torstai 4. syyskuuta 2014

Satoa ja säilöntää

Lämmin sää ja korkeapaine ovat vieneet uupumuksen ja matalan mielen mennessään. Säilöntämania on nostanut päätään. Puutarhan hoidon ohella rakastan säilöntää.


Lisäsin 5.8. reseptejä :)

Öljyyn säilötyt härkäpavut

(Alkuperäinen ohje Täällä )

Näin tein:

1 litra silvittyjä härkäpapuja
4 litraa vettä
4 rkl suolaa
n. 20 erikokoista valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
5 dl kylmäpuristettua luomuoliiviöljyä

Keitin ensin pavut suolavedessä. Lisäsin hetken päästä valkosipulin kynnet. Kaadoin suolaveden pois.
Jäähdytin pavut TOSI kylmässä vedessä.
Kadoin kylmän veden pois ja valutin pavut+valkosipulit.
Laitoin valkosipulit ja pavut kuumentamalla desinfioituun lasipurkkiin.
Kaadoin suolan ja öljyn papujen ja valkosipulien päälle purkkiin. Kansi päälle.
Säilytä kylmässä.

Alkuperäisessä ohjeessa öljynä on kylmäpuristettu rypsiöljy. Mutta sitä, minulla ei ollut, joten käytin oliiviöljyä. Se tosin kökkööntyy jääkaapissa. Mutta maku on verraton! Kylmänä lisukkeena pavut on ihan jees. Mutta tänään paistoin pannulla kesäkurpitsaa ja lehtikaalia, jonka sekaan heitin muutaman öljyisen pavun ja valkosipulin. Ja uusi lempiruokani on synttynyt! Härkäpapu on ollut minulle vähän vaikea käyttöinen tuote, mutta nyt siitä tuli herkku.


Eilen säilöin litran verran härkäpapuja öljyyn valkosipulin kynsien kanssa.


Tänään tein hunajaisia hillosipuleita pienistä maatiaisryvässipuleista, jotka usein unohtuvat syömättä. Sipulien kanssa tölkissä on oreganoa.


Eilen soitin äitille, joka sanoi, että K-kaupassa on tomaatteja 0,49 senttiä kilo. No, ne on puolalaisia, mutta sallin itselleni tällä kertaa. Halusin nimittäin tehdä ketsuppia. Eikä ne ketsuppipurkinkaan tomaatit varmasti ole suomalaisia. Omista tomaateista ei ikinä liikene säilöttäväksi asti. Hyvä, että edes keittiöön asti säilyvät :D Se minua nyt kyllä hävettää, että otin tomaatit pieneen muovipussiin, enkä kestohedelmäpussiin. Olin aikonut viettää muovitonta syyskuuta.

Ketsuppi:

2,5 kg tomaatteja
4 keltaista "banana"- paprikaa kasvihuoeesta
4 sipulia (vielä viime vuotisia ja ihan hyviä!)
joitakin valkosipulin kynsiä
4 ruokalusikallista tomaattisosetta (1 pikkupurkki)
3 dl sokeria (koska minulla ei ollut ruokosokeria)
1 dl punaviinietikkaa, 1 dl balsamiviinietikkaa (koska punaviinietikka loppui kesken)
Kourallinen basilikaa kasvihuoneesta
Kourallinen oreganoa, joka jäi yli sipulisäilykkeestä
2 tl suolaa
pari teelusikallista jauhettua mustapipuuria
Viime vuonna tekemäni ohje löytyy täältä.




Hunajaiset sipulit:

1 kg pieniä sipuleita
vettä
nippu tuoretta oreganoa
Liemeen:
2 dl väkiviinaetikkaa
5 dl vettä
1 dl hunajaa
1 tl kokonaisia valkopippureita
  • Kasta sipulit kuumaan veteen ja kuori ne. Leikkaa suuret sipulit lohkoiksi.
  • Mittaa liemiainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää sipulit ja keitä läpikuultaviksi.
  • Lado sipulit vuorotellen oreganon oksien kanssa puhtaisiin, kuumiin lasitölkkeihin. Kaada liemi päälle ja sulje tölkit. Säilytä kylmässä.


Voisin huomenna laittaa ohjeita. Tai sitten kun ehdin. Nyt en jaksa.


Ja pari kuvaa kasvimaalta... Yksi auringonkukka on tehnyt tosi monta kukkaa samaan varteen. Hauska :)


Toissapäivänä kaivelin avomaantomaattiviidakkoa ja sieltähän löytyi ihan hirmuinen määrä raakileita. Olin unohtanut tukea kasvit sekä karsia latvoja, varkaita ja sivuversoja. Siitä huolimatta raakileita on tosi paljon. Enemmän kuin kasvihuoneessa. Isännän kanssa viriteltiin hätävara tuet parista tulista ja alumiinitikkaista. Tuohon saa päälle harson tai muovin, jos kylmenee. Ja lopulta on varmasti tuotava raakileet sisälle kypsymään.


Tämän kevään höyrähdyskasvikokeilu. Gardoni. Nämä pitäisi jotenkin sitoa, että varret tulisivat syötäviksi. Taidan antaa rehottaa. Tulipahan kokeiltua.


Toinen höyrähdys. Parsaherne. Laitoin vasta heinäkuussa kasvamaan jonkin itämättömän pavun paikalle. Kukkii todella kauniisti, eikä haittaa vaikkei ehdi tehdä satoa. Aion laittaa ensikesänäkin. Jos ei muuta niin kauneutensa tähden.

Otin kuvia myös elukoista, mutta taidan palata niihin myöhemmin :)

4 kommenttia:

  1. Postauksesi kautta sai meidän "punapersepapu" oikean nimen, punaparsaherne, kiitos ;) olet oikeassa, ne ovat kauniita, meillä ehtinee tulla vähän palkoakin, pohdin vain, mistävtietää, että ne ovat valmiita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :D Ei aavistustakaan millon valmiita. Ne kai keitetään palkoineen? Joten ei kai sillä niin väliä... en tiiä

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Välillä käyn lukemassa tekstejäsi, mutta en ole vissiin ikinä jättänyt kommenttia käynnistäni. Mikä siinä on että sitä raataa ittensä ihan puhki. Monena puolenyön tuntina miettiny että eikä tätä hommaa vois tehhä aikasemmin. Mutta toisaalta, yöllä on hiljasta, rauhallista ja voi kuunnella vähän musiikkia. Ja joka kerta hymyilyttää, kun kulettaa omatekemää ruokaa talvella suuhunsa. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kommentoit :) Kyllä olen samaa mieltä, oma ruoka <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...