Hyvää ja siunattua joulua!
torstai 24. joulukuuta 2015
lauantai 12. joulukuuta 2015
Jonkinlaisia jouluvalmisteluja; makkaraa
Jotenkin on väsyttänyt koko syksyn, eikä ole oikein jaksanut kirjoittaa tänne mitään. Hyvin satunnaisesti olen lukenut muiden blogeja. Joulufiiliskin on vähän hukassa. En oikein saa aloitettua mistään. Lahjoja olen jonkin verran kyllä hankkinut omille ja kummilapsille.
Tänään kävin kuopuksen kanssa poimimassa muutaman suppilovahveron. Aika ihmeellistä, että niitä on vielä tähän aikaa. Tein tänään myös vähän makkaraa ja ohjeessa luki; tuoreita yrttejä. Niitäkin löytyi vielä takapihalta. Persiljaa, oreganoa ja maahumalaa. Viikolla keitin kasvimaan maa-artisokasta, palsternakasta ja mukulapähkämöstä sosekeittoa. Ihme talvi tämäkin. Toisaalta on kivaa kun ei ole lunta ja pakkasta. Esim. aamuisin lähteminen ja autoilu on helpompaa, mutta silti. Ei tämä nyt ihan hyvä merkki voi olla. Mieluummin olisi oikeita pakkasia ja lunta. Tämä ainainen pimeys myöskin saa mieleni tosi synkäksi.
Tein makkarat melkein samoin kuin muutama vuosi sitten. Tässä linkki ohjeeseen.
Nyt suolet eivät loppuneet kesken, koska suoli oli tällä kertaa paksumpaa sian(?)suolta. Voisin tehdä lopuista jotain muuta makkaraa, jos jaksan. Olen joskus ostanut keittokirjan, jossa on pelkkiä makkarareseptejä.
Tervetuloa uusi lukijani Tuulikki :) Minun toinen nimi on muuten Tuulikki.
perjantai 23. lokakuuta 2015
Syksyn kuulumiset
En ole pitkään aikaa saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Täällä ollaan kuitenkin. Elämä on sellaista tavallista. Töissä käymistä ja arkea. Sadonkorjuuta on tullut harrastettua pitkin syksyä. Siitä huolimatta, että alku kesä ei oikein lupaillut satoa. Mehuja keitin 7 mehumaijallista marjapuskista ja 2 puolukoista. Härkäpapuja tuli yllättäin silvittynä pari litraa, joista osan pakastin ja tein jääkappiin yhden purkillisen valkosipuli-öljypapuja, jotka on tosi hyviä. Niitä voisi tehdä sitten niistä pakastetuistakin.
Kahdet synttärit on taas tänäkin syksynä vietetty.
Ja yhdet hautajaiset.
Kesällä ostimme esikoiselle kaksi gerbiiliä, joista toinen kuoli. Tänään kävimme ostamassa jäljelle jääneelle uuden ystävän.
Perunoista ja porkkanoista tuli ennätyssato. Mehujen lisäksi hyllyiltä löytyy mm. paaaaaljon mansikkahilloa, sillä eräs ihana pariskunta lahjoitti meille kakkoslaadun mansikkaa. Myös mustikka- ja kuningatarhilloa tein. Muut säilykkeet on enimmäkseen ylivuotisia. Tänään illan suussa säilöin yhden purkin punajuuria ja purkillisen chiliä.
Pakkasessa on marjojen lisäksi muutama kani ja kolme kukkoa. Lampaan lihaa on vielä tulossa.
Ihan hyvältä näyttää :)
maanantai 12. lokakuuta 2015
Sain haasteen

Sain tällaisen haasteen Kylätiellä- blogista.
En nyt millään jaksa keksiä itse kysymyksiä ja haastaa ketään, mutta vastaan silti kysymyksiin :)
1. Valo vai hämäryys?
Valo ehdottomasti. Olen sen verran hämärä tyyppi ja pimeydestä masentuva, että kaipaan valoa elämääni.
2. Pakkanen vai helle?
Tää on aika vaikea... Helle ehkä. Kesä on kiva, kaikki on silloin jotenkin helpompaa.
3. Kevät, kesä, syksy vai talvi?
Kevät. Se on syksyn vastakohta. Syksy on minulle aina pieni kuolema.
4. Maaseutu vai kaupunki?
Maaseutu.
5. Uusi vai käytetty?
Käytetty.
6. Korkkarit vai kumpparit?
Kumpparit. Just tässä mietin, että onkohan mulla ollenkaan korkkareita. Kumppareita löytyy 3 paria.
7. Kotimainen vai ulkomainen elintarvike?
Kotimainen. Lähialueen. Oman kunnan. Mieluiten oman pihan.
8. Kasvikset vai liha?
Sekä että.
9. Oma auto vai joukkoliikenne?
Kyllä mä eniten omalla autolla kuljen.
10. Perinteinen vai äänikirja?
Perinteinen.
11. Sähköposti, tekstiviesti vai perinteinen, käsinkirjoitettu kirje?
Sähköposti ja tekstiviesti.
tiistai 8. syyskuuta 2015
Ei tämä huono kesä ollutkaan
Heinäkuun loppuun saakka ajattelin, että ihan katovuosi kasvamaan kanssa tänä vuonna. Mutta eipä sentään. Porkkanat on kasvaneet hämmästyttävän suuriksi. Meillä ei ikinä ole ollut näin suuria porkkanoita. Tykkään kyllä pienemmistä, koska ne on usein makeampia ja isommat muuttuvat helposti aika mauttomiksi. Mutta totta kai on kiva, että nyt saadaan kellariin paljon täytettä. Vielä ei ole porkkanoiden noston aika, mutta syödään niitä maalta kyllä. Minulla on tänä vuonna vähän keltaisia ja violettejakin porkanoita.
Perunaa kasvaa meillä tänä vuonna enemmän kuin ennen ja ne ovat kasvaneet tosi hyvin ilamn rupia tai ruttoa tai muuta sellaista. Ja osa on ihan jättisuuria! Perunatkin saavat vielä hetken olla maassa.
Kurpitsat eivät sen sijaan menestyneet, mutta vähän maistiaisia ollaan saatu. Tomaatit alkaa nyt kypsyä. En suko, että niistä riittää säilömiseen, mutta ne ovatkin parhaimmillaan sellaisenaan tuoreena.
Karviaisia keräsin noin litran. Meidän vanhat karviaispensaat on vähän kuoleman kielissä. Keskimmäinen lapsi kasvatti viime kesänä kuukausimansikan taimia ja ne on tehneet mansikoita naposteltavaksi pari kuukautta jo. Marjatuomipihlajan marjoja on vähän. Linnut aina ehtivät ensin. Ja nyt ensimmäistä kertaa karhunvatukoita on enemmän. Ei niistäkään kyllä säilöntään riitä. Tulee syötyä sellaisenaan. Mutta oletettavasti ne puskat leviää tulevaisuudessa.
Joskus joku on kysynyt, mikä motivoi minua pitämään kasvimaata, jopa niin, että koko piha on nykyään enemmän tai vähemmän kasvimaata. Olen vastannut, että se, etten luota yhteiskuntaan. Jopa itse olen miettinyt, että olenkohan ihan viisas. Tänään ajattelin, että en minä ehkä olekkaan ihan hullu. Ei tähän yhteiskuntaan voi luottaa. Kannattaa tehdä itsekin jotain, jos vaan pystyy ja tuo kasvimaa on se mikä kasvattaa mun luottamusta pärjäämiseen.
perjantai 4. syyskuuta 2015
Lemmikkitarvikkeita Zooplussalta
Jokunen aika sitten huomasin yhden kaverin tilanneen lemmikkiruokaa nettikaupasta nimeltä Zooplus. Nyt kun meillä oli kissan pentuja, esikoiselle hankittiin kaksi gerbiiliä, akaattikotilot muuttivat meille ja noita muitakin eläimiä on siunaantunut, päätin testata kaupan. Tilasin pentukissanruoka paketin, gerbiilin ruokaa, kotiloille seepiansuomuja ja pieniä siemeniä viiriäisille talveksi. Ne kun alkavat haista pannuhuoneessa kananrehua syödessään. Viime vuonnakin tilasin jostain siemensekoituksen, joka oli tarkoitettu kanoille, fasaaneille, viiriäisille jne. Hyvinhän tuo kauppa toimi. Taidanpa tilata jatkossakin, jos on tarvetta suuremmille määrille. Meillä päin kun ei ole eläinkauppaa. Tai kaupungeissa on, mutta kummassakin käymme tosi harvoin, vaikkei niihin ole kuin "vain" 50 km.
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Sekomehuja
Mehua on nyt sitten keitetty 6 maijallista. Vähän on marjoja vielä parissa puskassakin. Tänä vuonna on kuulemma tooodella huono viinimarjavuosi kun ei ollut pölyttäjiä. Meillä oli. Kiitos mehiläisten. Ei minusta taida olla meiläistarhaajaksi, mutta jos niitä osaisi sen verran hoitaa, että olisi pölyttäjiä. Toisessa kuvassa on myös kuismauutetta. Joitain uutteita olen tehnyt myös. Viime kesän lääkeyrttikurssin opeilla. Ja lopuksi aiheeseen sopiva biisi. Kauden tunnari!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















