Sininen tupa: 2025

Omavaraisuus tällä tavoin melko pienesti on meillä elämäntapa ja harrastus. Mutta olemme puolisoni kanssa niitä onnekkaita, jotka olemme viettäneet lapsuutemme enemmän kuin vähemmän omavaraisella pientilalla. Meillä ei ole jäänyt yhtään sukupolvea väliin, joka ei olisi tätä elämän tapaa jossain määrin harjoittanut. On ollut tullut opittua taitoja edellisiltä sukupolvilta siinä sivussa.

Joskus kymmenisen vuotta sitten tämän blogin kautta sain yhteydenoton joltakin toimittajalta, joka olisi halunnut tehdä juttua lapsi perheestä maalla. Jutun pääpainona olisi ollut kaupungista maalle muuttanut perhe, joten ei me sitten siihen juttuun kelvattu. Usein on niin, että se onkin kiinnostavampaa kun muutetaan maalle ja sitten opetellaan omavaraisuustaitoja. Siinä ei ole mitään uutisarvoa, että jotkut eivät ole ikinä lähteneetkään mihinkään maalta, eikä monia taitoja ole tarvinnut erikseen opetella.

Toki olen lukenut vinon pinon kirjoja, katsonut videoita ja käynyt kursseilla, joissa olen kartuttanut erilaisia tietoja ja taitoja. Mutta tietyt perusasiat on ihan verenperintöä.

Kun olin vauva, asuin vanhempieni kanssa autiotalossa, jossa oli kaksi asuttavaa kammaria, kaatumaisillaan oleva ulkohuussi ja sauna navetan päässä. Tuvassa ei ollut ikkunoita ja siellä oli rotan ja pääskysen pesiä. Vanhemmat aloittivat maanviljelyn tyyliin yhdellä lehmällä. Tilalla oli kunnollinen navetta ja hyvät pellot ja myöhemmin vanhemmat saivat ostettua lisäksi metsää. Kun pikkuveli syntyi kaksi vuotta myöhemmin, talo oli jo remontoitu asuttavammaksi. Olen syntynyt 1980-luvulla, vaikka kuulostaa aika viiskytlukulaiselta.

Toisen puolen isovanhemmat rakensivat ennen sotaa tilansa ihan kokonaan tyhjästä tavallaan "kylmään korpeen". Tosin eivät sikäli korpeen, koska tila on osa kyläyhteisöä, eikä missään tosi kaukana. Näiden isovanhempien vanhemmat olivat torppareita ja loisia. Loinen on ollut ihan oikea titteli, joka tarkoitti maaseudun tilatonta väestöä, jotka asuivat toisten taloissa työtä vastaan. Torppareilla sentään oli se oma torppa käytössä omalle perheelle. Ilmeisesti myös torppareilla saattoi olla loisia. Olen nähnyt mummoni nimen kohdalla kastekirjassa, että hänen isänsä ammatti oli "lois". Ukko taas oli syntynyt torppariperheeseen ja torpparius päättyi häätöön, jonka ihan tarkkaa syytäen osaa sanoa. Ukko oli käynyt vain kiertokoulua ja oli jo 13-vuotiaana ensimmäisessä työpaikassaan ajamassa halkoja juna-asemalle. Sieltä hän taisi päätyä rengiksi johonkin isoon taloon "hoviin".

Molemmat ukkoni ovat syntyneet 1800-luvun puolella enkä ole heitä ikinä tavannut. Molemmat mummoni ovat syntyneet 1900-luvulla ennen Suomen itsenäistymistä. Olen tavannut molemmat mummot, mutta vain toisen muistan.

Toiset isovanhempani olivat talollisia. 1940-luvulla syntyneillä vanhemmillani on ollut ihan täysin selvää, miten eletään omavaraistaloudessa. Ymmärrän hyvin, miksi heidän ikäluokkansa, ja sitä vanhemmat, on mielellään kouluttanut lapsensa "hyviin virkoihin", koska ei omavarainen pientilallisuus ole ollut mitään herkkua. Silkkaa raatamista. Jos kuvittelee, mitä isovanhempieni elämässä on merkinnyt esim. sähköjen, liikenteen, koneiden ja lannoitteiden keksiminen, se on ollut ihan todella mullistavaa! Se on oikeasti tarkoittanut parempaa ja helpompaa elämää.

Meille tällainen elämäntapa on valinta ja arvovalinta. Syitä itselläni on muutamia. Olen lapsesta asti tykännyt tosi paljon pitää kasvimaata ja opetella kasveja. Tällainen elämä tuntuu omalta ja luontevalta. Olen ollut myös nuoresta asti tietoinen ympäristöasioista ja siitä, että ei ole vara ylikuluttaa luonnonvaroja. Nykyisin olen hiukan kyyninen keski-ikäinen ja toisinaan tuntuu turhalta yrittää mitään, kun tuntuu, ettei yksittäisen perheen valinnoilla ole isossa kuvassa paljon merkitystä. En silti ole kovin kauas lipsunut tavoistani. Olen luonteeltani todella pihi ja säästeliäs ja sekin sopii hyvin tähän elämäntyyliin. Yksi suurimpia pelkojani on se, että rahat loppuu. Siihen syinä saattaa olla myös muutama elämän vaihe, kun on ollut oikeasti todella tiukkaa. Jos vaan mahdollista säästää, niin säästän. Ikinä ei tiedä, mitä huominen tuo mukanaan. Säästän mm. siten, että korjaamme, ostamme alennuksesta ja teemme itse. Ja säästöjä on monenlaisia. Ruokana ja tavaroina kotivarassa sekä rahana tilillä ja rahastoissa. Ei mitenkään älyttömästi, mutta jotain. Nyt on voinut taas vähän säästää, kun viime vuonna maksoimme kaikki lainat pois. Mutta ei tarvita kuin, että joku iso asia hajoaa tai sairastuu, niin kaikki säästöt olisi poissa. Tulomme ovat kuitenkin reippaasti alle mediaanin.

Joskus ajattelen puutarhaani sivutyönäni sen lisäksi, että se on harrastus. Se alentaa ruokalaskua paljon. Ja kun vielä lisäksi kerää luonnonkasveja, sieniä ja marjoja ja kalastaa.

On ollut hienoa huomata, että omavaraisuustaitoja arvostetaan taas ja moni haikailee jotenkin yksinkertaisempaa elämää. Mitenkään erityisen yksinkertaista tämä ei kyllä ole, eikä tässä pääse mitenkään erityisen helpolla. Pitää tehdä paljon. Ihmiset kaipaavat konkreettisten asioiden tekemistä, sellaista missä näkee oman käden jäljen. Ja saa olla kosketuksissa luontoon ja näkee vuodenkierron. Nämä asiat varmasti lisäävät henkistä hyvinvointia kaiken teknologian ja kiireen keskellä. Myös kriisit ja epävarmuus ovat saaneet ihmiset pohtimaan infran ja ruokaketjun haavoittuvuutta. Moni on todennut, että olisi hyvä osata ikiaikaisia omavaraisuustaitoja. Parhaimmillaan voi yhdistää parhaat vanhat tiedot ja taidot uuteen tekniikkaan ja tutkimustietoon. Ei ole pakko palata jonnekin kivikaudelle, jos ei halua.

Ja ihanaa! Kevättä kohti mennään ja pian voi laittaa ensimmäiset siemenet multaan!

(Ps. Mulla on Instagramissa meneillään "älä osta mitään tammikuu", jos kiinnostaa. Olen siellä nimellä mammmukka - kolmella ämmällä.)

#Suuntanaomavaraisuus2025 tammikuun postauksessa mukana:

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2025/

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2025/01/puutarha-ja-suomalainen-sitkeys.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2025/01/sisulla-ja-sydamella.html