tiistai 21. tammikuuta 2014

Sipulia, sipulia, enemmän sipulia



Parin vuoden takainen kuva sipulisadosta, joka ei näköjään ollut kovin kummoinen sinä vuonna.



Saan kaikenlaisia mainoksia ja uutisia sähköpostiini. Niinkuin varmaan aika moni muukin. Usein ne menevät heti roskiin, mutta joskus joitain mielenkiintoisia saatan lukea. Viime viikolla MTK ilmoitti, että tällä viikolla (20.-26.1.) vietetään sipuliviikkoa. 


***

"Sipuli on yksi monikäyttöisimmistä kasviksista. Se sopii lähes kaikkiin ruokiin ja toimii myös ruoan tai leivonnaisen pääraaka-aineena. Ruoanvalmistus alkaakin lähes aina sipulin kuorimisesta ja pilkkomisesta. Ruoka saa sipulista makua ja terveyttä edistäviä aineita.

Suomalainen syö sipulia reilu viisi kiloa vuodessa. Tavallisen keltasipulin lisäksi erilaisia sipuleita on saatavana liki parikymmentä erilaista, joissa on suuret maku- ja ulkonäköerot. Vihreät salaattisipulit ovat tulleet erikokoisten ja eriväristen kuivattujen sipuleiden rinnalle.

Suojaa elimistöä

Sipulin terveysvaikutukset on tunnettu jo pitkään. Flunssaan on juotu sipulimaitoa ja vastustuskykyä on parannettu valkosipulilla. Tieteelliset tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että sipuli vaikuttaa myönteisesti veren kolesterolitasoon, vahvistaa immuunijärjestelmää ja auttaa ehkäisemään suomalaisille tyypillisten kansansairauksien kehittymistä.

Terveysvaikutukset perustuvat orgaanisiin rikkiyhdisteisiin ja flavonoideihin. Tärkein flavonoidi on kversetiini, joka toimii elimistössä voimakkaana antioksidanttina. Sipulin allisiini puolestaan vaikuttaa antibioottisesti. Sipulin rikkiyhdisteet eli sulfidipitoiset eteeriset öljyt, avaavat tukkoisia hengitysteitä ja helpottavat flunssaista oloa.

Herkullisuutta ruokiin

Sipulin maun salaisuus on umami. Se tuo ruoan herkullisuuden esiin. Tavallisimmin sipuli kypsennetään. On hyvä muistaa, että sipuli pitää lempeästä lämmöstä. Liika kuumuus tekee sipulista karvaan makuista. Joskus sipuli maistuu aivan raakanakin, esim. blinien tai hernekeiton päällä. Sipuli on marinoituna herkkua burgerissa, ja makeaksi haudutettuna pihvien päällä."


Sipulin paloittelu, viipalointi ja hienontaminen onnistuvat vain hyvin teroitetulla veitsellä. Terävä veitsi ja viiltoliikkeet takaavat, ettei sipuli myöskään itketä.

Suomessa sipulia tuotetaan 25 miljoonaa kiloa vuodessa. Ruokasipulia viljellään Suomessa noin 1100 hehtaarin alalla. Eniten sipulia tuottavat Varsinais-Suomi, Ahvenanmaa ja Pohjois-Savo. Sipuli on meillä porkkanan jälkeen tärkein avomaan kasvis.

***

Meillä koko muu perhe inhoaa sipulia. Ei makua, mutta sipuli ei saa näkyä ruuassa. Pikkumaista ronklausta minusta. Sipulit kaivellaan pois oli ruoka mikä hyvänsä ja isukki hyvänä esimerkkinä eturintamassa. Mutta liharuokaa EI VOI tehdä ilman sipulia! Eihän? Nykyään joko jätän sipulin niin isoksi, että sen voi tosi helposti jättää ottamatta omalle lautaselle tai sitten pienin sen niin pieneksi ja sekoitan ruokaan hyvin, ettei sitä kertakaikkiaan saa pois. Veikkaampa, että jos lopettaisin sipulin käytön, alkaisi valitus mauttomasta ja pahasta ruuasta. Ja minä tykkään sipulista ihan tosi paljon. Ja olemme lähes omavaraisia sen suhteen. Lähes- sana siksi, että joudun kyllä siemensipuleita ainakin jonkinverran aina ostamaan joka kevät. Että sori vaan MTK, valitettavasti meijän sipulinostorahat ei taida teikäläisten kassaan kovin valua... Toki kannatan kotimaisia raaka-aineita ja kovasti arvostan, niitä on vaan niin kiva kasvattaa itse, jos vaan pystyy :) 

4 kommenttia:

  1. Meillä myös sipulia hieman vieroksutaan, siis muiden kuin minun osalta. Paistelen monesti itselleni lisukkeeksi sipulia voissa ja kevätsipulit ne vasta parhautta ovatkin!

    VastaaPoista
  2. Minä rakastan sipulia :). Keltaista ja valkoista ja punaista ja salottia ja ruohosipulia ja... kaikkea! Ensi kesäksi tilasin jo parin erilaisen sipulin siemeniä, kun hauskan näköisiä löysin. Ne on tietty vähän pidempi projekti, mutta joskus se on aloitettava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös nyt ekan kerran hankin sipulin siemeniä. Olen aiemmin käyttänyt istukassipuleita. Ja olen myös käyttänyt ylijääneitä edellisvuotisia istukkaina. Niissä saattaa piillä pieni tautivaara epäilen...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...