Isänpäivä








Tänä vuonna ensimmäistä kertaa muistin omaa isääni isänpäivänä hautakynttilällä.

Kettupaisti, totta vai tarua?

Löysin kirpputorilta vuonna 1990 ilmestyneen kirjan: Peter Mayle, Vuosi Provencessa. Tykkään kovasti lukea kirjoja ihmisistä, jotka muuttavat jotain suurta elämässään. Ne voivat olla elämänkertoja, matkakuvausia, muistelmia jne. En ole lukenut vielä loppuun tätä kyseistä kirjaa, mutta kirja on tosi hauska kertomus brittipariskunnasta, jotka ovat hankkineet talon Provencesta. Haluan kertoa katkelman kirjasta:

Civet de renard á la facon Massot
(Kettuhöystö Massotin tapaan)

Etsi nuori kettu ja pidä varasi että ammut sitä siististi päähän, koska sillä ruumiinosalla ei ole kulinaarista merkitystä. Karkeat haulit ketun syötävissä osissa aiheuttavat hammassärkyä- Massot näytti harvahampaitaan- ja tulehduksia.
Nylje kettu ja leikkaa pois sen "parties". Tässä kohdassa Massotin sormet tekivät leikkaavaa liikettä haarojen välissä ja sitä seurasi muutamia taidokkaasti koko kädellä suoritettuja vääntöliikkeitä ja nykäyksiä, jotka kuvasivat sisälmysten kaapimista mahasta.
Jätä puhdistettu ruho kylmään juoksevaan veteen vuorokaudeksi, jotta siitä häipyy riistan maku (goût sauvage). Kuivaa kettu, pane säkkiin ja riiputa ulkona yli yön, mieluummin pakkasessa jos mahdollista.
Aseta seuraavana aamuna kettu valurautapataan ja peitä se veren ja viinin seoksella. Lisää yrttejä, sipulia, valkosipulinkynsiä ja anna muhia päivän tai kaksi. (Massot pyyteli anteeksi epätarkkuuttaan, mutta selitti että ajoitus vaihteli ketun koosta ja iästä riipuen.)
Ennen vanhaan tämä ruoka syötiin leivän ja keitettyjen perunoiden kanssa, mutta nykyään, kiitos edistyksen ja syvien rasvakattiloiden, siitä saa nauttia "avec pommes frites".


Kirjassa ohjeen kertoi vanha maalaismies nimeltä Massot. Tuli mieleeni, että ehkäpä provencelaiset ja savolaiset maalaisukot ovat vähän samaa sorttia. Vastuu jää kuulijalle. Etenkin, jos vastapuolella on joku yhteisön ulkopuolinen, jota voi vähän naruttaa (ihan hyvässä hengessä kuitenkin). Nyt pyhäinpäivän alla kuluneella viikolla olen ajatellut paljon isääni, joka kuoli viime joulun ja uudenvuoden välissä. Isäni olisi voinut aivan hyvin kertoa tällaisen reseptin tai jonkin hyvän vinkin tai elämän ohjeen, josta kuulija ei todellakaan olisi voinut olla varma, että oliko juttu ihan totta vai ei. Ja isä olisi silmät loistaen ja naureskellen vihellellyt loppupäivän siitä ilosta, että tulipa taas hyvä juttu keksityksi. Suvulla ja kyläläisillä olisi varmasti monta tarinaa...

Huomasin, että blogini on linkitetty johonkin ruokablogilistaan. Tässäpä kaikille herkkusuille hyvä riistaohje ;)
Kokeilkoon se kenen kantti kestää :D

Chilit ja chutney

 Tein eilen illalla pakastimessa olleista pihlajanmarjoista chutney'a ja chileistä etikkasäilykettä. En ole koskaan onnistunut kasvattamaan näin montaa chiliä ja vielä suurimmaksi osaksi kypsäksi asti. Nämä olisi voinut kuivata, mutta meillä ei oikein tule käytetyksi chilijauhetta juuri mihinkään, joten säilöin ne näin. Saatan ehkä itse syödä näitä näin, mutta muuten tulevat lihan marinaadiin tai liharuokiin muuten. Liemenä on aika perusetikkaliemi, missä on vettä, suolaa, sokeria, etikkaa, valkopippuria ja sinapin siemeniä, valkosipulia ei meiltä nyt löytynyt. Lisäksi lorautin vähän valkoviinietikkaa.

Pihlajanmarjachutney:

noin puolilitraa pihlajanmarjoja

pussi kuivattuja aprikooseja pilkottuina

(olisi ollut ehkä parempi käyttää omia omppuja...)

kaksi chiliä pilkottuna, toinen tulinen ja toinen makea

kaksi sipulia pilkottuna

(valkosipulia, mutta sitä nyt siis ei ollut...)

raastettua inkivääriä

3 tl sinapin siemeniä

3tl curryä

1dl omenaviinietikkaa

2 dl sokeria

2 rkl hunajaa

desi-pari vettä

Kaikki kattilaan noin puoleksi tunniksi porisemaan hiljalleen.

Purkita kuumana kuumennettuihin purkkeihin.

Minulla ei ole tästä aiempaa kokemusta. Raparperichutneysta on. Olen syönyt niiden ruokien kanssa mihin lapset laittaisivat ketsuppia tai esim. pihvin kanssa. Olen myös käyttänyt marinointiin.

Villaiset housut ja slipoveri pienelle miehelle

Olen tosiaan nyt taas innostunut niskojeni kustannuksella neulomaan. Olen ihastunut Novitan Puro-lankaan. Olen miettinyt, että josko osaisin neuloa vaatteita. Olen aiemmin täällä kertonut, että neuleohjeet ovat minulle jotain käsittämätöntä koodikieltä, joka ei aukea. En ymmärrä, enkä osaa seurata, eikä kärsivällisyys riitä. Olen alkanut neuloa ihan vaan vapaalla kädellä. Katson vähän mallia jostain olemassaolevasta vaatteesta ja laskeskelen montako silmukkaa pitää luoda. Joskus onnistuu heti,  joskus kokeilemalla. (joskus tuskastun ja puran koko aloittamani työn...) Nämä n. 80cm kokoiset villahousut ja slipoveri onnistuivat mielestäni hyvin. Tuo lanka on hauskaa, kun lopputulosta ei voi ennalta tietää. Langan menekki molempiin oli noin kaksi kerää. Slipoveri on neulottu kokonaan pyöröpuikoilla yhdessä osassa (resorit toki erikseen hihansuihin ja kaulaan), housut kahdessa osassa ensin sukkapuikoilla ja lopuksi pitkillä puikoilla. Nyt vaan pitää miettiä kuka nämä saa...

Hmm. Mitähän seuraavaksi?

Tein tänään vähän säilykkeitä, jos jaksan ja muistan, huomenna kerron niistä.

Monta pientä ajatusta

Tänään isäntä kävi postista (hah, meillä mitään postia oikeasti tässä kunnassa ole enää... ollut moneen vuoteen) pienen paketin jonka olin tilannut. Paketistahan tietenkin paljatui John Seymorin kirja The new complete book of self-sufficiency. Sama kirja josta tanskalainen maajussi aina puhuu. On ollut mielessä etsiä se, mutta tästä blogista oikeastaan sain vinkin mistä sen löytää. Kiitos vaan Tessalle! Tuntuu ensi silmäyksellä, että kaikki muut kirjani ovat iiihan turhia tämän jälkeen. No ehkä ei aivan, mutta kattava teos omavaraisuusaiheeseen tämä on. Jos haaveilet omavaraisuudesta, HANKI SE!

Kuvassa myös chili satoni, jonka kävin ehkä vartti sitten poimimassa tuosta "kylmästä eteisestä". Eteinen saattaisi olla ensi yönä vahan liiankin kylmä. Siirsin chilit kaikkine ruukuineen eteiseen jokin aika sitten ja hienosti oli sato kypsynyt. Osasta teen sitä chutney'a ja jos löytyisi hyvä etikkaliemiohje, voisin säilöä loput siihen. Kuivattuna ei näitä luultavasti tulisi käytettyä ja vihreät menisi hyvin myös siihen säilykkeeseen. Yhtenä syksynä säilöin vihreät chilit viimeisteen pienenpienten avomaankurkkujen kanssa ja ne oli hyviä esim. lihapaistissa.

Oli pakko ottaa kuva joulukaktuksesta, joka on aloittanut kukkimaan ihan vallan vimmatusti ja nupuista päätellen jatkaa vielä jonkin aikaa. Tämä oli kesän ulkona ja taisi olla mieleinen kesä kun on nuppuja noin paljon.

Noista neuleista lupasin kirjoittaa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi.

Tämä viikko mennä hujahti ihan hurjan nopeasti. Pojilla oli koulusta ja kerhoista lomaa ja muutenkin oli aika erilainen viikko. Mukava viikko, paitsi että räkätauti kiusaa melkein jokaista. Ei kuumetta onneksi kellään. Vauvalla on tainnut olla kaikkein tukalinta kun ei osaa niistää. On vaikea nukkua ja syödä tukkoisella nenällä.

Pojat viettivät lomaa pari yötä mummon luona. Taisi olla mummo loman tarpeessa sen jälkeen :D oli kyllä jo toipunut, koska kävi tänään jo kylässä meillä. Kiva, että kävi. Sain siivotuksi, kun mummo leikitti lapsia. Itse kävin vauvan ja ystävän kanssa bussimatkalla Tuurissa. Olihan siinä istumista ja kyllä se shoppailu sellaisessa hallissa ihan työstä käy, mutta hauskaa oli. Hauskinta oli, että sai jutella paljon ja siinä sivussa myös viljellä huonoa huumoria. Tapasin tällä viikolla myös muutaman muunkin "vanhan" ystävän. Ihan hirmuisen mukavaa sekin. Olen ihan tavattoman huono pitämään yhteyttä kenenkään kanssa ja tämä viikko oli kyllä ihana. En oikein osaa soitella kenenkään kanssa, koska jotenkin pelkään häiritseväni. Enkä oikein osaa sopia tapaamisia tai kyläillä tai pyytää kylään. Arki vie jotenkin niin mennessään, että ei muka ehdi. Ja sitten olen taipuvainen ajattelemaan, etten ole tarpeeksi mukava tai kiinostava, että kukaan edes haluaisikaan tavata. Joo, kuulostaa aika säälittävältä, eikä varmasti ole tottakaan. Pitäisi varmaan keksiä jokin tapa kohottaa itsetuntoaan. Mutta menipä tämä nyt turhan syvälliseksi. Seuraavassa postauksessa palataan sitten takaisin kevyelle hömppälinjalle, eikä surkutella olemattomia :D Jospa sitten vaikka niistä neulomuksista...

Daikon, japanin retikka

Kylvin heinäkuussa kasvimaalle daikonia eli japanin retikkaa. Sitä ei kannata kylvää ennen juhannusta, koska se on lyhyen päivän kasvi ja käy vain kukkimaan liian valoisaan aikaan eikä tee juurta. En ole koskaan ennen viljellyt kyseistä juuresta, mutta nyt laitoin kun kasvimaalla oli aukkopaikkoja, koska monia taimia kuoli tai siemeniä ei itänyt kylmän sään takia. Daikonit saattaisivat kasvaa jopa puolimetrisiksi, mutta tämä suurin vain puolet siitä. Raakana maistui retiisimäiseltä, vähän sinappiselta. Ei mikään uusi suosikkikasvi, eikä mikään huikea makuelämys, mutta kaikki syötävä sinänsä on minusta arvokasta.

Tein uunijuureksiä, joissa oli daikonia, palsternakkaa ja yksi purjo, joka oli unohtunut vielä kasvamaan. Mausteena maalta nippu persiljaa, karkeaa ruususuolaa ja päälle loraus oliiviöljyä. Ihan jees.

Ja juuresten kanssa yli 2 kilon kukkopaisti (meillä ei siis enää ole kukkoja). Oli yön yli marinoitumassa jääkaapissa. Tässä paisti raakana.

Mausteena kurkumaa, paprikajauhetta, currya, suolaa ja viimeinen purkin pohja  raparperi chutneyt'a. Pilkottuna paprikaa, omenaa, sipulia ja pari omaa pientä kokonaista chiliä.

Nesteenä vettä, sitruunamehua, omenaviinietikkaa, hunajaa ja öljyä.

Lisäsin kermaa kun olin jonkin aikaa paistanut leivinuunissa ja laitoin folion päälle ja annoin hautua kypsäksi.

Oli kuulemma hyvää. Paitsi, ettei muut uskaltaneet maistaa kastiketta. Niin tyypillistä.

Perhettä muuten vaivaa parhaillaan räkätauti. Se iskee aina kun loma alkaa. Ei ole oikein pienille räkänokille maistunut mikään.

Kaurajuuri

Nämä muutamat kaurajuuret olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, että pääsin maistelemaan uutta herkkua. En tiedä mistä moinen nimi tulee. Ei maistu kauralle, eikä tee mitään tähkää. Ehkä nuo lehdet saattavat jonkun mielstä muistuttaa alkukesän nuorta kauraa. En oikeasti tiedä. Kukka olisi sellainen sininen, jos  nämä olisivat sattuneet kukkimaan. Tilasin siemenet Exotic Gardenista ja siellä näköjään sanotaan, että kasvi on yksivuotinen. Jotenkin kummallisesti minulla on muistikuva, että olisi kaksivuotinen ja kukkisi ensi kesänä. En tiedä sitäkään. Katsotaan kasvavatko maahan jääneet pienet yksilöt keväällä vai eivät. Ja maku... luin, että maistuu osterilta. Enpä pysty tuohon paljon sanomaan, kun en ole eläissäni edes nähnyt osteria. Siis jos tv:ssä näkemistä ei lasketa. Ja vaikka tulisi tilaisuus maistaa, noh, taidan olla niin ennakkoluuloinen juntti, että en uskaltaisi maistaa. Paitsi, jos se kerran maistuu kaurajuurelle, niin ihan hyväähän se olisi sitten! Joku vertasi kaurajuuren makua tankoparsaan. Ehkäpä joo. Minusta tuoksu oli imelän makea, samoin maku aluksi. Tuli ihan ensin mieleen kesän ensimmäiset pienet porkkanat, mutta kuitenkin maku oli omanlaisensa. Ihan hyvä juures. Keitin kuorineen, kun luin, että sotkee, tahmaa ja tummuu. Kuorin vasta kypsänä ja säilyivät kauniin vaaleina. Voi olla, että tein väärin. Mene ja tiedä nyt näistä sitten.

Blue congo- muussia, lihapullia ja kaurajuurta.

Tällainen juntin tee-se-itse-gurmee-annos :) Eikä siinä paljon salaatti koreile!

Huomasin muuten, että tosi moni on tullut blogiini googlaamalla neuleohjeita. Hassua. En pidä itseäni kummoisenakaan neulojana ja varmaankin blogiin tulijat kokevat tulevansa huijatuiksi kun eihän tämä ole mikään neuleblogi. Pelkkää sillisalaatti-sekamelskaa-mitä-mieleen-juolahtaa-blogi vain :D

Mutta neulojille tiedoksi. Neulonta-addiktio on herännyt taas (ja tuhonnut niskani ja yöuneni sitä myöten) ja niinpä seuraava postaus (mahdollisesti huomenna) on varmasti neuleaiheinen... Sitä uotellessa.