lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kevätmessut 2015


Olin eilen Helsingissä Kevätmessuilla. Olen käynyt siellä joinakin vuosina aiemminkin bussiretkellä ja tykännyt kovasti tapahtumasta. Nyt sain bloggaripassin tapahtumaan ja tottakai se piti hyödyntää. Läksin aamulla kotoa noin 4.20 ja matkustin bussilla Helsinkiin, jossa olin yhdeksän maissa. En ollut oikein ottanut selvää etukäteen kuinka pääsen sujuvimmin Pasilaan, joten hiukan haahuiluksi se meni. Menin bussilla ihan perille asti eli Kamppiin, josta kävelin rautatieasemalle, kun sen tiesin varmaksi, että junalla pääse Pasilaan. Ostin lipun automaatista ja sain lipun seuraavan junaan joka lähti noin puolen minuutin päästä. Ehdin nähdä siitä vain perävalot. Menin toiseen junaan, vaunuun jossa luki, että siinä myydään lippuja. En koskaan ehtinyt lippua ostaa kun olin jo jäämässä pois Pasilassa. Mutta toisaalta, oli minulla maksettu lippu taskussa :D Vähän tuli sellainen maalaishiiri kaupungissa olo. Olin puoli kymmenen maissa messukeskuksessa. Messut aukesivat kymmeneltä, mutta  pääsinkin sisälle vähän aiemmin bloggaripassin saatuani. Oli tosi kiva kun voi jättää takin lehdistötilaan ja istua siellä hetken kahvikupin ääressä. 

Ensimmäisenä kiersin tietysti kaikki siemenkaupat. Voisin tehdä oman postauksen ostoksista myöhemmin. Erityisesti Maatiaisen esittelypisteessä viivyin ja harkitsen kyllä yhdistykseen liittymistä. Itseasiassa harkitsen jopa maatiaisen vapaaehtoistyöhön liittymistä :D Mutta katsotaan.

Aika vähän tulin kuvanneeksi mitään, mutta juttelin aika monien ihmisten kanssa. Ja luulen, että koska olin yksin liikenteessä, tulin jutelleekseni useamman kanssa kuin, jos olisin ollut kaverin kanssa. Kaverin kanssa tulisi enempi höpöteltyä keskenään. Mitään yleisöluentoja en seurannut, olen vähän huono keskittymään sellaisiin. 

Aurinkoenergiasta otin selvää ja luulen, että yhdeltä firmalta pyydämme tarjoustakin myöhemmin. Tosin sillä edellytyksellä, että keksin, mistä siihen otetaan rahat. Mutta siitä myöhemmin, jos asia todella etenee johonkin suuntaan. 

Sähkösavustimia kävin myös katselemassa. Olen niitä katsellut netistä aiemmin, mutta en ole varma hommaanko sellaista. Ehkä teen jonkun tavallisen savustinpöntön pihalle. En tiedä. 

Tämän huussimiehen kanssa juttelin parikin kertaa. Persoonallinen tyyppi, vaikutti ihan mukavalta ja harmittomalta. Olen katsonut hänen putkihuussivideon juutuubista ja minusta se vaikuttaa varsin järkeenkäyvältä systeemiltä. Harmi, että hän päätyi ikäviin otsikoihin. 

Mokkapuun kahvia kävin maistelemassa ja ostin kolme pussia tuliaisiksi. Nicaraguaa on tänään juotu ja kyllä on mieto ja pehmeä kahvi. En ole tumman kahvin ystävä ja tämä maistui kyllä minusta tosi hyvältä. Mieheni kuvaili kahvia lauhkeaksi. 


Muutamia kuvia otin tällaisista hauskoista iglusaunoista.


Ja sohvakankaiden jämäpaloista tehdyistä raheista. Noilla kahdella possulla takarivissä on varsin keväiset tunnelmat :D


Ja nämä hirsirakennukset tekivät minuun suuren vaikutuksen. 


Kirjakauppiaiden kojuilla vietin aikaani myös ja jotain ostinkin. Huomasin jälkeenpäin, että muutama mielenkiintoinen esittelijä jäi minulta huomaamatta. En osaa kiertää kaikkea niin järjestelmällisesti ja olen huono ottamaan asioista selvää etukäteen. Mutta näin mitä näin ja se mitä en nähnyt ei kai sitten ollut niin tärkeää. Pääasia, että löysin muutamia ihania uusia hyötykasvien siemeniä <3

3 kommenttia:

  1. Hei, jotenkin näen semmoisen perinteisemmän savustimen teidän pihassanne :) silmieni eteen nousi kuva lapsuudesta, kivikkoreunaiseen kukkapenkkiin oli luonnonkivillä muurattu paikka savustuslaatikolle. Setäni oli jonkinlaisesta, ilmeisesti ruostumattomasta teräksestä hitsannut siihen laatikon, mielikuvani mukaan noin 50x50x70 senttisen, kannellisen. Sisälle päätyihin kannakkeet ritilälle, ritilässä päissä myös kahvat nostamiseen. Ja tuli alle. Voih, makumuisto kuumista savumuikuista valtaa aivoni. Tosiasiahan on ettei savustettuja kaloja(kaan) kannattaisi niin kovasti paljoa syödä, se savu ihan oikeasti ei ole hyväksi ihmiselle.

    Sori vuodatukseni, huomaako, etten ole ollut ihmisten ilmoilla ja päässyt toteuttamaan luontaista viettiäni puhua ihmisten kanssa ;)

    Kaikkiaan kiva postaus sinulta, taas, kävelin mukanasi mielikuvissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistosta! Joku tuon tapainen savustin olisi kyllä se mitä toivon. Kun vaan saisi aikaiseksi! Kiitos mielikuvamatkakumppanuudesta :)

      Poista
  2. Kyllähän sen voi niinkin ajatella :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...