Eläimiä, kukkia... jaarittelua elämästä

Mä nyt laitan kuvan meidän tipuista. Kaksi isompaa on 2 viikon ikäisiä, kolme pienempää ovat viikon vanhoja. Kuva on eiliseltä tai toissapäivältä. Laitan kuvan ihan silläkin uhalla, että yleensä aina kun laitan kuvan linnunpoikasista tai kerrron niistä jotain täällä blogissa, ne kuolee. Olen surkea hoitaja, joka ei osaa huolehtia mistään. Siltä toisinaan tuntuu. Muutama yö sitten yksi neljästä ankan poikasesta oli kuollut. Olin tosi pettynyt ja vihainen itselleni. Tiedän kyllä, että eläinten pitämiseen kuuluu myös se, että eläimiä saattaa menettää toisinaan. Mutta silti. Tällä viikolla on ollut kovia yöpakkasia. Ja pelkään pahoin, että ankka kylmettyi. Ankoilla on ollut jatkuvasti lämpölamppu, mutta ehkä huone viileni silti liikaa. Nyt huoneessa on sähköpatteri pohottamassa. Soimasin itseäni siitä, että tajusin kyllä laittaa taimille patterin ja kanalaan lämpölampun, mutta miten ihmeessä en ymmärtänyt laittaa lisälämpöä ankoille. No nyt on soimaukset soimattu. Piste. Iloitsen kolmesta elävästä ankasta ja suuntaan rintarottingilla kohti uusia pettymyksiä :D

Näiden kanatipujen suhteen olen luottavainen. Tosin hienoisia epäonnistumisia liittyi näihinkin... Noita pienempiä tyyppejä voisi olla viisi, mutta jotakin niiden haudonnassa epäonnistui, sillä kaksi viimeksi kuoriutunutta kuoriutui jotenkin keskentekoisina. Niillä ei ollut ruskuaispussi vetäytynyt sisälle kononaan. Lopetin ne jonkin ajan kuluttua, kun näytti ettei niistä ole eläjiksi. Hautomakoneeni on sellainen pienehkö ja halvahko, jonka lämpötilan ja kosteuden säätäminen on todella hankalaa. Ja sitten vielä laitoin noita munia viikonvälein erissä, mikä ehkä hankaloitti haudontaa myöskin. Mutta iloitsen siis näistä viidestä, enkä murehdi niitä, jotka eivät selviytyneet.

Näiden tipujen isäkukon kanssa meni myös kaikki mönkään. Se päätyi pääsiäisen tienoilla paistiksi. Se alkoi tulla ihan silmille. Ei antanut mennä kanalaan edes munia hakemaan. Ruokaa pystyi häthätää viemään. Kukko kaikkine pitkine kannuksineen ja terävine nokkineen on todella pelottava ja kunniotusta herättävä, jos se tulee päälle. Lapsille se voi olla todella vaarallinen. Kukko oli aiemmin asunut paikassa, jossa on vain aikuisia, jotka käyvät kanalassa aika hissukseen tekemässä hoitotyöt. Meillä ei ihan niin hiljaista ja rauhallista ole. Lisäksi kukolle varmaan aiheutti stressiä lampaiden ja vuohen läsnäolo, vaikka niillä olikin verkkoseinä välissä. Kukosta oli kyllä pieni epäilys että näin saattaa käydä. Edelliset omistajat sanoivat, että laittakaa pataan, jos on äkäinen. No kukko kyllä suoritti tehtävänsä sikäli, että nuo tiput nyt tuossa piipittelee.

Olisin voinut jättää kertomatta näistä vastoinkäymisistä ja voisin pitää sellaista puhtoista kiiltokuvablogia. Mutta kun se ei olisi totta. Elämä ei ole aina kivaa. Kaikki ei mene aina niinkuin on suunnitellut. Olen usein jotenkin alla päin siitä, että en osaa hyvin tai, että kaikki ei näytä hienolta kotona ja elämässä. Olenkohan oikea henkilö ollenkaan pitämään tällaista blogia. Blogit on kauniita ja niissä kerrotaan hienoista onnistuneista projekteista. Annetaan ohjeita ja vinkkejä ja ollaan inspiraationa muille. No tässä blogissa ollaan vaan tämmösiä. Ihan tavallisia. Sanoisinko, että jopa keskinkertaisia.

Asiasta vaskitsaan. Hieman säikähdin tänään iltapäivällä kotiin tullessa. Kotirappusten vieressä puisessa hedelmälaatikossa oli vaskitsa. Kaikki käärmemäiset otukset aiheuttavat minussa lievää kauhua. Mutta sitten tuli vähän surku. Kissa oli ilmeisesti tämän tuonut. Raukalta oli häntä syöty. On varmaankin katkaissut häntänsä itse hämäykseksi. Sillä on samanlainen hännänkatkaisuominaisuus kuin sisiliskolla. Tässä meidän lähistöllä on ilmeisen paljon vaskitsoja, koska melkein joka vuosi olemme niitä nähneet joko elävinä tai kuolleina. Tässä pihassa on paljon myös sisiliskoja, sammakoita ja rupikonnia. Ja valitettavasti ympäristössä on myös kyitä. Joku muu varmaan niitä ihailisi, mutta minä en siihen kykene.

Tänä keväänä pihassamme on ollut valtavasti lintuja. Tänään katselimme punatulkkuja ja puukiipijää. Eilen ammulla katsoin sepelkyyhkyjä, joka söivät tiellä hiekkaa. Rastaita on ihan älyttömän paljon. Toivon niiden menevän jonnekin kauemmas ennen marja-aikaa... Taivaanvuohen mäkätystä olemme myös kuunnelleet. Ja tietysti tiaisten sekaparvi oleilee myös pihapiirissä ja tikka. Olemme ilmeisesti tehneet lintujen mielestä jotain oikein, koska ne tulevat tähän pienelle tontillemme niin sankoin joukoin.

Poikien huoneessa kukkii pelakuu. Taustalla näkyy ulkona kukkiva onnenpensas. Joinakin keväinä se ehtii kukkia vain pari päivää, mutta nyt se on kukkinut jo toista viikkoa. Se aloitti lämpimillä ilmoilla ja sitten tulikin kylmää joka on saanut kukat pysymään kiinni ja estänyt lehtien puhkeamisen pensaaseen. Onnenpensas ja pelakuu, mun lempparit <3

Tässä samettikukan taimia lähdössä huomisiin 4H:n myyjäisiin. Itse en pääse myymään kun se permakulttuurikurssi jatkuu huomenna. Tein nyt sitten talkoita koulimalla näitä kukkasia.

Pari iltaa sitten. Yöpakkasen enteitä?

Tänä iltana oli lämpimämmän oloista, kosteaa ja pilvistä. Ilma tuntui tosi leppeältä verrattuna alkuviikkoon. Lämpö ja kosteus ovat varmasti hyväksi parsalle ja raparperille, jotka ovat pilkistäneet monta päivää, mutteivät ole jaksaneet kasvaa. Niitä odotellessa...

Tähän piti tulla vielä juttua kirjoista, mutta mä en nyt enää jaksa ajatella.