sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kesäelämää

Ei minulla oikeastaan ole mitään asiaa. Ei mitään uutta mielenkiintoista kerrottavaa. Ei yhtään inspiroivaa projektia, eikä kivoja kuvia. On kiva kun on kesä. Kaikenlaista täällä puuhaillaan, osa on lomalla osa ei. Tämä ei ole mitään idylliä. Ei mitään leppoisaa hiljaiseloa. Ei kyllä kummoista stressiäkään. Joskus satunnaista lievää ahdistusta asiasta jos toisestakin. Mutta elämä on. Tämä on arkea ja sitäkin pitää sietää, vaikka sitten kesällä. Kaikki on kesken ja levällään ja se on vähän ärsyttävää. Perhe on maailman rakkain, mutta kun ne on niin suunnattoman ärsyttäviä välillä. Kuka milloinkin, kenenkin mielestä. Tää on niin tätä.

Reiluun viikkoon en ole täällä mitään kertonut. Mitäs me ollaan tehty? Pitää ihan miettiä itsekin...

Käytiin bussiretkellä Lintsillä yhtenä lauauntaina. Melko mukavaa.
Sukulaisia kävi kyläilemässä. Useampikin sukulainen. Yksi ihan yökylässä. Tosi mukavaa.
Käytettiin lapsia aakkoshuoltoaseman synttäreillä hyppimässä pomppulinnassa. Ihan jees.
Olin juhannuksen töissä. Tosi mukavaa, toisaalta hieman ärsyttävää. Mutta kerrankin perhe voi olla töissä mukana.
Ollaan kerätty 4,5 litraa metsämasikoita. Pojatkin kerää. Sipuli vaan syö. Tosi mukavaa (ja hyödyllistä).
Käytiin sukulaistädin synttäreillä. Tosi mukavaa, pieni ripaus surua ja haikeutta. (Läheiset tietää miksi...)
Käytiin heinätalkoissa. Ajoin traktorilla. Viime kerrasta on vuosia. Harkitsen alan vaihtoa :D Siis tosi mukavaa.
Ja sitten sitä tavallista. Eläinten ja lasten syöttämistä. Pyykkiä ja tiskiä. Siivoamista vain pakon edessä. Puutarhahommia. Yleistä kotona hengailua. Joskus käyn töissä ahdistum... siis ahkeroimassa takoitan :D

Siis elämä mallillaan. Paitsi, että olen hieman ahdistunut pään sisäisestä matalapaineesta. Aurinko pilkahtelee satunnaisesti risukasaan. Sellanen musta möykky uhkaa kasvaa rintalastan alle. Luulen, että elämä on ihan hyvää ja kaunista, mutta en ole aina ihan varma ja se on vähän pelottavaa. Ja minä tiedän, että nyt kaikki huolestuu ihan hirveästi, mutta älkää suotta :) Tiedän, uskon ja luotan tämän olevan ohimenevää. Se aina on. En vain ole tottunut siihen, että se tulee kesällä. Mutta nyt kyllä menen nukkumaan. Uni korjaa monta ajatusta ihan kohdalleen :)

8 kommenttia:

  1. Sitähän se elämä on - toisinaan melko mukavaa...

    Toisinaan mua ärsyttää suunnattomasti ihmisten hehkutusta "juhlapyhistä".
    Mulla juhlapyhä on silloin kun vatsa on täynnä ruokaa,yö meni hyvin nukkuessa,läheiset ja ystävät ovat terveinä.
    En tykkää suurista ihmismassoista enkä hälinästä - nautin kun kaupunki/vuokra-asunnon piha on hetken hiljainen, kun metsälenkillä kukaan ei tule vastaan ym.
    Elämä on täynnä pieniä juhlahetkiä.

    Mulla on joka kevät matalapaine pään sisällä kun joudun viettämään kesäajan kerrostaloasunnossa, mutta tilanne helpottuu kesän aikan.Olen oppimut nauttimaan yhdestä päivästä kerrallaan. Jokaiseen päivään mahtuu paljon upeita asioita kun ei vaadi liikoja.

    Toivon sinullekin jokaiselle päivälle niitä mukavia hetkiä.
    Ja muista kehua itseäsi - olet hieno ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin mukavia hetkiä sinunkin elämääsi :)

      Poista
  2. On se niin väärin, ettei kesällä muka saisi olla mieli harmaa. Jos on! Voi kesälläkin väsyttää tai ärsyttää, ei kaamosajalla ole siihen mitään yksinoikeutta.

    En sitten yhtään jaksa lukea niitä blogeja, missä kaikki on aina tip top ja niin harmonista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei se mielen harmaus näköjään ole säästä tai vuoden ajasta kiinni... tässä blogissa ei ainakaan ole tip top, tai jos kuvasta luulee niin nurkan takana varmasti vaanii pyykkivuori tai romukasa :D

      Poista
  3. Väsyneenä varsinkin kaikki voi ruveta ahdistamaan..toivottavasti saat nukuttua kunnolla! Tsemppiä arjen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kyllä onneksi hyvin nukuttua, joskus en saa... ja ne yöt on pitkiä ja aamut ankeita :( Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  4. Se on huojentavaa lueskella miten muitakin välillä ahdistaa...ja ilman syytäkin joskus. Vaikka minäkin tykkään elämästäni, ei se täydellistä ole kuin pieninä väläyksinä välillä. Mutta sellaista se on, elämää. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei kai kenenkään elämä voi olla vain pelkkää auringonpaistetta. Ja ehkä sitä ei osaisi huomata ja arvostaa niitä hyviä ja hienoja asioita, jos ei välillä olisi muutakin... Kiitos tsemppauksesta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...