Rinteessä, jossa kaivettiin putkia keväällä, on nyt kukkia. Vielä heinäkuussa rinne oli ihan kauhean näköinen. Ei onneksi enää. Kylvin siihen kaikenlaista.
Muunmuassa versotukseen tarkoitettuja vihanneskrassin siemeniä. Tiesitkö, että siitä tulee tämän näköinen? Minä en tiennyt. On kuin minikokoinen taskuruoho, joka on yleinen rikkaruoho. Jos nämä siemenet ehtivät kypsyä (epäilen), aoin kerätä ne ja yrittää omavaraiseksi krassin suhteen. Ei ehkä taloudellisesti kovin merkittävää, mutta noin niikuin ajatuksena.
Sinappia kylvin tähän viereen ja kuvankin liitin, mutta se ei suostu näkymään. Sinappi oli ihan kuolemassa, kun joku kaalin tuholainen söi ne. Nyt loppukesäksi sinappi kuitenkin heräsi henkiin ja kukkii kauniin keltaisesti, mutta epäilen, ettei ehdi tehdä siemeniä, mutta mistäpä sitä koskaan tietää. Kaaleille kävi samoin. Nekin heräsivät kuolleista ötököiden jäljiltä ja iloitsen pienestä vaatimattomasta sadosta, jota en osannut odottaa ötököiden jälkeen.
Rinteessä on myös kuitupellavaa. Jos jaksan ja muistan voisin kuivata ne koristeeksi tai ottaa siemenet. Minua kiinnostaisi opetella pellavan käsittely langaksi. Äitini ja mummoni ovat osanneet sen ja minulla on molempien tekemiä pellavapyyhkeitä tallessa. Uskomaton ajatus, että tällaisesta kasvista voi itse osata tehdä kangasta ja siitä vaatteen tai tarve-esineen!
Kylvin kaikki ylivuotiset kehäkukan siemenet rinteeseen. Kerään niitä joka vuosi ja keväällä sitten totean, että ne ovatkin itse kylväytynee kasvimaalle. Eli minulla oli monen vuoden siemenet jemmassa. Ja kaikki iti rinteessä. Nyt on niin kaunista, että!
Nuo valkeat kukat ovat tattaria. Sitä on myös vähän kasvimaan reunassa. Kerään siemenet talteen. Ensi kesäksi ja linnuille. Ihan vain mielenkiinnosta ja harrastuksen vuoksi.
Rinteessä on myös sekalainen sakki muita yksivuotisia kukkia sekä perennoja. Katsotaan millainen viidakko siihen kehkeytyy vai valtaako vuohenputki koko rinteen.
Ja lopuksi runo Maaria Leinoselta. Ostin 4 hänen kirjaansa kirjaston poistomyynnistä ja ihastuin. Olen joskus aiemminkin lukenut hänen runojaan. Yhtenä päivänä luin ja itkin. Mistä se ties, mitä mä mietin?
Kun joku katsoo
kulkemaani tietä
kunpa askeleeni
eivät vain arpia
maaäidin kämmenissä
sanani viiltoja
tyhjyyteen
Jos edes yksi kukka
vaikka kuinka pieni
väritön tuoksutonkin
mutta elävä
Maaria Leinonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti