torstai 31. heinäkuuta 2014

Kirjamainoksia ja hellehöpinää

Sain arvostelukappaleen Saunakeittokirjasta jo aikoja sitten, mutta en ole muistanut kirjoittaa siitä mitään.

Minä en tykkää saunomisesta, koska siitä tulee pahaolo. Liittyy luultavasti matalaan verenpaineeseen, joka entisestään laskee saunassa. Ehkä vastenmielisyydestä saunomiseen, en tykännyt kirjan kuvista. Ruokakuvista joo, mutta ihmisistä saunomassa, ei.

Kirja tuli mieleeni nyt helteillä, johtuen siitä, että helteillä on joutunut miettimään, mitä sellaista voi syödä, ettei tarvitse sisätiloissa laittaa uunia tai hellaa tuottamaan vielä lisää lämpöä. Kirjan ohjeet ovat kaikki sellaisia, että ruuat valmistetaan saunan kiukaan päällä, tulipesässä tai vesisäiliössä.

No ei me olla saunottukaan näillä keleillä, mutta jos saunoisimme, ehdottomasti tekisin ruokaa samalla. Saunassa voi muuten tehdä muutakin kuin kiuasmakkaraa. Itse en ollut koskaan asiaa ajatellut. Varteenotettava vinkki myös siinä tilanteessa, että sähköt katkeaa pitkäksi aikaa ja sähköhellan käyttö tyssää siihen. Kaikilla ei välttämättä ole muuta tulisijaa kuin saunankiuas (jos sitäkään...).

Kirjassa oli kivaa myös se, että siellä oli yhdessä reseptissä raaka-aineena ternimaito (meilläpäin se on juustomaitoa) ja joissain ohjeissa oli käytetty villivihaneksia. 

No pienen uuden näkökulman ruuan valmistukseen sain kirjasta. Yhtään reseptiä en ole kokeillut.

Missä me olemme kokanneet viimepäivinä? Olen tehnyt kattilaruokia pihalla pienellä yksilevyisellä sähköliedellä, olemme grillanneet ja olen grillannut myös vähän isompia lihakönttejä, kuten kokonaisen kukon kaasugrillissä. Possujen perunoita keitämme nyt Teuvan rehukeittimellä. Se on sellainen iso puulla lämpiävä pata tuossa pihalla. Sitä pitää kyllä vahtia koko ajan, ettei vaan pääse kipinää maastoon. Keitin on betonilaattojen päällä kaukana puista tai rakennuksistä, mutta silti vähän hirvittää, kun on ollut kuivaa. Nyt onneksi on kahtenatena iltana satanut reilusti.

Olen myös tilannut ihan itsemaksettuja kirjoja viimeaikoina. Tilasin esim. Henriette Kressin Käytännön lääkekasvit kirjan. Innostuin ihan hirveästi keväällä käymästäni yrttikurssista ja olen nyt viikonloppuna menossa Kressin lääkeyrttikurssille. Olen teini-ikäisestä asti kuivannut yrttejä, mutta tänä kesänä erityisen paljon. Olen oppinut hiostamaan teeyrttejä ja oppinut uusia käytettäviä kasveja. Minulla on nyt varastossa teeaineksia, mausteita, rohtoja ja siemeniä leivän jatkeeksi aion kuivata vielä. Olen jopa miettinyt, voisiko yrttijutuissa olla minulle uusi ammatti. Miullahan on puolikas työ, josta en halua luopua, koska se on minulle kutsumus. Mutta jotenkin on tullut sellainen olo, että toiselle puoliskolle on varattu myös kutsumus. Se on ehkä äitiys, mutta se saattaa olla myös yrtit, kasvit ja omavarainen elämäntapa. Kuulostellen ja johdatusta pyydellen. Mutta tosiaan kasvit ja yrtit ovat olleet mukana yläasteikäisestä asti, joten ihan hetken haihatus tämä ei ole.

Olen säilönyt tänä kesänä ainakin: puna-apilan kukkia, mesiangervon kukkia, kevätesikon kukkia, vadelman lehtiä, horsmanlehtiä ja -kukkia, kuisman kukkia, kultapiiskua, saksankirveliä, lillukan lehtiä, ruusun terälehtiä, nokkosta, pinaattia (jonka joukossa jauhosavikkaa ja hyvänheikinsavikkaa), minttua, basilikaa, kanervan kukkia... näitä ainakin, ehkä jotain unohtui. Osa näistä vain rohdoiksi, kaikkia näitä ei voi käyttää jatkuvasti ettei saa myrkytystä tai outoja oireita.

Ja yhdestä mausteyrtistä löysin ihan uuden ulottuvuuden. Oliiviöljyssä rapeaksi paistetut salvian lehdet on NIIIIN herkkua! Ja ripaus suolaa päälle. Ihan huippua. Vajaa minuutti kuumassa öljyssä riittää. Olen vielä öljyisellä pannulla paistanut lopuksi mangoldin lehtiä. Voiko uusien perunoiden kanssa olla mitään parempaa. Perheen mielestä voi... minusta ei :)

Ehkä ensi viikolla jakasaisin kertoa kasvimaan kuulumisia. Katsotaan :)

2 kommenttia:

  1. heippa! miten se "vanilja"sokeri onnistui? oliko se mesiangervosta tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo saanu aikaseks sekottaa niitä kuivattuja kukkia sokeriin... Mutta mulla on juhannusruusun terälehtiä ja sokeria sekaisin purkissa. Pitäs maistaa sitä, tuliko siihen makua :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...