Olkihattu

Mä tulin vaan kertomaan, että olkihattu valmistui sopivasti keskimmäisen lapsen 6-vuotispäiväksi. Poika oli kovin ilahtunut hatusta, vaikka se onkin aika karkeasti tehty, liian iso ja mittasuhteetkin vähän heittävät. Tein hatun niin, että istuin muutaman illan lasten majassa letittämässä pitkää olkilettiä. Kun ilta pimeni tulin sisälle ompelemaan lettiä yhteen valkoisella ompelulangalla. Aloitin päälaelta ja lopetin ompelun lieriin. Jos nyt aloittaisin, siistisin olkia enemmän, kenties kostuttaisin ne ennen letitystä. Ja keskittyisin enemmän ommellessa muotoiluun. Mutta tästä tuli nyt tällainen. Tulipahan kokeiltua. Eikä se ollut oikeastaan edes vaikeaa. Ikinä ei kannata tyrmätä uusia haasteita ajattelemalla ettei osaa, koska ei ole ennen tehnyt. Ei voi oppia, jos ei edes yritä. Sulka on muuten vaihtunut valkoiseen, isompaan ja hienompaan. Kahdella kanalla on sulkasato ja hatun omistaja itse löysi pihalta paljon hienomman sulan kuin mitä minä oli hattuun laittanut. Hatun tarinahan muuten alkoi siitä, että keskimmäinen lapsemme keräsi yhtenä iltana viimeviikolla suoria vehnän olkia naapurin puidulta pellolta pyörän tarakalle. Huhki varmaankin tunnin verran. Kun kysyin, mitä poika puuhaa, hän vastasi: "Kerään olkia, että sinä äiti voit tehdä minulle olkihatun. Voin sitten koulussa kertoa, ettei hattujakaan tarvitse ostaa kaupasta." Mitäpä sitä ei ihminen tekisi lastensa vuoksi...