sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kasvimaalta

Yrttejä pitää nyt kuivata talveksi, ettei ihan unohdu. Oreganoa, minttua, timjamia ja kynteliä. Kynteli on ihan uusi tuttavuus, jota en ole aiemmin kokeillut. Jos joku tietää käyttövinkkejä sille, otetaan vastaan. Minttutee on minusta ihanaa, ripauksen laitan mustaa teetä sekaan. Oregano ja timjami taas on ihan vakiomausteita meillä. Yleensä kuivaan myös salviaa, mutta se oli viime talvena kuollut, enkä tullut hankkineeksi/kasvattaneeksi uutta. Lipstikkaa olen yleensä myös kuivannut, mutta tahtovat jäädä käyttämättä jostain syystä. Jos jotain jää ylivuotisiksi kaadan ne syksyllä samaan purkkiin ja syötän kanille sitten talvella. Se tykkää niistä tosi paljon. En tosiaan jauha niitä hienoksi vaan ovat yleensä paljon karkeampana minulla kaapissa.

Herneet ovat vähän tavallista myöhemmässä, en tiedä miksi. Hirveästi ovat vaan vartta tehneet. Nyt alkaa tulla paljon palkoja. Papuja kävin keräämässä, ehkä pari litraa keitin ja pakatin. Papuja tulee todella runsaasti tänä vuonna. En oikeastaan kovin tykkää niistä, mutta kun ovat niin helppoja kasvattaa ja tuottoisia niin kyllähän niitä syö. Olen yrittänyt pojille selittää, että ruokaa voi syödä vaikkei siitä niin hirveästi tykkäisikään. Ei aina oikein mene perille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...