Länkkäripotteja, tee-se-itse-taimiruukut sanomalehdistä

Minun on tehnyt jo kauan hankkia tällainen vekotin. Mutta jotenkin olen nuukuuksissai jättänyt tilaamatta. Nyt kuitenkin surffailin sattumalta Coolstuff- nimisen verkkokaupan sivuille. Alunalkaen halusin tilata jotain ihan muuta ja tilasinkin. Mutta törmäsin tähän vekottimeen, kun oli pakko kurkata, mitä mahtaa olla otsikon koti ja puutarha alla. Tämä koje ei ole kovin suuri ja taimipottien koko on halkaisijaltaan samaa kokoluokkaa kuin vessapaperirullan halkaisija. Oli hirveän rentouttavaa väsäillä näitä purkkeja. Niitä tulee ihan liukuhihnalta, eikä tarvitse ajatella mitään. Tomaatteja tai mitään niin suureksi kasvavaa en näihin kouli, mutta esim. purjon taimille ovat ihan onnen omiaan. Pääsee paperi uusiokäyttöön ja potit ovat maatuvia. En yleensä raaski ostaa niitä turvepotteja. Nyt ostin tarjouskorista niitä muutaman paketin. En silloin vielä ollut ehtinyt tätä kojetta ostaa. Kierrätän kyllä keväisin tehokkaasti kaiken maailman purkit ja purnukat kasveille, mutta tuntuu, ettei niitä ikinä ole tarpeeksi. Mitä muuta tilasin tuolta kaupasta. No sellaisen triopsien kasvatuspaketin. Kunhan huonelämpötila kokoaa tarpeeksi lämpimäksi ja tasaiseksi niin laitetaan lasten kanssa kolmisilmäiset muinaiseliöt kasvamaan. Jos projekti onnistuu hyvin niin eiköhän siitäkin tule sitten kerrottua :) Olemme uteliaita ja kokeilunhaluisia yksilöitä, me Sinisen tuvan asukkaat. Elämä ilman puuhailua on tylsää.

Juuri sopivasti kun oli kamera käsillä potteja kuvatessa, Paavo ilmestyi keskelle lattiaa. Paavo on parisenttinen hämähäkki. Paavo ei ole lemmikki. Paavo on villieläin. Tapasimme Paavon kanssa ensimmäistä kertaa iltapäivällä. Artisokka tykkää Paavosta. He leikkivät yhdessä. Konttasivat ja telmivät pöydän alla yhdessä. Artisokka varjeli Paavoa äidiltä ja pikkusiskolta, koska Paavo olisi voinut päästä hengestään. Sitten Paavo hävisi jonnekin lattian rakoon. Harmi, että Artisokka oli jo nukkumassa kun Paavo taas ilmaantui. Artisokka on meidän perheen hyönteismies :)

P.S. Jos mietit mikä on länkkäripotti... tässä vastaus.

Extreme kitupiikit

Olen parina iltana naureskellut tällaisen tositvohjelman sivulla videoklipeille. Tämä ohjelma on ehkä(?) tullut Suomessakin, en tiedä. Mikä mua näissä sitten naurattaa? Se, että mä tunnistan itteni näistä, mutta en ole mennyt ihan näin äärimmäisyyksiin nuukuuksissani. Ja kai mua sekin naurattaa, että näistä moniin klippeihin liittyy vessahuumoria ja mikäpä ihmisestä sen naurattavampaa on kuin vessahuumori. Tai ainakin meidän perhe on sen verran yksinkertaista porukkaa :D Kyllä mä vessapaperia ostan, enkä mä pissi pulloon... mutta talouspaperia mä en haluais ostaa, kun on pyyhkeitä, rattejä ja olen ommellut sellaisia "kestotalouspapereita" ohuesta puuvillaharsokankaasta. Mutta on meillä sitä paperiakin, kun joissain tilanteissa perhe sitä kaipaa. Ja vessana meillä on kuivakäymälä, kun on ihan tyhmää tehdä tarpeensa puhtaaseen juomaveteen. Lasten pottapissalla olen sulatellut ja herätellyt keväällä kompostia ja se toimii. Noissa klipeissä yksi perheenäiti käytti makaronin ja riisin keitto veden useampaan kertaan uudelleen... yyyh... aika ällöä. Mutta kyllä mä silti keitinvesiä säästän. Esim. vihannesten ja makaronin keitinvedet mä vien lampailla ja kananmunien keittoveden jäähdytän kukille. Silloin kun meillä oli possu vein sille ruoka-astioiden esihuuhteluvedet ja maito- ja piimäpurkit huuhtelin sille myös. Kastelukannuun mä kippaan lasten laseihin jääneet juomavedet. Mekään emme ole ostaneet juurikaan uusia huonekaluja, niinkuin ei moni noista klippien ihmisistäkään. Olemme kalustaneet tuttujen ja sukulaisten entisillä tavaroilla. Viime viikolla dyykkasimme läheiseltä levikkeeltä roskiksen vierestä kaksi yöpöytää, joista väsäsin kesäkanalaan muninta pesät. Ruokaa en dyykkaa, koska pienellä paikkakunnalla on hankala alkaa dyykkariksi, noin niin kuin henkisesti. Ja roskikset on aika hyvin lukossakin nykyään. Mutta saan tutuilta leiväntahteitä yms. jämäruokaa eläimille. Kyllä mä saatan muista kierrätysastioista ja roskiksista dyykata, jos on sopivaa tavaraa. Mutta mä pelkään tosi paljon loisia ja pelkään tuovani kotiin jotain luteita tai vastaavia, joten olen ehkä vähän vainoharhaisen epäluuloinen dyykkaamaan mitä vaan. Tarjoukset ja alennetut hinnat käytän kyllä, kierrän kirppiksillä, etsin edullisia vaihtoehtoja, säästän, korjaan, käytän tarkkaan, yritän olla hukkaamatta, keksin uutta käyttöä tarpeettomalle tavaralle... No tässä taas yksi pöhkö piirre minussa, joka saa lähipiirin naureskelemaan ja minut tuntemaan itseni pieneksi kylähulluksi. Mutta säästäminen on iloinen asia :D Ja lukioaikana olen näytellyt musikaalissa hahmoa nimeltä Meeri Seiveri, joka oli erittäin nuuka pankkivirkailija. Hey, That's me! :D Jäi rooli pahemman kerran päälle...

Nyt lopuksi ihan asiaa... Tällä viikolla ollaan oltu aika perusasioiden äärellä taas. Jokapäiväisen leivän. Maanantaina pamautimme puskuripässin päiviltä. Sain lainaksi pulttipyssyn ja miehen kanssa kotiteurastimme pässin. Eilen paloittelin ja pakastin. Tänään jauhoin jauhelihaa ja pakastin ne. Aamulla käytin veljen viljelemiä rukiita myllyssä. Nyt on taas ruisjauhoja. Tämä on lähiruokaa. Pässi on kotoisin noin 12 kilometrin päästä ja kasvanut meidän pihapiirissä. Rukiit on noin 20 kilometrin päästä ja ja jauhatettu noin 10 km päässä. Leiväksi leivotaan itse. Mä olen niin ylpeä itsestäni :) Tällä viikolla on vissiin joku itsensä kehumisen viikko ja nyt mulla on aihetta siihen :) Tekee aika hyvää mun kroonisesti huonolle itsetunnolle.  

Lapsuuden kuvahaaste

Sain Maijalta haasteen :)

Piti siis laittaa omia lapsuuskuvia. Mä en nyt tiiä kenet haastaisin, joten en taida haastaa ketään.

En ole koskaan laittanut naamakuvaani tänne ja nytkin hieman arvelutti. Mä en ole varma haluanko tulla tunnistetuksi blogissa. Jos joku tuntee mun lapset niin nyt mä jäin kiinni. Mun lapset on kuulemma ihan mun näkösiä. No tuollanen pötkö mä olin vauvana ja tuossa toisessa kuvassa olen ehkä 5v. 

Loman loppu juhlatunnelmissa

Hiihtoloma on koululaisen osalta ohi. Muilla nyt sen kummempaa lomaa ollutkaan. Tai keskimmäisen kerhot olivat lomalla, mutta ne eivät arkeemme niin radikaalisti vaikuta. Perjantaina isäntä otti vapaapäivän ja käväisimme kaupungissa ihan muuten vaan. Reissun kohokohta oli nuorimmaisen mielestä "ankkojen kurkkiminen". Sipuli tykästyi kovasti linnan edustalla uiviin sorsiin. Ei olisi millään malttanut lähteä pois. Sorsien äkilliset sukellukset, ääntelyt ja pärskähtelyt saivat tytön nauramaan röhönaurua. Minun olisi ehkä pitänyt jäädä kotiin valmistelemaan synttäreitä, mutta päätin olla sitten kuitenkin stressaamatta.

Leivoin sitten kakkua kaupunkireissun jälkeen.

Launataina ja sunnuntaina kävi vieraita juhlistamassa neitokaisen kaksivuotissynttäreitä. Metsämansikka-omenahillokakusta ei jäänyt muruakaan tähteeksi ensi viikkoon, mutta onneksi se ei loppunut keskenkään. Joskus olen saanut syödä montapäivää kakkua itsekseni synttäreiden jälkeen, mutta nyt on alkanut myös lapsille maistua kakku. Poikien synttäreille sitä ei ole aina edes tehty, kun eivät muka ole tykänneet.

Lauantaina meillä kävi kolmet vieraat. Ketkään eivät sattuneet yhtaikaa. Mikä oli sikäli kiva, että kaikkien kanssa sai rauhassa jutella. Tänään sunnuntaina kävi myös kolmet vieraat ja vilskettä riitti mukavasti. Aamulla ehdimme myös tehdä koko perheen voimin pienen metsäretken. Veimme telkän pöntön järven rantaan. Vähän epäilen, että siellä mitään telkkiä pesi, mutta onpahan annettu mahdollisuus. Pönttö on talon entisen asukkaan tekemä (oletettavasti) yli kymmenen vuotta sitten. Useamman vuoden mekin olemme sitä jo olleet viemässä, mutta tänään onnisti. Vähän raskasta meinasi olla Sipulin kantaminen metsässä, mutta onneksi lunta oli enää nimeksi. Kyllä tyttö vähän itsekin käveli, mutta oli vähän väliä mahallaan, eikä päässyt ylös. Mutta kyllä siitä vielä kunnon metsänneito kehkeytyy.

Ensi viikoksi olen tehnyt tavoitteita. Rukiin jyvistä pitäisi saada jauhoa ja pässi pitäisi saada lihoiksi. Autolle pitäisi varata aika sisäpesuun. Mutta ehkä minun pitäisi vilkaista myös kalenteriin, onko ensi viikolle jotain varattuja menoja... jotenkin hämärästi epäilen, että ensi viikolla oli jotain. Ehkä kurkkaan ennen kuin käyn nukkumaan. Tämä kotona olo muuttuu helposti sellaiseksi aikaansaamattomaksi kellumiseksi, jos ei ota itselleen tavoitteita. Hoitovapaasta on jo/vasta kaksi kuukautta ohi. Ristiriitaisin tuntein. Vielä on paljon aikaa. Mutta miten kaksi kuukautta on voinut sujahtaa ohi näin äkkiä. Eilen illalla ennen nukahtamista ajatus käväisi töissä. Työt puristaa rinnassa. Työt pelottaa. Minulla on 10 kuukautta aikaa selättää pelko. Tai jos käy huonosti, kehittää siitä pelosta vielä 10 kertaa suurempi.

Pojat katsovat usein digiboksilta jotain legoukkoninjaohjelmaa, jossa nuoret ninjasoturit etsivät omaa sisäistä, salaista potentiaaliaan. Omaa voimaansa ja taitoansa. Omaa elementtiänsä. Minusta tuntuu, että etsin omaa potentiaaliani, jota ei tunnu löytyvän. Löydänkö ikinä sitä omaa juttuani, jossa voin ehdottomasti sanoa olevani hyvä. Onko minulla joku merkitys, kutsumus, tarkoitus. Vai onko tämä elämä vaan tätä pelkkää ajassa kellumista? Minulla on hämärä aavistus siitä kuka olen. Mutta mistä löytää rohkeus olla se joka on. Tehdä sitä, mitä osaa ja mitä sydän sanoo. Kynnyskysymys on luultavasti se, että miten kelvata itselleen.  





Murteesta vielä...

Löysin tällaisen sivun, josta voi kuunnella ääninäytteinä erilaisia murteita. Lähinnä kuuntelin näitä lähiseuden näytteitä ja ihan mahtavia juttuja. Ihan jo sisällöltäänkin sellaisia maanläheisiä, vanhan ajan maaseutuelämään liittyviä tarinoita. En nyt ihan tarkkaan tässä halua kertoa, mistä olen kotoisin, mutta noista näytteistä kaikkein tutuimmilta kuulostivat Juva, Mikkeli, Puumala ja Sulkava. Joitain muitakin alueen näytteitä kuuntelin, mutta jotain outoa niissä oli... Ja se ihan omin näyte näistä, sai kyllä melkein tipan linssiin. On se vaan oma äidinkieli merkillinen juttu. Siinä on vahvimmin tunteet mukana. Näistä näytteistä kyllä huomaa sen, että kieli ja murre on elävää. Harva enää puhuu näin. Tällaiset puhujat häviävät. Toisaalta haikeaa, mutta toisaalta... niin kai on tapahtunut aina, kautta aikojen.

Murteella

Viime viikola 21. päevä näk ollee kansaevväline äijinkielen päevä. Ja huomena on Kalevalan päevä, jollo vissii kaet muistellaa ommoo kieltä ja kulttuuria. Ja tänä uamuna ylen uamuteeveessä puhuvatte, että itämurteet meinoovat jiähä länsmurteijen jalakoihi. Senpä tautta aattelin kokkeilla ossooko sitä omalla murteela kirjottoo. Ja iha näijen muutaman lauseen perusteela jo tuntuu, että tää on iha mahottoman vaekeeta. Ei voi ku ihhailla niitä, jotka lokkoovat aena murteela. Eijoo ihan miun juttu... On hirvee vaekeeta aatella, miten paljon tullee puhuttuva murteella. Sen tiijän, että miä oon kyllä suana iha täyvellisen kasvatuksen ommaan murteeseen omassa lapsuuvenkoissa. Miun äet ja isä ovat molemmat samalta murrealuveelta kotosi. Er paekkakunnilta tosin ja sen tautta niilä ol joitai vähä er sanoja er asijoile, mutta viänsivät sanat kuitennii samallalaela. Oon vissii jollonnii kertona, että miula on vanhat vanhemmat, joten sen tautta olvat oppineet omissa koissaan vanhoo tään aluveen murretta. Kumpikaa niistä ei ou vissii millonkaa oppina sanomaa kunnolla esmerkiks f-, d- tai b-kirjaimia. Muistatteko jollonnii yheksäkytluvula ku telekkarista tul sellane sarja ku Blondi tuli taloon. Jonnii kaverin kanssa naureskeltii vanhoile immeisile, jotka sanovat aina, että lonti tuli talloo. Mutta ei tiälä semmosia hienoja kirjaimija ou osattu sanova. Eivät kuulu murteesee tiälä.

Ite oon asuna melekee koko ikän samala paikkakunnala, enkä ou ies opiskelujen tautta lähtenä muakunnan ulukopuolele ku kolomeks kuukauveks enintää. Jote näelä perustein pitäs murre olla hallussa. Mutta jotennii sitä tulloo kuitennii huastettuva sellasta ylleispuhekieltä. Äetin ja vanhempien sukulaesten kanssa sitä vissii helepommin vaehtaa levveemmälle murteele. Joskus omat penskat huomauttaavat, että käytän joetai noloja sanoja. Vaikka kyllä nekkii tätä murretta ossoovat, vaikkeivät ehkä ennee nii levveesti. Tiälä meilä päe on iha omat pesoonaronominit. Ja oekeestaa ne paljastaavat, mistä ollaa kotosi. Seuraavassa kunnassa meiltä pohjosee päe ja ittään päe sannovat mie ja sie, mutta myö sanotaa miä ja siä. Miusta ehkä meijän murteen hienoimmat sanat onkii justiisa ne, mutta kaikkein kaunein sana on kuitennii äet. Harmi, etteivät meijän penskat ou oppineet sitä sanomaa. Sannoovat nii nätisti iha selevälä suomenkielelä, että äiti. Jollonnii kyllä kuhtuuvat miua mammukaks ku isäsäkkii sannoo sillai. Ei se haettoo. Hilipeyttä herättänä jossae julukisila paekola. Mutta oekeesti se mammukka tarkottaa tiäläpäe sammoo ku vaemo. Suomeks siis vaimo. Tiälä päe yks erikoesuus on myös se, että isoissee sanotaa iha ylleisesti ukoks. Meijännii penskoila on ukko. Miu isä ol kyllä lapsile pappa, mutta miu vel sannoo vieläkii issee meijä ukoks. Tiälä kaikista vanhoista miehistä tulloo ukkoja, eikä siinä ou mittää loukkaavoo. Kunnianimitys oikeestaa. Iän tuoma arvon nousu.

Tää viikko on olluna aeka mukava. Alakuviikosta käytii linja-autoretkelä poikien kanssa. Nuorimmaine ol mummon luona ja isukka ol töessä. Käytii Vatserin karkkitehtaala ja Heurekassa. Muina päevinä oun siivona aeka paljon ku Sipuli täöttää kaksvuotta lauvantaina. Joetai sukulaisija on tulossa juhlimaa. Oun samalla siivotessa tuas yrittänä vähentee tätä tavaran paljoutta. Tännää vein tuas ison pussin tavarata kirppiksele ja jottai oun suana myytyvä netissä. Niitä kans postittelin tännää ja vein immeisile tuohon kirkole samala ku kävin kaupassa. Meleko vappauttavalta tuntuu ku piäsöö romuloista ja rättilöistä erroo. Sitä miä en vua ymmärrä, että miten se ei näy tään enempee tässä huushollissa. Meilä on täytynä olla iha hirveesti roinova. Isäntäkkii innostu tännää ja siivos kuapin, jossa myös säilytettään keikkee tarpeellista, joka ei sua hävitä. Mutta ol sinne tulluna laitteuva kaikellaista sellastakkii mikä pit nyt kyllä hävittee. Viimeyön pojat olvat mummon luona yökylässä. Hyvä, että niile kelepoo lomala tuollaset aika pienet reissut. Välilä on aika mukavata olla kotona iha pienelä porukala. Toisinaa käyp nii hermoo, ku pennut huutaavat ja tappeloovat keskenää, eivätkä usko mittää. Jos niistä yks tai kaks on yhen yön muuvala ni se on jo iha hermolommoo. Huomena isätäki taitaa pittee vappaapäivän ja se uhkas viiä pojat johonnii. Ehkä kaupunkii uimaa ja syömää rillile roskaruokoo. Voip olla, että miä en lähe mukkaa ku pitäs kait leipova niille Sipulin syntymäpäivile jottai. Ja tuo siivoominennii ressoo. Iha turhoo kait sitä hermoiloo vieraijen tulova. Kaikki ovat iha tuttuja immeisiä ja kaikki ne tietäävät, että miä en oo siinä mielessä mikkää koin hengetär, että ossoisin pittee kaiken kiiltävän puhtaana ja raiveena. Miula on noita romuja ja kasoja vähä sielä tiälä. Kai miun pitäs enemmä ite hyväksyvä, että tällane miä oun, eikä ressata turhanpäite.

No nyt se tuo kello on tuas jo noin paljo. Pittää lähtee tästä makkoomaa. Öetä :)

Kanin nahkoja

Tässä viime kesän kanin kasvatuksen tulosta. Tiedän, että tämä on aihe, joka ei ihan kaikkia miellytä, mutta meillä kani nähdään enemmän ruokana kuin lemmikkinä nykyään. Emokani ja isikani on lemmikkejä viroistaan huolimatta. Niitä emme popsi. Ja kahdelle viime kesän poikaselle kävi niin, että jotenkin kiinnyin niihin... eli lemmikkej on nyt neljä. Nämä hyödynnetyt kanit ovat risteytyksiä. Emo on angora ja isä pieni sekaroituinen taviskani. Ja nahkojen koosta voi päätellä, että kovin erikokoisia oli tämä jälkikasvu. Suurimmilla oli angoramainen karva, joka ei oikein näköjään kestä muokkausta. Niihin on tullut karvattomia laikkuja. Villiväriset nahkat ovat ehkä karvaltaan parhaita, mutta kooltaan pienimpiä. Kaikki nämä ovat aivan erilaisia ja uniikkeja.

En tiedä mitä näistä tekisin. Olen vähän ajatellut somistaa mahdollisesti neuleita ja ulkovaatteita näillä. Kenties tehdä sellaisen vanhanaikaisen muhvin. Ihan oikealla käsityöläisellä voisi teetättää jotain. Kun vaan tietäisi jonkun tässä kohtuullisen lähellä. Nämä ovat lähituotantoa. Kasvaneet takapihalla ja käyneet muokattavana noin 50 km päässä. Viety muokkaamoon ja haettu sieltä samalla reissulla kun on hoidettu joitain muita asioita siellä päin. Ekologista väittäisin... Taljat on muokkautettu nahkajalostamolla Mikkelissä. Minusta siellä on hyvä palvelu ja työn jälki erinomainen. Kesäpässien taljoja teetimme siellä myös ja nyt siellä on valmistumassa yksi hiehon nahka, jonka pelastin viime keväänä teurasjätekasasta.

Aiemmin kokeilin muokata paria kanin nahkaa kotona, mutta totesin sen olevan tässä elämän vaiheessa liian aikaa ja hermoja vievää, joten ihan mielelläni maksan kunnon työstä niille, jotka tietävät mitä tehdä.

Äsken vähän haeskelin tietoa, mitä teksi nahkoista, mutta ei oikein hyviä linkkejä löytynyt. Paitsi kanssabloggaaja Kikkailijan blogista. Jos jollakulla on tiedossa vaikka jotain linkkejä turkiskäsityöohjeisiin, mielelläni niitä ottaisin vastaan. Tai jos tiedät jotain muuta aiheeseen liittyen, kerro ihmeessä :)