Eilen mietin postauksessani tuota tyytymättömyyttä omaan elämään. Voisihan se olla toisaalta ihan hyväkin asia toisinaan. Jos olisi vain ja ainoastaan tyytyväinen, ei pääsisi eteenpäin minkään suhteen. Ilman haaveita ja tavoitteita katoaisi päämäärä. Elämä on kuitenkin koko ajan muuttuvaa ja haavet ohjaavat suuntaa. Toivottavasti parempaan. Ehkä haaveet myös vähän ehkäisevät sellaisia impulsiivisia päähänpistoja. Tosin niitäkin joskus tarvitaan, mutta jos niiden mukaan pelkästään ajelehtii, voi mennä helposti ihan vikaan. Haaveet joiden toteuttamiseksi joutuu näkemään vaivaa ja odottamaan, tulevat testatuiksi, että haluanko ihan oikeasti tai pystynkö ihan oikeasti. Äsken luin kirjoituksen Olgan kotona- blogista ja mietin omia haaveita, mitä elämältä toivon. Osa ehkä toteutuu, osa varmasti ei.
Haluan sellaisen kodin, jota myös maatilaksi voisi kutsua.
Haluaisin lypsyvuohen.
Haluaisin kolmannen kerran eteläiseen Afrikkaan. Haluaisin seuraavaksi matkustaa Botswanaan. Olisin halunnut töihin Afrikkaan, mutta siitä haaveesta olen luopunut. Mutta... you never know...
Haluaisin opiskella vielä jotain. En tiedä mitä. Pieni aavistus on mitä se voisi olla. Ehkä joskus... tai sitten ei. Tai kaksikin mahdollista kiinnostuksen kohdetta voisi olla. Minua kiinnostaisi tosi paljon kaikki yrtit, luonnosta kerättävät syötävät ja materiaalit. Toinen on se, että lukion jälkeen hain teologiseen, mutta en koskaan vaivautunut hakemaan uudestaan. Nämä on kyllä aika kaukana tosistaan, mutta väliäkö sillä. Tuskin vakavasti ottaen opiskelen koskaan kumpaakaan. Mutta ihan pienesti mahdollisuuden ovi on raollaan.
Sitten minulla on ihan pöljä haave. Mies kyllä jo kerran tyrmäsi sen. Haluaisin tehdä stand up- komiikkaa :D Siis ihan oikeasti. En tiedä tunnistaako kukaan muu tätä ominaisuutta minussa. Usein kyllä itse nauran omille jutuille, mutta se ei ehkä vielä todista mitään :D Mutta onpahan aina hauskaa seuraa, vaikka olis ihan yksinkin.
Ja kyllä minä ihan pienesti haaveilen neljännestä lapsestakin. Syli ei ole vielä ihan täynnä. Ehkä tämäkään haave ei ole kovin järkevä. Hyvä kun pärjään näitten olevien kanssa.
Tässäpä näitä haaveita... muutama alkuun.
Mulla on tällä hetkellä menossa joku seesteinen hetki, että mulla ei ole kiire mihinkään. Olen rauhallinen, tyytyväinen, nautin pienistä asioista, kuten itse tekemästäni hyvästä ruuasta. Ehkä viime vuosien kokemukset ja tietyn ajanjakson loppuminen on sysännyt mut tällaiseen tässä hetkessä elämiseen ja onnellisuuteen. En jaksa oikein nyt juosta minkään perässä, nautin tästä päivästä ja täysillä.
VastaaPoistaSiltikin minulla on melkoinen litania haaveita ja toivon, että jo tänä vuonna tapahtuisi jotain. Minä haluaisin myös sen maatilan, koska haluaisin hevoseni kotiin ja haluaisin kanoja ja lypsylehmän. Ja tilaa, muutaman hehtaarin. Oman talon. Toisaalta nyt olisi tuhannen taalan tilaisuus viettää vaikka vuosi jossain ulkomailla seuraavan parin vuoden sisään, kun ei ole vielä lapsia ja/tai sitä maatilaa.
Kaikenlaista pitäisi tapahtua ja minulla on myös kutina siitä, että suht pian alkaakin tapahtua, vaikkakaan ei ehkä nyt ihan pariin lähikuukauteen.
Mutta sikäli mulla on erittäin jännä fiilis, mitä itse ihmettelen, mistä se tulee, sillä oikeastaan meidän elämässä pitäisi (sekä haluttaisiin, että oikeasti myös pitäisi) laittaa uusiksi kaikki muu paitsi parisuhde, koira ja hevonen, mutta silti on jotenkin orastavista muutoksen tuulista ja suunnan etsimisestä ja minun ja/tai miehen unelmien toteuttamisen miettimisestä huolimatta olen jotenkin tosi seesteisesti tässä hetkessä läsnä ja elän päivä ja viikko kerrallaan tyytyväisenä. Välillä en edes ymmärrä ihmisiä, jotka tuntevat tyytymättömyyttä ja kaipaavat vaihtelua elämäänsä.
Mutta kai tämä seesteisyys itsestään ohi menee, kun se itsestään tulikin :D
Haaveilu on minusta yksi elämän suola. Vaikka elämä olisi kuinka mallillaan kaikin tavoin, haaveilla voi (ja minusta vähän pitääkin) aina.
VastaaPoistaTotta :)
PoistaMinä en myöskään ymmärrä toisaalta ihmisiä jotka kaipaavat vaihtelua elämäänsä... tarkoitan sellaista vaihtelua, että aina vähän väliä pitäisi tapahtua jotain järisyttävää ja jännittävää, arjesta irrottavaa. Ihan vaan arki ja rutiinit on hyvä. Ihana kun ei tarvi aina lähteä, mennä ja tehdä. Omaa tyytymättömyyttä on toisalta vaikea selittää. Se on sellaista oman tien löytämiseen liittyvää tuskaa, omien valitojen punnitsemista, äitinä olemisen pohtimista yms. Tuskaa siitä, että tietää erittäin hyvin omat heikkoudet ja vajavuudet, mutta ei osaa löytää tapoja muuttua tai ei löydä voimavaroja siihen. On liikaa elämän suuria kysymyksiä... En ole koskaan ollut mikään seesteinen tyyppi. Enkä ehkä sellaiseksi muutukaan. Tai mistä sitä tietää...
VastaaPoista