Härkäpapuja ja paistettuja munia

Kerroin aiemmin tällä viikolla uudesta kirjastani (jonka sain arvostelukappaleeksi). Kirjat, joissa on erilaisia vihannes- ja kasvisreseptejä kiinnostavat kovasti, koska haluan hyödyntää kasvimaani satoa monipuolisesti.

Tämä ohje on superhelppo ja tosi maukas. Tuhtia ruokaa. Kyllä tällä nälkä lähtee.

Ainekset:

oliiviöjyä 

1 kokoinainen valkosipuli kuorittuna, veitsen lappeella murskattuna ja viipaloituna

1 kg tuoreita tai pakastettuja härkäpapuja

3tl kurkumaa

reilu 1tl merisuolahiutaleita

vastarouhittua mustapippuria

60 g tilliä lehdet ja varret hienoksi silputtuna

n. 25g voita

4 isoa vapaan kanan munaa

Ensin paistetaan vihannekset ja mausteet, lisätään voi ja viimeiseksi munat. 

En tehnyt ihan näin suurta annosta. Ja paistoin munat molemmin puolin. Olen vähän juntti, haluan munani ja lihani mieluummin ylikypsänä kuin puoliraakana :P

Melko omavarainen ateria oli, koska pavut, valkosipuli ja munat olivat takapihalta. Tilli oli eräänlaista hävikkiä. Loput ainekset kaupasta.

Unelma onnesta

Huomaan usein miettiväni, miten elämäni olisi parempaa ja onnellisempaa, jos sitä sun tätä. Olen jäänyt jumiin joihinkin haaveisiin ja unelmiin, joihin minulla ei ehkä sitten kuitenkaan tunnu olevan edellytyksiä. Hakkaan päätäni seinään aina samojen asioiden kanssa. Tunnen toisinaan katkeruutta siitä, että en onnistu tavoitteissani vaikka olen yrittänyt jopa vuosia. Häpeäkseni tunnustan, että olen usein hirveän kateellinen joillekin ihmisille, joiden elämässä tuntuu tapahtuvan juuri ne asiat, mitä minulle ei tapahdu, vaikka haluaisin. Ja vaikka ihan oikeasti yritän.

Jostain syystä tämä vuosi on tuonut eteeni kummallisia kirjoja ja materiaaleja. Löydänkö vastauksia kysymyksiini? En tiedä. Vielä.

Joskus viime syksynä vähän joka puolella netissä tuntui olevan mainoksia Hidasta Elämää sivuston Unelmakarttakirja verkkokurssista. Kiinnostuin, mutta pidin sitä ehkä vähän humpuukina. Alkuvuodesta mainokset alkoivat taas putkahdella eri sivuilta. Ilmoittauduin mukaan. Ensimmäiset materiaalit kurssista on läpikäyty ja huomaan, että sain pari uutta ajatusta ja mahdollisesti tällä on itsetuntoani kohottava vaikutus. Ei hullumpaa, vaikka olisikin humpuukia.

Kun palasin joululomalta takaisin töihin, työpöydälleni oli ilmestynyt Joyce Meyerin kirja 7 ilon varasta. Olin saanut sen kiitokseksi siitä, että järjestin paikkakunnalleni Operaatio joulun lapsi keräyksen, jossa tehtiin paketteja Romanian lapsille. En ole vielä koko kirjaa lukenut, mutta varsinkin kateus- kohdat kolahtivat.

Maanantaina vein paikalliselle hyväntekeväisyyskirppikselle tavaraa ja kuten usein, en onnistu vain viemään vaan useimmiten sieltä tulee myös tuontia kotiin takaisin. Tällä kertaa löydöt osuivat niin nappiin kuin vaan voi. Ensinnäkin löysin ensiapupakkauksen, jossa olis sellaista haavaharsoa. Olin laittanut kotona mung-papuja ja alfa alfaa likoamaan, mutta idätystä varten minulta puuttui lasipurkkien suulle tulevaa harsokangasta. Nuo haavaharsot olivat vieläpä juuri sopivaa kokoa ja oletettavasti melko steriilejäkin avaamattomassa paketissa. Minulle käy usein näin, että juuri tarvitsemani asia kävelee pian vastaan jostakin. (paitsi isoissa asioissa) Toinen löytö (josta oikeastaan aioin kertoa, harso oli pelkkä rönsy tarinassa :D ) osui ja upposi: kirja nimeltä Onnellisuusprojekti.

Olen parina iltana nukahtanut sen ääreen. Jo alkusivuilla kirjailija tuntuu kuvailevan minun ajatuksiani :" Minulla oli monta syytä olla onnellinen. ......(mainitsee lapset ja puolison) läheiset välit vanhempiini, sisareeni ..... minulla oli ystäviä, olin terve, eikä minun tarvinnut värjätä hiuksiani. Silti nälvin aviomiestäni liian usein. Lannistuin pienimmästäkin ammatillisesta takaiskusta. En saanut pidetyksi yhteyttä vanhoihin ystäviini, menetin malttini liian helposti, olin kausittain alakuloinen, epävarma, innoton ja tunsin ylipäätään syyllisyyttä ...... En ollut masentunut, eikä minulla ollut keski-iän kriisiä, mutta minulla oli keski-ikään liittyvää huonovointisuutta, toistuvaa tyytymättömyyttäja miltei epäuskon tunnetta. "Olenko tämä minä?" "

Kirja lupaa myös ohjeita kuinka aloittaa ja toteuttaa omaa onnellisuusprojektia. Sinne asti en ole päässyt vielä, mutta tarkoitus on kahlata läpi Onnellisuusprojektin jotenkin. Jospa tavoittaisin jotakin onnesta.

Ehkä nämä on asioita, joita moni miettii. En olekaan yksin ajatusteni kanssa.

Tämä vuosi siis tuntuu alkavan isojen asioiden äärellä. Kuka minä olen? Miten hyväksyä se, että olen tällainen minä? Miten sovittaa omat unelmat todellisuuteen? Voinko tyytyä siihen, että kaikki ei toteudukaan, siten kuin olin toivonut?

Isoin haave edelleen on se, että voisin saada oman maatilan. (Vaikka ihan pienenkin. Mieluiten pienen. Sellaisen joka ei maksa paljon. Ja sellaisen, ettei lasten tarvitse vaihtaa koulua. Liian tiukat kriteerit?) Minulla on halu ja tarve kasvattaa itse omaa ruokaa ja tehdä asioita itse omin käsin. Tätä on hankala selittää niille joilla ei ole mitään polttavaa unelmaa tai jotka eivät ole tästä samasta asiasta kiinnostuneet. Olen alkanut epäillä itsekin, että unelma on täysin tavoittamaton. En ikinä voi saada sellaisia rahoja. Olen liian laiska toteuttaakseni unelmaa. Tai jos sen saavuttaisin, menettäisin sen kuitenkin, koska en osaa, jaksa tai vaan saa aikaiseksi mitään. Oma puolisoni ja osa muuta lähipiiriäni on isoja jarruttavia tekijöitä. On ihan selvää, että kykyihini ei uskota. Tai, että ei sellainen kannata. Asiasta on tullut lähes pakkomielle, joka hallitsee minua. Katkeroittaa ja syö itseluottamusta.

Olen myös miettinyt, että opettelisin tyytymään tähän, mitä minulla nyt on. Mutta se on aivan äärettömän vaikeaa. Noin 2000 neliön tontille ei oikein pysty mahduttamaan koko unelmaansa. Tähän ei voi saada enempää edes rakennuslupaa. Voisin kyllä vielä enemmän mahduttaa kasveja pihaan. Puita, pensaita, marjoja, kukkia ja kasvimaata lisää. Päällekkäin, limittäin, lomittain, ruukuissa, pengerrettynä. Luopuisin osasta eläimistä? Voisinko vuokrata lisämaata? Ostaa kenties? Keneltä?

Meillä on 15 hehtaaria vajaan 10 kilometrin päässä, mutta se on liian kaukana päivittäin käydä. Varsinkin kun se on eri suuntaan asiointiin ja työmatkaan nähden. Olen ehdottanut uuden talon rakentamista sinne. Mieheni ei ole riskinottaja. Mikään ehdotus ei käy. "Näin on hyvä." Paitsi ettei minulle ole! Joinakin heikkoina hetkinä mietin pakkaavani laukut ja lähteväni yksin kohti unelmaani. "Pidä tunkkis, kun ei mikään käy!" Sitten aina tajuan lopulta, että siinä ei olisi mitään järkeä, se oikeastaan tuhoaisi kaiken. Elämähän on näinkin ihan mukavaa.

Miksei näin pienelle ihmiselle olisi voitu antaa myös pieniä ajatuksia? Pienessä elämässä riittäisi pienet unelmat?

Tämä sama tuska alkaa aina kevään koittaessa. Huomaan, että tämä kevät ei tee poikkeusta.

Ehkä uppoudun opuksiini, toivoen ratkaisua tuskaani.

Jos mitään muuta en voi, niin ainakin taimikasvatuksen voin onneksi kohta aloittaa.

Arvostelussa vuoden paras keittokirja Persiana

Sain Sabrina Ghayourin keittokirjan Persiana- Lähi-idän ruokaa joka makuun (Gummerus). 

Kirja on valittu Britanniassa vuoden keittokirjaksi. 

Lähi-idän ruokamaailman tähti Sabrina Ghayour on karismaattinen iranilaissyntyinen kokki ja ruokatoimittaja. Hän pyörittää Lontoossa säännöllisesti persialaisiin ja itämaisiin ruokiin erikoistuneita illalliskerhoja ja pop up -ravintoloita ja opettaa ruoanlaittoa kokkikouluissa, näytöksissä ja festivaaleilla ja on tehnyt yhteistyötä tunnettujen keittiömestareiden, kuten The Modern Pantry -ravintolan Anna Hansenin ja Grain Store -ravintolan Bruno Loubetin kanssa.

* * *

En ole pitkiin aikoihin edes selaillut uusia keittokirjoja. Jossain vaiheessa kannoin niitä myös kirjastosta. Ruuanlaittoni on kangistunut tuttuihin kaavoihin. Tästä kirjasta innostuin! Meillä syödään paljon lampaan lihaa ja sitä on pakastin pullollaan. Mutta perhe vähän valittaa, että aina sitä samaa. Persianassa on todella monta lammasreseptiä! Ensi viikonloppuna ajattelin jo testailla jotakin niistä. Viikolla en taida ehtiä kokoliharuokiin perehtymään. 

Toinen ilahduttava asia oli vihannesten monipuolinen käyttö. Suurimmalle osalle kasvimaani vihanneksista löytyy reseptejä. Minulla on monta pussia härkäpapuja pakastimessa odottamassa inspiraatiota tai sopivaa nälkää ja tiedänpä tekeväni niistä joku päivä "Härkäpapuja valkosipulin, tillin ja kananmunien kera" Ja kaikki löytyvät omasta takaa. Tai no. Tuoretta tilliä ei kuitenkaan ihan vielä. 

Kolmas ihan hirmuisen ihana asia oli se, että parissa reseptissä ainakin oli käytetty ruusun terälehtiä. Rakastan niitä. Olen myös kuivannut niitä talven varalle. 

Sitten kirjassa on vielä paljon sellaisia juttuja joista en ole ikinä kuullutkaan. Happomarjat muun muassa on ihan uusi tuttavuus ja jotkin mausteseokset. Myös merenelävistä kokkaaminen on minulle melko vierasta. Pääsen siis varsinaiselle tutkimusmatkalle kirjan parissa.

Ja vielä pakko mainita. Suuri rakkauteni: pistaasipähkinät. Olen tottunut rouskuttelemaan niitä sellaisenaan, mutta nyt tajusin, että niitähän voi käyttää vaikka mihin!

Luulenpa, että kuulette vielä seikkailuistani itämaisen ruuan äärellä.

Kirjassa on yli sata ohjetta herkullisine kuvineen. Ohjeissa on kaikenlaista alkuruuista jälkiruokiin. Ja myös leivontaohjeita. 

Suosittelen tutustumaan. 

Nuken pikakorjaus; Barbista merenneito

Joskus käy niin ikävästi, että leikin tiimellyksessä lelu menee rikki ja osia ei enää saa takaisin paikoilleen. Eilen aamuna ihana ballerina-barbi menetti jalkansa. Lapsemme ovat aina vakuuttuneita siitä, että kyllä äiti korjaa. (Joskus isäkin, riippuen korjattavasta esineestä.) Tämän nuken jalkaa ei kyllä enää pystynyt laittamaan takaisin muuten kuin liimalla ja se olisi tehnyt jalasta täysin liikkumattoman.

Keksimme tehdä barbista merennidon. Vanhasta kiiltäväpintaisesta hameesta kangasta, joka on kiinnitetty kuumaliimalla ja ompelemalla. Pystössä vahvikkeena ohutta pahvia ja kuumaliimalla liimattiin vielä muutamia timantteja. Minulla oli visio, millaisen haluaisin tehdä, mutta kun korjaus piti suorittaa heti, välittömästi ja mahdollisimman nopeasti, jouduin luopumaan visioistani sekä työn laadusta. Mutta asiakas oli lopputulokseen kuitenkin erittäin tyytyväinen.

Vaatteita huiveista

Näin taannoin yhdessä vaatekaupassa tämän tapaisen liivin. Ajattelin, että tuollaisenhan voisi itse tehdä huivista. Sopivaa huivia en omista kaapeistani löytänyt, mutta kirppikseltä sitten bongasin tämän keltapunaisen huivin kahdella ja puolella eurolla. Käytin kaavana vanhaa villaliiviäni. Käytännössä huiviin tarvitsee tehdä vain oikean kokoiset rei'ät oikeaan kohtaan. Siksakkasin reikien ympärykset ompelukoneella varuilta, ettei ala purkaantumaan ja sitten ompelin villalangalla pykäpistot, joihin vielä virkkasin vähän renusta. "Hihansuista" tuli eriväriset, koska käytin liukuvärjättyä lankaa. Minusta tämä on aika hauska vaate. Aion ottaa sen huomenna töihin koekäyttöön. 

Toisen huivivaatteen tein ohuesta huivista. Taitoin huivin kaksin kerroin ja leikkasin sen yhden tunikan mallin mukaan. Ompelin sivusaumat koneella ja hihansuut sekä pääntien käsin. Tämä on tosi ohut ja ajattelin, että tämä saattaisi toimia aluspaitana/mekkona tai yöpaitana. Tai ehkä jonkun paidan päälläkin, mutta nyt ainakin pakkasilla oli tosi sähköinen ja jäi päällyspaitaan rumasti kiinni. Ongelma saattaa kyllä ratketa pakkasten mentyä. 

Yhtenä iltana väsättiin tällainen hylly vanhasta puusuksesta. Keräilen kirppiksiltä pieniä puunukkeja ja pieniä puisia koristeastioita. Nyt niillä on oma paikka. Aiemmin säilytin niitä alempana maustehyllyissä, mutta niihin alkoi kerääntyä kaikkea muuta kamaa, kuten kortteja ja tärkeitä lappusia. Otin ne hyllyt pois. Noin ylös tuskin kerääntyy mitään muuta.

Pakkasta ja kaalia

Olemme yrittäneet ottaa pakkasista ilon irti. Edellisviikolla sulatimme molemmat isot arkkupakastimet. Kumpaankin tuli tilaa kun järjestelimme ne kunnolla. Nyt ollaan taas kärryillä, mitä niissä on. Pelkäsin, että siellä on kammottavia vuosikerta-aarteita, mutta onneksi poisheitettävää oli aika vähän ja nekin meni eläimille, joten ei varsinaisesti hukkaan. Kanat saivat esim. puolukoita ja mustikoita, joita oli pari rasiallista levinnyt pakkasen pohjalle. 

Kaikki sänkyvaatteet ja sohvatyynyt on käytetty ulkona. Vaikka luinkin, että pölypunkit ovat hävinneet lähes sukupuuttoon Suomessa. Vielä jos jaksaisi, voisi käyttää pihalla kaikki villavaatteet. Vaikka ei koiperhosiakaan taida kovin olla liikenteessä.

Pakkasten ansioista myös lähilampi on saanut kunnon jääkannen. Viikko sitten sunnuntaina pakkasta oli sopivasti, jotta tarkenimme tehdä lenkin siellä. Lunta oli silloin vielä niin vähän, että kuopuksen rattaat kulkivat metsätiellä ja jäällä. Pulkka ei olisi silloin vielä kunnolla kulkenut.

Viikko sitten söimme koko perheen herkkua, tortilloja. Täytteenä pässinjauhelihaa. Yleensä meillä on kaupan tortillalättyjä, mutta nyt niitä oli liian vähän. Tein lisäksi vedestä, vehnäjauhosta ja öljystä taikinan, josta paistoin "tortilloja" hellan levyllä. Paistuivat nopeasti, eikä yllättävää kyllä, kärynneet yhtään. Eivätkä tartu kiinni vaikka ilman pannua ja rasvaa paistoin. 

Tänä aamuna pihapuuhun oli lennähtänyt parvi pyrstötiaisia. Niitä aina silloin tällöin piipahtaa. Ne on niin kauniita!

Eilen kävin kuopuksen kanssa kaaliostoksilla. Kaalin kilohinta on tällähetkellä 0,49€/kg, joten ostimme täyden kärryllisen. Tosin kyseessä oli lasten ostoskärryt. Kuusi palleroa siihen mahtui :D 

En muistanut ottaa ajoissa jauhelihaa sulamaan, joten tein tänään kaalilaatikkoa soijaroheella. Tein myös kaali-porkkana-majoneesisalaattia. Porkkana raasteena ja kaali juustohöylällä suikaloituna. Eräs kaalinviljelijä neuvoi raastamaan kaalin juustohöylällä. Ei hullumpi niksi.

En varsinaisesti ihan hirveästi tykkää yli 20 asteen pakkasista. Toissaviikolla olin yhden päivän kotona, vaikka piti olla töissä, koska auton akku oli jäätynyt. Miehelle tulee ylimääräisiä vapaapäiviä, koska hänellä nyt vaan on sellainen työ, että ihan järjettömällä pakkasella ei töitä voi tehdä. Tuntipalkkaiselle ne ylimääräiset vapaat eivät aina ole kiva juttu. Lapsia rassaa paljo sisällä olo ja riitaa tulee usein. Sisällä on joka aamu 14-17 astetta riippuen huoneesta ja etäisyydestä uuneihin. Eläinten asumukset menevät liian viileiksi ja kanoilla on lämpölamppu, mikä on tietysti hyvä juttu, mutta minä valvon öitä, koska pelkään lampun sytyttävän tulipalon. Vaikka on melko epätodennnäköistä, että niin kävisi. Valvon toisinaan myös peläten häkää. Häkäpelko on vielä turhempi, koska tiedän miehen olevan tosi tarkka peltien kanssa. Hän hoitaa uunien pellit meillä, koska minä huithapelina unohtaisin ne kokonaan auki. Ja minulla on niska aivan jumissa. Luulen senkin ainakin osittain johtuvan kylmästä.

Ensi yöstä tulee ehkä kaikkein kylmin tähän asti tänä talvena. Minulla olisi huomenna työpäivä, katsotaa mitä auto siihen tuumaa. 

Mutta kliiviaa ei pakkanen (eikä huonohko hoitokaan) näytä haittaavan. Se on tehnyt pari kukkaa. Ne näyttävät ihan kuin kevään ensi krookuksilta! Kohta alkaakin taas taimikasvatus. Kevättä odotellessa!

Paluu jouluun

Joulu meni. Tänä vuonna emme polttaneet yhtään kynttilää, emmekä laittaneet yhtään jouluvaloa. Tai vaihtaneet jouluverhoja. Emme kyläilleet, eikä meillä käynyt vieraita. (Äitiäni ei lasketa. On oikeastaan perhettä, vaikkei meillä asukaan. Näemme usein.) Ei tehty, eikä syöty rosollia, eikä lipeäkalaa. Luultavasti monta muutakin perinteistä jouluasiaa jäi tekemättä. Sen sijaan nukuin ihan tosi paljon. Kokonaisia yöunia 10-12 tuntia yhtäsoittoa+päiväunet päälle. On vissiin ollut univelkaa. Pidin lasten kanssa pari viikkoa lomaa. Tai ei minulla ollut kertynyttä lomaa, mutta ylitöitä. Niitä kertyy liian helposti kun on puolipäiväinen. "Lomallani" kävin kyllä kahtena päivänä töissä sivutyössäni, jota olen tehnyt melkein koko vuoden lauantaisin. Se työ loppuu pian. Ehkä löydän jotain uutta tänä vuonna. Mutta ei ehkä haittaa vaikken löytäisi. Pitää sitten vaan toivoa, ettei tule mitään yllättäviä tosi isoja laskuja. 

Lapset saivat kivoja joululahjoja. Kiitos kaikille joulupukin apulaisille niistä! Itse ostin pojille kirjoja ja isä osti heille mm. kiikarit, monitoimityökalun ja lasten retkeilyoppaan. Minulle mieheni osti trangian. Tämän vuoden uusi harrastus toivottavasti on jotain retkeilyyn viittaavaa. Kuopus on vielä leluvaiheessa. Minä löysin hänelle tosi kivoja juttuja kirppiksiltä. Vähän turhan montakin, mutta en voinut hillitä näiden tavaroiden kohdalla. Lilli Lemmikin kastelukannutalon löysin jo alkusyksystä fb-kirppisryhmästä. Olen itse tosi ihastunut sarjaan, koska siinä on kukkia ja puutatarhan hoitoa. Onneksi tyttökin oli innoissaan lahjastaan. Meidän koko perhe on Paavo Pesusieni faneja. Tiedän, että monet eivät siedä sarjaa ja ovat sitä mieltä, että se on jopa haitallinen lapsille. Meihin Paavon huumori puree. Ja kukapa ei voisi pitää Paavoa esikuvanaan. Se on aina iloinen, ahkera, kiltti ja avulias. Tosin aina kaikki ei mene ihan putkeen, mutta ei Paavo ilkeyttään. Löysin vitosella Paavo tietokoneen ja myöskin vitosella tanssivan tiikeri prinsessan, joka laulaa jotain käsittämätöntä "wedding dancea". Nämä lelut on olleet tosi kovassa käytössä viime päivät. 

Joulun ruuista en jaksanut ottaa paineita. Kinkun tilasin tuoreena ja suolasin sitä reilu pari viikkoa 10%:ssa suolavedessä. Paistoin sen aattoa edeltävänä yönä leivinuunissa ylikypsäksi ja kinkku onnistui kaikkien mielestä loistavasti. Tähteitä ei juuri jäänyt. Niistä ei keitetty edes hernekeittoa, kuten yleensä aina ennen.  Perheen toiveet joulupöytään olivat lähinnä kinkku, perunat ja vihreä salaatti kurkulla ja tomaatilla. Olin kyllä tehnyt vähän laatikoita, karjalanpiirakoita ja ostanut lohen. Keskimmäinen lapsista oli tosi ylpeä tekemästään munavoista. Kotikalja tietysti kuului pöytään myös. Ja omatekoiset makkarat.

Tänä vuonna tein ensimmäistä kertaa ikinä sinappia itse. Mies, joka sinappia eniten käyttää oli hiukan epäileväinen, mutta tuli kuitenkin siihen tulokseen, että kotisinappi on uusi jouluperinteemme. Tein ihan sinappijauhepaketin kyljessä olevalla ohjeella ja lisäsin vähän konjakkia joukkoon. 

Toinen mitä tein ensimmäistä kertaa itse olivat suolapähkinät. Siivoilin ennen joulua ruokakaappeja ja löysin melkein kilon pussin kuorittuja suolaamattomia maapähkinöitä. Lisäsin pähkinöiden joukkoon pari ruokalusikalista oliiviöljyä, kolme ruokalusikallista rypsiöljyä ja neljä teelusikallista merisuolaa. Sekoitin ja levitin uunipannulle leivinpaperin päälle. Sitten 170 asteiseen uuniin. Olikohan 10 minuuttia tai vartti. Välillä vähän sekoitin pähkinöitä ja vahdin etteivät kärähdä. Tosi hyviä tuli.

Ennen joulua tuntui, ettei joulu tule meille ollenkaan. Oli hirveä ahdistus siitä, ettei jaksanut siivota ja laittaa. Mutta tulipahan tuo joulu silti vietettyä ja ihan onnistuneesti. Parasta oli lorvailu ja lepo. Ja lasten ilo.

Uuden vuoden päivänä ei jaksettu paljon kokkailla. Teimme tulet takapihalle ja paistoimme makkaraa. Meidän piti lähteä jäälle koko perheen voimin, mutta minun ja kuopuksen varpaat jäätyivät jo makkaraa paistaessa. Esikoinen ja isä kävivät kahdestaan ihmettelemässä peilijäätä ja kairailemassa jään paksuutta. Oli kuulemma hienoa. Vähän harmittaa, ettei tullut lähdettyä.

Rukkaset pois syönnin ajaksi. "Nehän näyttää ihan tontuilta!"