sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Neulottu sipulipussi


Uusi neulottu sipulipussi.               Vanha virkattu sipulipussi.




Minulla on ollut vanha virkattu sipulipussi, joka on edesmenneen tätini peruja. Säilytän sipuleita alakerrassa puisessa hedelmälaatikossa, kun siellä on enemmän tilaa, ja tuon niitä sitten tarvittaessa yläkertaan keittiöön. Tällainen vanhanajan sipulipussi on kyllä aika mainio ihan käytössä, eikä vaan retrokoristeena. Koska tässä vanhassa on nyt valkosipulia, päätin tehdä uuden tavissipuleille. En ole kovin innokas virkkaamaan, joten päätin kokeilla neuloen. Lanka on jotakin Novitan luomupuuvillaa, jota kerran ostin tarjouksesta neuloakseni tiskirättejä. Loin kahdelle pitkälle puikolle sopivan määrän silmukoita ja neule on tehty aina oikein edes-takaisin neuleena. (Anteeksi, en tunne välttämättä oikeita neuletermejä...) Aluksi tein nauhakujan siten, että kaksi reunassa oikein, langankirto, kaksi yhteen, langankierto, kaksi yhteen... ja toisessa reunassa kaksi oikein. Pari kerrosta oikein neuloen. Kaksi oikein reunassa, langan kierto, kaksi yhteen, yksi oikein, langan kierto, kaksi yhteen, yksi oikein......reunassa kaksi oikein. Sitten vaan aina oikein neuletta monta monta kerrosta. Sitten annoin silmukat langan kierron kohdalta "pudota puikolta" ja poimin pelkän langan puikolle ja neuloin pari kierrosta aina oikein. Ja sitten taas uudestaan tämä kuvio. Ja kerran vielä. Sitten kavensin pussin pohjan kuin sukan tai lapasen kärjen. Lopuksi loppu langalla ompelin pussin sivusauman kiinni. Ja tein nyörin. Samalla opetin ekaluokkalaiselle, miten nyöri tehdään. Poika piti lankojen toisesta päästä kiinni. Oli ihan, että: "Wau, tästä tuli naru!" Oliks vähän sekavat ohjeet? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...