lauantai 7. huhtikuuta 2012

Löytöjä

Meillä ei nyt olla pääsiäiseen kovin panostettu. Lähinnä siten, että ollaan vähän laitettu koristeita esille ja isäntä on ostanut pojille suklaamunia. Ei olla valmistettu hienoja ruokia eikä leivottu. Ollaan vaan vietetty aikaa yhdessä. Mikä on tietysti tosi hyvä juttu. Eilen kävimme veljen perheen luona lapsuudenkodissani. Veli oli tyhjentänyt vintiltä sahanpuruja ja tehnyt samalla löytöjä. Löytöjä luultavasti tulee vielä lisää kunhan homma jatkuu. Siellä oli ainakin nämä tavarat 40- ja 50-luvuilta:


Karjatalous-lehti, käsinkirjoitetut ohjeet sahdin valmistukseen, Nuorisoseuraväen Suvipäivien ohjelma vuodelta -49, kutsukirje hautajaisiin, Villamies- lehti, joka käsittelee lammastaloutta ja minusta kaikkein liikuttavin, kirje jossa nuorimies sopii juna-asemalle sokkotreffit. Kirje on vuodelta -43, kirjoittaja kuvailee kirjeessä tarkkaan miten on pukeutunut, että neito varmasti tunnistaa. Hänellä on lapikkaat ja sotilaan takki. Kirjeessä oli vieläpä piirrettynä merkki, joka hänen sotilastakissaan on. Olisi jännä tietää tuli heistä oikeasti pari. Esineet eivät ole oman sukumme tavaroita vaan ihmisten jotka ovat aiemmin asuneet talossa.
Innolla odotan löytääkö veli vielä lisää aarteita.
Tuota sahtiohjetta pitäisi kuulemma kokeilla ja periaatteessa voisin jopa kokeillakin. Paitsi, että taidan olla absolutisti eli mitä hyötyä valmistaa jotain, mitä ei käytä.


Toivotan hyvää pääsiäistä näillä kukkasilla!
(Minulla on pääsiäisperinteenä ottaa pihalta onnenpensaan oksia maljakkoon tekemään kukkia.
Ne on ihania!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...