sanonta: "Vähän päivässä, paljon viikossa." on ihan hyvä ohjenuora. Myös pakastamiseen metodi toimii hyvin. Pakastan tietyt yrtit pienimpiin minigrip-pusseihin tuoreena ja niitä voi kerätä ja pakastaa vaikka yhden pussin päivässä ja silti niitä kertyy talveksi. Sama vaikkapa papujen kanssa. Myös ruuanlaiton ohessa voi säilöä. jos tekee vaikka sosekeittoa, voi soseuttaa vihanneksia isomman määrän kuin tarvitsee sillä kertaa ja pakastaa ylimääräisen. Säilönnän ei todella tarvitse olla jokin massiivinen operaatio, vaan tapahtua kaiken muun ohessa huomaamatta, pikkuhiljaa. Ainakin itsellä tällainen auttaa jaksamaan ja saamaan enemmän aikaiseksi.

Syksymmällä sitten saakin säilöä ihan urakalla. Marjat, omenat, kurkut... nämä ainakin kypsyvät aina suurina määrinä kerralla. Ja kun tuotteen on poiminut, pitää niille melko nopeasti tehdä jotain. Jossain vaiheessa saa joka ilta töiden jälkeen säilöä jotain ja käyttää vapaapäiviä siihen myös. Onneksi pidän keittiössä puuhailusta ja säilömisestä tosi paljon. Tykkään myös kokeilla uusia reseptejä. Joskus löytyy jotain uusia ihan tosi hyviä. viime kesän löytö oli pikkelöity selleri. Siitä minulla oli hiukan ennakkoluuloja, mutta kun varsiselleri kasvoi yli odotusten, päätin kokeilla myös säilöä sitä pikkupurkkeihin ja tykkään siitä ihan älyttömästi.

Joinain vuosina tulee säilöttyä joitain asioita todella paljon, jos on ollut erityisen hyvä sato tietyssä kasvissa. Useimmiten se ei haittaa mitään, jos säilykkeitä jää ylivuotisiksi. Seuraavana vuonna kyseisestä kasvista ei ehkä saakaan yhtä hyvää satoa. Joskus taas en säilö jotain tuotetta ollenkaan, jos varastossa on jotain tiettyä ylivuotisena runsaasti. Näin voi vähän tasata resursseja.

Syksy on tosi palkitsevaa aikaa kun kellari ja muut varastot täyttyvät. Kunnes tulee pimeä aika ja väsymys. Se on sellainen pieni kuolema joka vuosi. Luulen, että olen siihen jo vähän tottunut ja osaan ajatella, että kyllä se siitä: pian on taas uusi kevät. En usko, että kyse on edes mistään d-vitamiinin puutoksesta tai muusta sellaisesta, joka syksy vaan iskee sellainen haikeus ja vaikeus luopua yhdestä kesästä ja yhdestä vuodesta.

Omavaraisempaan suuntaan pyrkivä elämän tapa on ainakin minulle myös terveellisempi elämän tapa. Olen luonnostani aika laiska liikkuja, mutta tässä tulee oltua ulkona ja liikuttua siinä sivussa ilman, että erikseen miettii, että nyt harrastan liikuntaa. Liikuntaa ja ulkona oloa tulee omalla pihalla, mutta myös metsässä ja järvellä. Luonnossa liikutaan ihan huvikseen, mutta usein poimien ja keräten samalla jotakin. Ja ruoka on varmasti terveellisempää ja monipuolisempaa kuin jos ostaisimme aivan kaiken kaupasta. Kaikkia ruokia emme edes ikinä voisi ostaa kaupan hyllyiltä, mitä nyt syömme. Elämän tapa myös ehkä säästää rahaa, tosin saattaa rahaa joskus mennäkin joihinkin hassuihin hankintoihin, mitkä eivät välttämättä näytä kovin järkeviltä ulkopuolisista.

Nyt jo monta vuotta, kun maailman tilanne on vaikuttanut jokseenkin epävakaalta, oma elämän tapa on tuonut turvallisuuden tunnetta. Olen vuosia säilönyt, joten varastoni ovat runsaat ja reseptejä ja taitoja on kertynyt. Olen kerännyt monia vuosia erilaisia syötäviä monivuotisia kasveja pihaani, joten tiedän, että vaikka jonakin keväänä en kykenisi laittamaan mitään kasvimaata, voisin silti kerätä jotakin syötävää puutarhasta. Tai jos taimia tai siemeniä ei olisi saatavissa. Olen myös jatkuvasti opetellut tunnistamaan uusia syötäviä sieniä ja villivihanneksia ja opetellut käyttämään niitä. On myös hyvä tietää, mikä mihinkin aikaa vuodesta on kerättävissä ja käytettävissä. Tällaisille taidoille on varmasti kysyntää nyt ja jatkossa. Kun osaa ja tekee itse, tulee tunne, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Kirjoitus on osa sarjaa:

#Suuntanaomavaraisuus2025

Maaliskuu

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/omavaraisuus-ja-jaksaminen-suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2025/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2025/

sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Omavaraisuus - ylisukupolvinen tapa elää

Omavaraisuus tällä tavoin melko pienesti on meillä elämäntapa ja harrastus. Mutta olemme puolisoni kanssa niitä onnekkaita, jotka olemme viettäneet lapsuutemme enemmän kuin vähemmän omavaraisella pientilalla. Meillä ei ole jäänyt yhtään sukupolvea väliin, joka ei olisi tätä elämän tapaa jossain määrin harjoittanut. On ollut tullut opittua taitoja edellisiltä sukupolvilta siinä sivussa.

Joskus kymmenisen vuotta sitten tämän blogin kautta sain yhteydenoton joltakin toimittajalta, joka olisi halunnut tehdä juttua lapsi perheestä maalla. Jutun pääpainona olisi ollut kaupungista maalle muuttanut perhe, joten ei me sitten siihen juttuun kelvattu. Usein on niin, että se onkin kiinnostavampaa kun muutetaan maalle ja sitten opetellaan omavaraisuustaitoja. Siinä ei ole mitään uutisarvoa, että jotkut eivät ole ikinä lähteneetkään mihinkään maalta, eikä monia taitoja ole tarvinnut erikseen opetella.

Toki olen lukenut vinon pinon kirjoja, katsonut videoita ja käynyt kursseilla, joissa olen kartuttanut erilaisia tietoja ja taitoja. Mutta tietyt perusasiat on ihan verenperintöä.

Kun olin vauva, asuin vanhempieni kanssa autiotalossa, jossa oli kaksi asuttavaa kammaria, kaatumaisillaan oleva ulkohuussi ja sauna navetan päässä. Tuvassa ei ollut ikkunoita ja siellä oli rotan ja pääskysen pesiä. Vanhemmat aloittivat maanviljelyn tyyliin yhdellä lehmällä. Tilalla oli kunnollinen navetta ja hyvät pellot ja myöhemmin vanhemmat saivat ostettua lisäksi metsää. Kun pikkuveli syntyi kaksi vuotta myöhemmin, talo oli jo remontoitu asuttavammaksi. Olen syntynyt 1980-luvulla, vaikka kuulostaa aika viiskytlukulaiselta.

Toisen puolen isovanhemmat rakensivat ennen sotaa tilansa ihan kokonaan tyhjästä tavallaan "kylmään korpeen". Tosin eivät sikäli korpeen, koska tila on osa kyläyhteisöä, eikä missään tosi kaukana. Näiden isovanhempien vanhemmat olivat torppareita ja loisia. Loinen on ollut ihan oikea titteli, joka tarkoitti maaseudun tilatonta väestöä, jotka asuivat toisten taloissa työtä vastaan. Torppareilla sentään oli se oma torppa käytössä omalle perheelle. Ilmeisesti myös torppareilla saattoi olla loisia. Olen nähnyt mummoni nimen kohdalla kastekirjassa, että hänen isänsä ammatti oli "lois". Ukko taas oli syntynyt torppariperheeseen ja torpparius päättyi häätöön, jonka ihan tarkkaa syytäen osaa sanoa. Ukko oli käynyt vain kiertokoulua ja oli jo 13-vuotiaana ensimmäisessä työpaikassaan ajamassa halkoja juna-asemalle. Sieltä hän taisi päätyä rengiksi johonkin isoon taloon "hoviin".

Molemmat ukkoni ovat syntyneet 1800-luvun puolella enkä ole heitä ikinä tavannut. Molemmat mummoni ovat syntyneet 1900-luvulla ennen Suomen itsenäistymistä. Olen tavannut molemmat mummot, mutta vain toisen muistan.

Toiset isovanhempani olivat talollisia. 1940-luvulla syntyneillä vanhemmillani on ollut ihan täysin selvää, miten eletään omavaraistaloudessa. Ymmärrän hyvin, miksi heidän ikäluokkansa, ja sitä vanhemmat, on mielellään kouluttanut lapsensa "hyviin virkoihin", koska ei omavarainen pientilallisuus ole ollut mitään herkkua. Silkkaa raatamista. Jos kuvittelee, mitä isovanhempieni elämässä on merkinnyt esim. sähköjen, liikenteen, koneiden ja lannoitteiden keksiminen, se on ollut ihan todella mullistavaa! Se on oikeasti tarkoittanut parempaa ja helpompaa elämää.

Meille tällainen elämäntapa on valinta ja arvovalinta. Syitä itselläni on muutamia. Olen lapsesta asti tykännyt tosi paljon pitää kasvimaata ja opetella kasveja. Tällainen elämä tuntuu omalta ja luontevalta. Olen ollut myös nuoresta asti tietoinen ympäristöasioista ja siitä, että ei ole vara ylikuluttaa luonnonvaroja. Nykyisin olen hiukan kyyninen keski-ikäinen ja toisinaan tuntuu turhalta yrittää mitään, kun tuntuu, ettei yksittäisen perheen valinnoilla ole isossa kuvassa paljon merkitystä. En silti ole kovin kauas lipsunut tavoistani. Olen luonteeltani todella pihi ja säästeliäs ja sekin sopii hyvin tähän elämäntyyliin. Yksi suurimpia pelkojani on se, että rahat loppuu. Siihen syinä saattaa olla myös muutama elämän vaihe, kun on ollut oikeasti todella tiukkaa. Jos vaan mahdollista säästää, niin säästän. Ikinä ei tiedä, mitä huominen tuo mukanaan. Säästän mm. siten, että korjaamme, ostamme alennuksesta ja teemme itse. Ja säästöjä on monenlaisia. Ruokana ja tavaroina kotivarassa sekä rahana tilillä ja rahastoissa. Ei mitenkään älyttömästi, mutta jotain. Nyt on voinut taas vähän säästää, kun viime vuonna maksoimme kaikki lainat pois. Mutta ei tarvita kuin, että joku iso asia hajoaa tai sairastuu, niin kaikki säästöt olisi poissa. Tulomme ovat kuitenkin reippaasti alle mediaanin.

Joskus ajattelen puutarhaani sivutyönäni sen lisäksi, että se on harrastus. Se alentaa ruokalaskua paljon. Ja kun vielä lisäksi kerää luonnonkasveja, sieniä ja marjoja ja kalastaa.

On ollut hienoa huomata, että omavaraisuustaitoja arvostetaan taas ja moni haikailee jotenkin yksinkertaisempaa elämää. Mitenkään erityisen yksinkertaista tämä ei kyllä ole, eikä tässä pääse mitenkään erityisen helpolla. Pitää tehdä paljon. Ihmiset kaipaavat konkreettisten asioiden tekemistä, sellaista missä näkee oman käden jäljen. Ja saa olla kosketuksissa luontoon ja näkee vuodenkierron. Nämä asiat varmasti lisäävät henkistä hyvinvointia kaiken teknologian ja kiireen keskellä. Myös kriisit ja epävarmuus ovat saaneet ihmiset pohtimaan infran ja ruokaketjun haavoittuvuutta. Moni on todennut, että olisi hyvä osata ikiaikaisia omavaraisuustaitoja. Parhaimmillaan voi yhdistää parhaat vanhat tiedot ja taidot uuteen tekniikkaan ja tutkimustietoon. Ei ole pakko palata jonnekin kivikaudelle, jos ei halua.

Ja ihanaa! Kevättä kohti mennään ja pian voi laittaa ensimmäiset siemenet multaan!

(Ps. Mulla on Instagramissa meneillään "älä osta mitään tammikuu", jos kiinnostaa. Olen siellä nimellä mammmukka - kolmella ämmällä.)

#Suuntanaomavaraisuus2025 tammikuun postauksessa mukana:

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2025/

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2025/01/puutarha-ja-suomalainen-sitkeys.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2025/01/sisulla-ja-sydamella.html