tiistai 6. syyskuuta 2011

Sadonkorjuuta

Mies on innostunut tällä viikolla käymään töitten jälkeen puolukassa lähimetsässä. Kolmena peräkkäisenä iltana on kerännyt 4 litraa kerrallaan puolukoita pakkaseen. Sitten se imuroi ne puhtaaksi, kun joku äitin naapurin mummo oli meille lähettänyt sellaisen marjan siivoussuppilon, joka liitetään pölyimuriin. Miehet tuntuu tykkäävän tuollaisista kummallisista kojeista :)

Tomaatteja kypsyy nyt ihan urakalla. Eniten tulee keltaisia Golden sunrise- tomaatteja. Tosi ihanan pehmeän makuisia. Nam!

Joka ilta saa pihalta jotain hakea. Olisiko nämä toissapäiväiset; puolukoita, luumuja, omenia, tomaatteja, tatteja. Ei tarvitse kaupasta vihanneksia ja hedelmiä ostella. Lisäksi pihalta tulee myös mm. avomaan kurkkuja, viiriäisen munia, perunoita, porkkanoita, punajuuria... Hmm. mikä listassa ei kuulu joukkoon?
Sieniä on tänä syksynä ihan uskomattoman paljon ja meinaa hulluus iskeä, kun ei malttaisi lopettaa keräämistä. Mies jo eilen vihjasi, että jospa ne alkaisi minulle riittää. Muut eivät nimittäin niitä syö, paitsi esikoinen kanttarelleja. Pitää vähän totuttaa poikia, jospa ne sienet alkaisi maistua. Minulla on 6-7l suolattuja rouskuja, muutama pussi pakastettuja tatteja ja kanttarelleja ja n. litra kuivattuja mustatorvisieniä. Niitä pitää ehkä alkaa piilotella ruokiin, kun ei kukaan meillä niille allerginenkaan ole.

Sipulit talveksi. Äiti oli ystävällisesti käynyt yhtenä päivänä nämä nostamassa. Rivitalossa ei niin paljon ole puuhaa, että varmaan mielellään käy tekemässä jotain. Itsepähän tarjoutui :) Vielä on pari riviä sipulia maassa. Laitoin osan paljon myöhemmin. Myös purjot ovat maassa. Viime vuonna kuivasin purjot ja niistä tuli tosi hyviä niin. Pakastepurjoa en jotenkin osaa lisätä mihinkään. Ehkä nämä sipulit ei ihan riitä ensi kesään saakka, mutta lähes. Ja käytetään sitten sitä purjoa loppukevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...