sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jorinajoulukalenteri- lätinäluukku No:1.

 Hyvää ensimmäistä adventtia :)
Tai aika lopuillaanhan se taitaa jo olla.

Mieleni on tehnyt julkaista jonkinmoinen joulukalenteri blogissani, kun monella muullakin sellainen on, mutta on vaikea keksiä mitään aihetta. Ja vieläpä mielenkiintoista ja omaperäistä. Joten päätin noudattaa omaa sekametelisoppa-, sillisalaattilinjaa, joka blogissa muutenkin toistuu. Ja nuo edellä mainitut aineksethan ovat vallan jouluisia :D Ja joulukalenterin löpinöitä tietysti höystävät lukemattomat kirjoitusvirheet :D

Ajattelin tässä joulun alla näyttää kodistani ja ehkä elämästäni sellaisia kuvakulmia, joita ei ehkä oikein usein näy. Ja kertoilla omaan jouluun valmistautumisesta.

Ihan oikeasti olen taas ihan hirmuisen väsynyt ja tuntuu, ettei mikään huvita. En saa mitään aikaiseksi ja koko elämä turhauttaa. En tiedä saapuuko joulu tähän tupaan lainkaan. Niin paljon olisi kaikkea tekemistä. En pääse juhlatunnelmaan, jos kaikki on ihan sekaisin ja sotkussa. Ja kaikki todella on. En ymmärrä, miten olen päästänyt kaiken tähän jamaan :( Tekisi mieli pyytää joku avuksi tai palkata siivooja, mutta ylpeys ei anna periksi. Lauantaina onneksi mummo ohjeisti ja avusti poikia siivoamaan alakerrassa.


Otin kuvan meidän rappusista, koska se taitaa olla ainoa siisti kohta. Pakko olla siisti, ettei pienet jalat, tai isommatkaan kompastuisi matkalla kerroksesta toiseen. Muutenkin tuo tila on ihana. Ihastuin siihen jo ensi kertaa taloa katsoessa. Kapealla ikkunalla on talvehtiva muratti ja pelakuut sekä rönsyliljoja. Kapean ikkunan lisaksi tilassa on kaksi muutakin ikkunaa ulos sekä ikkuna vessaan tuossa oikealla.


Meillä on "uusi" sohva. Keltainen ja isompi kuin entinen. Tuo vanha sininen on tuvassa toistaiseksi myös, mutta se on lähdössä pois. Toivottavasti ja mieluiten ennen joulua. Ihan äsken otin tämän kuvan ihan summamutikassa, pilkkopimeässä tuvassa. Meillä on nimittäin sähköt poikki. Syttyvät ja sammuvat vähän väliä. Kissa taisi vähän häkeltyä kameran salamasta...

Ehkä lähdenkin tästä nukkumaan. Mitäpä sitä pimeässä muutakaan ja tietokoneen akkuakin ehkä kannattaisi säästää. Joten huomiseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...