tiistai 22. marraskuuta 2011

Näpertelyä

Meidän kylällä on aktiivinen kyläseura, jolla on perinteenä järjestää jouluaskarteluilta. Eilen olin poikien kanssa askartelemassa. Siellä olisi voinut opetella neulomaan jotakin trendihuivia jostakin uutuus langasta. Lanka oli avattuna verkkoa. Minulle ihan uusi juttu... En tullut siihen perehtyneeksi, kun pojat tuskin olisivat tuskin antaneet siihen mahdollisuutta. Sen sijaan teimme helmikorut. Ihastuin kovasti tuohon helmitekniikkaan, jossa helmet on kuin rypäleinä yhdessä. Tein vähän vähempi solmuja omaani kuin mallissa oli. Lisäksi valoin kynttilöitä emalimukeihin. Ehkä otan niistä kuvia myöhemmin. Tuo keskimmäinen kaulakoru on meidän kolmevuotiaan tekemä. Hyvin jaksoi näpertää, vaikka helmet välillä pyörivätkin pitkin lattioita :)

Alakerrassa käydessä huomasin, että sipulilaatikossa itää. Onneksi vaan yksi sipuli, eikä kaikki. Toin sen vesilasiin vihertymään ja kasvamaan versoa salaattiin tai leivänpäälle.
Voin haaveilla keväästä sitä syödessäni :)
Ja kun olen niin nuuka, eipähän mene tämäkään sipuli hukkaan :D

1 kommentti:

  1. Aikas moinen onkin viimeksi teille tullut, huh ja puh!!! ;) Pojat meillä syntyessään olivat päälle 4kiloa, nyt elättelen toiveita että tulisi alle 4kiloinen. ;D Onnea ootokseen ja hyviä vointeja siulle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...