tiistai 5. helmikuuta 2013

Aprikoosilammaspata

Viikonloppuna tein aprikoosilammaspataa. Meillä kun nyt tuo pakastin pullistelee pässin lihaa, on sitä yritettävä käyttää. Ja opetella, miten sen saa maistumaan perheelle. Täytyy tunnustaa, että jos perhe on tottunut sikaan, nautaa ja kanaan, on lampaan maku vähän haastava. Liha ei todellakaan maistu villalta. Teurastaja teki hommansa todella taitavasti ja siististi. Mutta eihän sille mitään voi lampaan liha maistuu lampaan lihalta. Itse kyllä tykkään ja olen ihan varma, että perhekin tottuu. Mies syö, kun on jo lapsena syönyt kotonaan lammasta ja on muutenkin erilaisiin liharuokiin ihan riistakin muodossa. Syö, mutta ei ollut kovin ihastunut silti. Sian kuulemma mieluummin ottaa kesäksi kasvamaan jatkossa. Vauva toki syö lihaa mitä vain, ei välitä vaikka olisi lammasta. On oikea A-luokan lihansyöjä. Syö aina ensin lihapalat lautaselta ja mitä rasvaisempi sen parempi. Vauvoilla on luolamiehen vaistot ruuan suhteen :D Mutta nämä meijän pojat... Mutta ei pidä luopua toivosta. Vielä. Kyllä se siitä.

No joka tapauksessa ajattelin nyt kertoa tämän reseptin, jonka löysin lähestulkoon kaksi vuotta vanhasta MeNaisista (14.4.2011). (Vakkari kirpparillani on eteisessä lehti kori, josta voi ottaa lehtiä ja kirjoja ilmaiseksi. Ihan aarteita löytynyt siitä! Niin tämäkin lammas-spesiaali-MeNaiset :D) Se miksi innostuin jakamaan reseptin tai siis oman versioni siitä, on se että minulla oli tätä pataa riisin kanssa tänään töissä.Kun lämmitin ruokaa mikrossa, tuli työkaveri ovelle nuuhkimaan, että mikäs herkullinen valkosipuli täällä tuoksuu. Kyllä ne vielä uudessakin työpaikassa oppivat minun outoihin kokeileviin eväisiini. Vanhassa työpaikassa ne joskus herättivät vähän hilpeyttäkin.

Aprikoosilammaspata

Luullista lampaan lihaa.
Lisäksi minun padassani oli kaksi lampaan sydäntä.
(Sydänhän on ihan kuin lihaa, lievästi maistuu samantapaiselta kuin maksa, minusta herkullista)
öljyä ruskistamiseen
4 sipulia
6 valkosipulin kynttä
(Korianterin jätin pois. Voin pahoin sen tuoksusta ja mausta. Enkä ole raskaana.
Vika on korianterissa, ei minussa)
1tl jeeraa eli juustokuminaa
1/2 tl inkivääriä
1/4 tl kardemummaa
1/4 tl cayennepippuria
1tl kanelia
(jossa olis toooosi vanha päiväys, joten päätin kielellä maistaa sitä. Huono idea! Ei näytä teho häviävän päiväyksen mukana. Meinasin tukehtua!)
Pikkupurkki tomaattipyreetä
Pussi kuivattuja aprikooseja
2 laakerin lehteä
Muutama maustepippuri

Leikkaa liha pieneksi kuutioiksi. Jätin luulliset kohdat luineen vähän isommiksi. Antavat makua pataa ja luut voi irrotella kätevästi sitten kun pata on kypsää. Tai vaikka sitten syödessä lautasella.

Ruskista lihapalat pannulla/padassa ja siirrä sitten odottamaan.

Kuori ja suikaloi sipulit ja kuulota padassa/pannulla.

Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja laita sipuleiden sekaan.

Laita lihat sipuleiden joukkoon ja lisää mausteet ja piennetyt aprikoosit.

Alkuperäisessä ohjeessa padan annettiin hautua liedellä kannen alla. Itse kuitenkin laitoin padan leivinuuniin noin kolmeksi tunniksi. Lämpötilasta en nyt tiedä, mutta jokainen tuntee itse uuninsa. Tarkista kuitenkin, että liha on kypsää ja irtoaa helposti luista, jos lihat on luineen.

Söimme riisin kanssa.


Kuvaa en muistanut ottaa. En tainnut ajatella tämän julkaisua kokatessa.





2 kommenttia:

  1. Luolamies vauvoja :D
    Minunkin uudehkolla työpaikalla ihmetellään minun eväitä. Syön kalaa melkein joka päivä tai sitten maissia ja raejuustoa. Minulla on ihan lapsesta asti ollut tosi herkkä vatsa enkä halua töissä syödä sellaista jonka tiedän vaikuttavan herkästi vatsaan.

    Lammaspata vaikuttaa herkulliselta. Onko se makea kun siinä on aprikoosia?

    Hyvää loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Hyvää loppuviikkoa sinullekin :) Enpä oikeastaan sanoisi makeaksi, siis onhan se sitä, mutta kun on muita mausteita ja tulisuutta ei tunnu mitenkään imelältä suussa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...