Viime viikko töissä oli aika vauhdikasta. Lähinnä yritin vain pysyä mukana ja ottaa opiksi. Selvisin. ...jee... Olen siis puolikas. Minulla oli viime viikolla 5 työpäivää, joista kaksi oli lauantai ja sunnuntai. Tällä viikolla on neljä työpäivää, joista yksi on sunnuntai. En taida oikein osata suunnitella kalenteriani. En taida osata sanoa ei.
Mutta nyt ihan johonkin muuhun... jokainen bloggaajahan seuraa omia tilastojaan (seuraahan?). No, äsken huomasin, että blogiini on eksytty Pupuleipomosta. Tietysti alkoi kiinnostaa, että mikäs se sellainen leipomo on. Ja huomasin, että minut on sieltä haastettu vastaamaan 11 kysymykseen. Ja tässä vastaukset:
1. Kerro mukavin lapsuusmuistosi
Onpa vaikeaa... kesät oli ihania ja ne kestivät niin kauan...
2.Oletko joskus voittanut arpajaisissa?
Hassuin arpavoitto oli Pampers vaippoja vuodeksi esikoiselle. Olimme päättäneet kestoilla ja kestot oli jo hankittu kun voitto tuli. Esikoinen oli vieläpä niille allerginen, sai ihottumaa. Ja rekka, joka toi lavallisen vaippoja, ei päässyt meille kun kotitien mäki oli niin liukas. Vaippalava piti jättää enoni autotalliin vajaan 10km päähän :D
3. Mikä on lempimakeisesi?
Ne sellaiset isot, suolaiset, pehmeät salmiakkipääkallot, joita saa irtokarkkeina.
4.Onko sinulle tapahtunut jotakin selittämätöntä?
No äkkiseltään tulee mieleen se kun enkeli herätti minut herättämään mieheni. Meillä oli sisällä savua niin paljon, ettei eteensä nähnyt. Meinasimme kuolla savuun nukkuessamme.
5. Kerro painajaisesi jonka muistat?
Iso musta susi hyppäämässä kimppuuni ihan suoraan edestä. Jotenkin se ei edes ollut susi vaan paholainen. Melkein näen painajaisia tästä painajaisesta...
6. Kerro pienestä asiasta joka tuo arjessa sinulle iloa.
(Omani ovat esim. pirkan värilliset roskapussit ja earl grey-tee...)
Sipulin kikatus, Artisokan hauskat vitsit, kun iso kömpelö 8-vuotias vänkäytyy syliini kuin vauva...
7. Mikä on pahin paheesi tai piirteesi josta et pidä
josta eroon pääsemällä elämäsi paranisi?
Jos oppisin laittamaan tavarat paikoilleen. Tai siivoamaan sotkut, enkä vain ohita ja väistele.
8. Joutuisit aikavääristymään ja palaisit nykyjärjelläsi ja
mielelläsi aikaan jolloin olit 18-vuotias. Mitä tekisit?
Ehdottomasti en seurustelisi. Hakisin 4H-vaihtoon USA:n, johon jätin hakematta tämän "vakavan suhteen" takia.
9. Kerro kolme miellyttävää tuntemusta
Intialainen päähieronta, porekylpy, nukahtaminen
10. kerro kolme epämiellyttävää tuntemusta
Pohkeiden hierominen, hampaiden poraaminen, palelu
11. Tee tämä pikainen numerologinen tulkinta. Pitääkö se kohdallasi paikkansa?
Englanniksihan tuo on mutta suomenkielinen vastaava löytyy vaikka tästä.
Numero 8: Etsijä
Suunnitelmallisuus, itsenäinen työskentely ja realistisuus ovat numero 8 elämänopetuksina. Hänen luontainen optimistisuus ja usko omiin voimiin saa hänet näyttämään uhmakkaana ja uhkarohkeana. Uteliaisuus ja itsenäisyys tekevät hänestä maailmanamatkaajan, joka tutustuu uusiin ja mieltä kiehtoviin paikkoihin. Hän on keräilijä, joka keskittyy mielummin laatuun kuin määrään. Rahan ja omaisuuden kerääminen on yksi tapa kohdistaa omat päämääränsä itselle tärkeisiin asioihin. Ryhmässä hän on johtaja ja työskentelee tuotteliaasti ja aktivoi myös ryhmän tekemään parasta mahdollista tulosta. Tarve saada hankkeet päätökseen ei suo riittävästi aikaa pysähtyä miettimään omaa elämäänsä. Elääkö hän elämäänsä muiden avulla tai kautta vai saako itse päätettyä mitä tehdä elämällään?En nyt ihan hirveästi usko tällaisiin. Tunnistanko itseni. No joo matkaajan tavallaan tunnistan ja keräilijän. Tosin minä kyllä taidan panostaa määrään enemmän kuin laatuun, jos täällä kodissa katselee ympärilleen. En kyllä kerää rahaa ja omaisuutta. Enkä missään nimessä ole johtaja tai työskentele tuotteliaasti. Tuo viimeinen lause pisti kyllä vähän miettimään...
Moikka Mammukka,
VastaaPoistaKiva lukea noita "knoppi-tietoja" sinusta. En oo tiennytkään, että harkitsit nuorempana vaihtoonlähtöä. Vau:)!
Sinun innoittamana tein itsekin ton numerojutskan, tiedä sitten pitääkö paikkaansa;). Ainakin tahtoisin olla omien teideni kulkija ja oon kyllä erittäin kiinnostunut toisten hyvinvoinnista. Niin ja tuo "mikä minusta tulee isona"-kysymys on edelleenkin pohdinnan alla...:).
Numero 9: Opastaja
Epäitsekkyys, humaanius ja toisten auttaminen ovat numero 9 elämänopetuksina. Hänen epäsovinnainen ja ajoittain idealistinen suhtautuminen maailmaan erottaa hänen helposti massasta. Hän vaikuttaa oman tien kulkijalta, jonka rinnalla muut voivat oppia uusia arvokkaita asioita elämästä ja itsestään. Hän opettaa muita yksinkertaisesti omalla esimerkillään ja on avulias apua tarvitseville. Parantaminen elämän kaikilla tasoilla on yksi tärkeimmistä hänelle suoduista tehtävistä. Oman tien kulkija voi loukkaantua helposti, koska toiset eivät näe hänessä piileviä kykyjä. Monipuolisuudestaan johtuen hänen on vaikea sanoa, mikä hänestä tulee isona ja tuo päivä saattaa odotuttaa ...
Valoa kuluvaan viikkoon!
T:Anne
Kiva kun taas kävit kommentoimassa :) Minä kyllä näen tuossa Opastajassa sinun piirteitäsi :) Minäkin olen viimeaikoina pohtinut, mitä tehdä isona... mulla on joku kriisi ja oman paikan etsintä menossa. Mutta toisaalta etsintää kai se on koko elämä.
PoistaOlipa ihana tuo enkelin pelastus! :)
VastaaPoista