torstai 23. toukokuuta 2013

Vuohenkello, kelpo vihannes!

Kirjoitin vuohenkellosta aiemmin.
Tuota kirjoittaessa oli vielä lunta maassa, enkä oikein voinut käydä vuohenkellon juuria kaivelemaan.
Jokin aika sitten remontin alta minun piti siirtää yhden kukkapenkin (sen ainoani) perennat uusiin kohtiin ja perustin oman vuohenkellopenkin. Nyt huomasin, että vanhassakin paikassa, missä on nyt myllätty, on vuohen kellon nuoria lehtiä. Lehtiä en käynyt maistelemaan, mutta juuria kaivoin kun olivat niin hyvän näköisiä. Jynssäsin ne keittiösienellä puhtaaksi ja keitin pehmeähköksi. Söin korvasienien ja viiriäisen munien kanssa. Kaikki muu oli omasta pihasta paitsi voi, jossa paistoin korvasieniä ja sipulia.

Vuohenkellon juuret olivat tosi hyviä! Vetävät minusta vertoja porkkanalle ja palsternakalle, eivät kuitenkaan ihan niin makeita. Paremmalta nämä maistuivat minusta kuin kaurajuuri tai mustajuuri, tai maa-artisokka.
Tätä lisää.
Ja se toive on helposti toteutettu, koska kasvi leviää hyvin elinvoimaisesti!





6 kommenttia:

  1. Tuota voisi oikeasti maistaa! Minä keskityn tällä hetkellä vuohenputken syömiseen, koska sitä on niin kauhean paljon.

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että vuohenkellon juuret olivat maistuvaisia. Aika muhkeita juuria on väliin minunkin kukkapenkistäni kaiveltu, mutta sen verran pieniä määriä kerrallaan, etten keittelemään ole viitsinyt.

    VastaaPoista
  3. Noin muhkeitako ne juuret ovat! Minunkin täytyy vähän siirrellä vuohenkelloja, kun raivaan Chef's Herb Gardenissa. Jos sieltäkin löytyy tuollaisia, maistan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista :) Nämä eivät edes kasvaneet missään parhaassa mahdollisessa mullassa vaan ylitäydessä rikkaruohoisessa perennapenkissä. Kooltaan kyllä ihan pärjäävät viime kesäisille kaurauurille.

    Sähköpostini mukaan tässä pitäisi olla kolme kommenttia tämän omani lisäksi, en tiedä miksi se ensimmäinen ei näy... Merkillistä. En ole tietääkseni voinut sitä poistaa...

    VastaaPoista
  5. Taitaa taas olla minun kommentti joka puuttuu. S-postisi luulee varmaan että olen roskaposti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei... niinpä ehkä luuleekin. Mutta onneksi nyt kommentti jäi näkyviin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...